Itsenäisyyspäivä juhlapyhänä

Olen aina pitänyt itsenäisyyspäivästä. Se on pyhä, jolloin kukaan ei velvoita tekemään mitään. Usein joulua kutsutaan rauhallisen yhdessäolon juhlaksi, mutta se on joka tapauksessa ladattu suurilla odotuksilla ja etukäteisvalmisteluilla ja tiukoilla perinteillä (joista tosin kyllä periaatteessa pidän). Itsenäisyyspäivä sen sijaan on hiljainen päivä, jolloin saa halutessaan vaikka katsoa tv:tä koko päivän tai käydä ulkona kävelyllä tai mitä vain mieleen juolahtaa. Suomalaiset kunnioittavat saavutettua itsenäisyyttä omalla tavallaan – rauhallisesti ja hiljaisesti. Arvokkaasti.

Monesti olen kuullut tänäkin vuonna valitusta siitä, että suomalaisten pitäisi ottaa mallia muista maista itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Pitäisi olla iloisempi, riehakkaampi juhla. Minusta meillä kyllä on jo ihan tarpeeksi ryyppäys- ja riehumisjuhlia, en kaipaa itsenäisyyspäivästä sellaista.

Minulla ei ole itsenäisyyspäivän perinteitä. Joskus katson Linnan juhlia ja Tuntematonta sotilasta, joskus en. Joskus käyn jossain itsenäisyyspäivän tapahtumassa, joskus olen tekemättä mitään. Joskus vietän päivän yksin, joskus en. Tänään olen käynyt poikaystävän kanssa ulkona syömässä ja nyt katson sivusilmällä Tuntematonta. Samalla tavalla myöhemmin luultavasti myös sitä kansallista kättelymaratonia.

Joka tapauksessa rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s