Metsäjätti

Törmälän pessimistinen ilmapiiri ei 1980-luvulla kannustanut suuriin tekoihin. Ladat ostettiin kimppa-alennuksella ja pojat tienasivat taskurahaa kantamalla isiä kotiin baarista. Pasi Kauppi oli niitä harvoja, jotka lähtivät. Hän nousi vaneritehtaan varjosta Kauppakorkeakouluun ja eteni keskiportaan pomoksi Metsäjätti-nimiseen suuryhtiöön. Samaan, joka ottaa nyt hampaisiinsa Törmälän yksikön. Pasin pitää irtisanoa vanhoja tuttuja jotka ovat antaneet tehtaalle koko elämänsä.
(Miika Nousiaisen Metsäjätti-kirjan takakansiteksti, Seven-pokkari 2012)

Piti jokin aika sitten keksiä jotain luettavaa Turku-Helsinki -väliselle junamatkalle, enkä löytänyt mitään kiinnostavaa lehteä aseman R-kioskilta. Onneksi noissa myydään nykyään paljon erilaisia pokkareita, ja mukaan tarttuikin tämä Miika Nousiaisen uusin, Metsäjätti. Olin lukenut siitä kiinnostuneena eri blogeista, joten valinta ei ollut vaikea. Tämä oli niitä ”haluan-joskus-lukea” -kirjoja. Enkä pettynyt!

Nousiainen osaa kirjoittaa niin, ettei kirjaa malta jättää käsistään. Sanat vain soljuvat eteenpäin. Hahmoilla on omanlaiset, tunnistettavat puhetavat. Niin puhe- kuin kirjakielikin on luontevaa. Ehkä jossain määrin teos yleistää tietynlaiset ihmiset ja perheet aina samanlaisiksi (”täällä kaikkien isät ovat alkoholisteja” -tyyppisesti), mutta ei se lukiessa kovin paljoa häiritse.

Viimeisen sivun jälkeen tuli yllättäen sellainen olo, että olisin voinut lukea kirjan saman tien uudelleen! Se on samaan aikaan hirvittävän hauska ja hirvittävän surullinen. Metsäjätti on toisaalta nostalginen ja toisaalta hyvin ajankohtainen teos. Suosittelen ehdottomasti!

Tämän kirjan ansiota on, että Kirjamessuilla etsin ensimmäisenä käsiini saman kirjoittajan aiemmat teokset Vadelmavenepakolainen ja  Maaninkavaara.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s