Ensimmäinen työkuukausi lähes takana

Nyt olen ollut töissä uudessa työpaikassani jo lähes kuukauden – miten voi mennä aika näin nopeasti! Toimin siis lastentarhanopettajana päiväkodin ”pienten puolella”, siis 1-3-vuotiaiden lasten ryhmässä. Päädyin ryhmään ikään kuin sattumalta, sillä koko opiskeluaikani olin sitä mieltä, että tulen työskentelemään vähän vanhempien lasten kanssa, joko 3-5-vuotiaiden ryhmässä tai eskarissa. En ollut yhdessäkään harjoittelussa myöskään pienten ryhmässä, joten sikäli kaikki on jossain määrin uutta minulle. Toki olen tehnyt paljon lyhyitä sijaisuuksia myös pienten ryhmissä ympäri kaupunkia, mutta se on ollut enemmän sellaista ”autan siellä missä voin” -luonteista. Olen kuitenkin päässyt hyvin sisälle ryhmään ja lapset ovat aivan ihania. Oikeastaan en haluaisikaan työskennellä tällä hetkellä missään muussa ryhmässä! On ihanaa tutustua lapsiin koko ajan paremmin nyt kun kaikista ”uusistakin” alkaa tulla esiin omanlaisiaan luonteenpiirteitä. Muutenkin yhteishenki koko talossa on loistava, en olisi voinut päästä parempaan paikkaan ns. ensimmäisenä ”oikeana” työpaikkanani!

Tämä alku on siis mennyt tutustuessa ja ryhmän käytäntöihin perehtymisellä, sekä minun että lasten osalta. Varsinaista toimintaa aloitellaan ensi viikolla, kun käynnistämme pienryhmätoiminnan. Minusta on hienoa, että tuolla ymmärretään hyvin se, että niiden ihan pientenkin kanssa voi oikeasti tehdä kaikenlaista – liian paljon olen sijaistaessani törmännyt siihen ”ei me tässä nyt oikeastaan mitään olla tehty koko vuonna, kun nää on niin pieniä”, jolloin lapsista huokuu se, miten aika käy heillä pitkäksi. Koko päivä on tavallaan sen odottelua, että joku tulee hakemaan ja pääsee kotiin. Meillä näyttäisi siltä (ja kuulostaa vanhempien kertomana), että lapset todella viihtyvät ja tulevat mielellään päiväkotiin, vaikka pieniä itkuja tietysti välillä tuleekin. Vanhemmilta tullut palaute on tähän mennessä ollut pelkästään positiivista. Meillä onkin paitsi ihania lapsia, myös ihania perheitä. :)  Kaikkien uusien lasten vanhempien kanssa ollaan käyty jo aloituskeskustelut, missä vähän kartoitettiin lasten tähänastista elämää (osalla takanaan aiempia päivähoitokokemuksia, osalla ei ollenkaan), kiinnostuksenkohteita ja muuta sellaista. Varsinaiset vasu-keskustelut (vasu=varhaiskasvatussuunnitelma), joissa keskustellaan enemmän ja suunnitellaan lapsen päivähoitoa tulevaisuutta ajatellen, pidetään sitten joulun molemmin puolin. Myös vanhempainilta on ollut, missä kerroimme sekä tähänastisesta että tulevasta toiminnastamme.

Kaiken kaikkiaan olen positiivisella mielellä kaiken suhteen, ja odotan innolla varsinaisen toimintakauden käynnistymistä! Minut on otettu koko talossa hyvin vastaan ja ilmapiiri on sellainen, että voin kyllä kysyä keneltä tahansa mitä tahansa ja aina joku on auttamassa. Toivoisin, että kaikki pääsisivät heti valmistuttuaan samanlaiseen paikkaan!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s