Monivalintatenttiin valmistautuminen

Kirjan esillä pitäminen tentin aikana on suotavaa, mutta kysymykset ovat pikkutarkkoja, eikä niihin ehdi hakea vastauksia, mikäli kirjaan ei ole perehtynyt kunnolla etukäteen.

Olen aina inhonnut monivalintatenttejä, kuten aiemmin kirjoitinkin. Tällä kurssilla jopa erikseen todetaan, että kysymykset ovat pikkutarkkoja eli mittaavat nippelitiedon muistamista. Myönnän avoimesti, että olen huonosti valmistautunut. Tentti on maanantai-iltana, ehdin juuri tulla töistä kotiin koneen äärelle. Olen lukenut molemmat tenttikirjat, mutta melko hutaisten ja suurpiirteisesti. Olisin vain niin paljon parempi kokonaisuuksien hallinnassa ja tiedon soveltamisessa kuin näissä lottorivitenteissä. Lisäksi käytössä on systeemi, jossa oikeasta vastauksesta saa pisteen, ”en osaa sanoa” -vastauksesta nolla pistettä ja väärästä vastauksesta miinuspisteen! Tämä kuulemma siksi ettei arvaamalla voi pärjätä. Sepä onkin kiva, että jos en ole aivan varma vastauksesta ja se meneekin väärin, niin pisteitä lähtee niistä oikeistakin vastauksista… Voi olla, että joudun uusimaan tämän tentin. Ärsyttää jo etukäteen.

Se lakitehtävä sentään meni läpi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s