Lastenkirjaviikko: Lastenkirja lapsuudestani

Tällä viikolla vietetään blogien lastenkirjaviikkoa. Olen etukäteen ajatellut osallistuvani erilaisilla päiväkotiaiheisilla teksteillä lastenkirjoihin liittyen, mutta aloitetaan nyt kuitenkin ensin henkilökohtaisemmilla asioilla. Sinisen keskitien blogissa on viikkoa varten valmiiksi otsikoita, joista yksi on sopivasti ”Lastenkirja lapsuudestani”. Valitsin Pupu Tupunan, vaikka näitä nyt olisi vaikka kuinka paljon muitakin.

Pupu Tupunat olivat ehdottomia suosikkejani lapsena ja muistan tehneeni myös kahta erilaista, puista, Pupu Tupuna -palapeliäkin koko ajan. Uskoakseni ne ovat tallessa edelleen.

Syy siihen, että koen edelleen nämä kirjat läheisimmiksi on se, että näiden avulla olen oppinut lukemaan joskus 4-5-vuotiaana. Ja koska lukemisen kautta on avautunut minulle kokonaan uusi maailma ja lukemisen avulla olen mielestäni pitkälti selviytynyt tähän päivään asti, on lukemaanoppimisella ollut äärettömän suuri merkitys. En tiedä onko kyse oikeista, luotettavista muistikuvista vai siitä mitä minulle on myöhemmin kerrottu, mutta jossain vaiheessa vain kirjaimet muodostivat sanoja ja tiesin, mitä kirjassa lukee. Sen muistan, että kun sitten ymmärsin osaavani lukea, olivat Pupu Tupunat niitä, joita luin itse mielelläni ja ”harjoittelin lisää”. Ekalla luokalla sitten luinkin jo Viisikoita.

Pidän näissä kirjoissa sekä siitä, että tarinat ovat yksinkertaisia ja jotenkin turvallisia, että tietysti siitä, että kirjaimet ovat helposti luettavia ja tekstit tarpeeksi lyhyitä juuri lukemaan opettelevia lapsia ajatellen. Myös kuvat ovat isoja ja selkeitä, jolloin kirjaa on helppo lukea myös ihan pienten kanssa. Rakastan tuota kuvitusta (osa tästä on tietysti ihan puhdasta nostalgiaa), kuvat miellyttävät silmää. Pitäisikin tuoda kaikki Tupunat vanhempien luota itselleni, jos vaikka töissä lukisi. Toisaalta ne on niin moneen kertaan luettuja etten raaskisi ottaa edes sitä riskiä, että ne menisivät rikki. Tuon kuvassa näkyvän kirjan olen pelastanut töistä viime keväänä, kun se oli menossa roskiin (sivut miten sattuu, moneen kertaan teipattu ja muutenkin selvästi ollut rakastettu kirja). Nyt se on minun kirjahyllyssäni muistuttamassa siitä, miten tärkeitä kirjat ovat aina olleet.