Meillä on päiväkodissa liikkeellä enterorokkoa. Lähes kaikki ryhmän lapset ovat siihen sairastuneet viimeisen parin viikon aikana. Osa heidän vanhemmistaankin on sairastunut, toiset lievemmin, toiset rajummin. Työntekijöistä minä olen ainoa (tai ainakin ensimmäinen) tautiin sairastunut.
Tauti alkoi ymmärtääkseni sunnuntai-maanantain välisenä yönä kuumeella, joka oli kuitenkin laskenut aamuun mennessä. Olen siis ollut tätä päivää lukuunottamatta koko ajan töissä (kaikissa ohjeissa todetaan, että töihin/päiväkotiin voi mennä kuumeen laskettua, koska tartunta voi tapahtua hyvin jo ennen oireita, mitään ”eristystä” ei siis rakkuloiden ajaksi tarvita). Alkuviikosta kurkku oli järjettömän kipeä ja nieleminen sattui. Jossain vaiheessa viikkoa nieluun ilmestyi rakkuloita ja jalkapohjia alkoi aristaa. Sitten ilmestyi kämmeniin punaisia, kutisevia läiskiä ja jalkapohjiin sattui koko ajan enemmän. Eilen illalla ja tänä aamuna käveleminen oli niin mahdotonta, etten voinut enää mennä töihin. Tämän päivän aikana jalkapohjiinkin ilmestyi niitä punaisia, kutiavia läiskiä. Särkylääke tuntuu pitävän kivun poissa (tai sitten ne alkavat jo tervehtyä), mutta kutina on kyllä kamalaa. Kurkku on kaikeksi onneksi ollut jo kunnossa jonkin aikaa eikä syömisen kanssa ole enää ongelmia.
Enterorokkoon ei varsinaisesti ole mitään lääkettä, vaan ainoana ohjeena on oireenmukainen hoito: siis kuumetta alentavaa lääkettä ja lepoa ja hurjasti kärsivällisyyttä. Taudin pitäisi olla ohi viikossa. Tarttumista voi tosin tapahtua sekä ennen että jälkeen omien oireiden, joten kyllä tässä aika varovainen saa olla ettei toisia tartuta. Virallisissa ohjeissa todetaan monesti, että kyse on ns. helposta lastentaudista, mutta keskustelupalstoja lukiessani tein kyllä sellaisen havainnon, että vuodesta 2008 eteenpäin tämä aikuisiinkin helposti tarttuva tauti voi olla kaikkea muuta kuin helppo! (Ilmeisesti noihin aikoihin tauti on muuntunut rajummaksi, ainakin silloisen uutisoinnin perusteella.)
Että ei tässä auta nyt muu kuin odotella olon helpottumista. Kylmä onneksi auttaa käsiin ja jalkoihin. Muitakin kutinaan ym. oireisiin auttavia vinkkejä otetaan vastaan!
Muokkaus 04.10.2014: Huomaa, että enterorokkoa on taas liikkeellä kun blogiin päädytään aiheeseen liittyvillä hakusanoilla. Meilläkin töissä on taas jonkin verran liikkellä tätä, joskaan ei vielä yhtä rajuna eikä vielä aikuisissa. Toivon välttyväni taudilta, harmi ettei tämä ole niitä rokkoja, joita ei sairastaisi enää uudelleen… Mutta sympatiani ovat kyllä kaikkien teidän tartunnan saaneiden puolella! Ei auta kuin kärsiä, laskea kuumetta lääkkeillä ja yrittää helpottaa kutinaa esim. kylmällä. :/
Meillä on nyt vuotias lapsi sairastunut varmaan enterorokkoon.. Ei oo kiva :(