Teetä Porvoossa

”Kivojen kahviloiden” sarja jatkuu. Vakiokohteeksi on muodostunut Porvoon Tee- ja kahvihuone Cafe Helmi. Sieltä saa aina hyvää teetä, valmiiksi haudutettuja vaihtoehtoja on aina pari, mustaa ja vihreää. Toki kahvilasta saa kahvia ja kaikenlaista muutakin, sekä ihania leivoksia. Ilmeisesti tuohon teehen paikka on silti erikoistunut, sillä huomasin (vasta nyt), että Helmi toimii myös maahantuojana Tea Centre of Stockholmin teelle ja verkkokauppakin löytyy.

Sisustukseltaan Cafe Helmi on parin vuoden aikana selvästi vähän kunnostautunut. Kävimme ensimmäistä kertaa Helmessä joskus vuonna 2007 tai 2008 ja sittemmin olemme siellä vierailleet useasti. Aiemmin sisustus tuntui pursuavan yli äyräiden, kaikenlaisia pikkuesineitä – ihan kivoja sinänsä – oli joka paikassa ja huoneet tuntuivat pieniltä, täysiltä ja tunkkaisilta. Aika kitschiä, suoraan sanottuna. Nykyään kahvila on vähän hillitympi ja pikkuesineetkin ovat mm. teekannuja, kuppeja ym. Suosittelen käymään, jos Porvoossa vierailette!

Laskiaispulla hillolla oli erittäin hyvää, vaikka kuten kuvasta näkyy, olen minä nätimpiäkin laskiaispullia nähnyt. Maussa ei kuitenkaan ollut moittimista! Vihreä tee oli tällä kertaa kirsikalla maustettua.

Tee- ja Kahvihuone Helmi
Välikatu 7
06100 Porvoo

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Teetä Porvoossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s