Pieni retki Tampereelle

Teimme eilen pienen reissun pitkästä aikaa Tampereelle. Olen jostain syystä aina pitänyt Tampereesta, vaikkei minulla sinne mitään sen kummempia siteitä olekaan. Se on vain aina jotenkin vaikuttanut niin ystävälliseltä ja mukavalta kaupungilta. Lähdimme aamupäivällä Lahdesta ja pysähdyimme matkalla kahville Pälkäneellä kahvila Rantakeloon (nimi selvisi vasta jälkikäteen näitä kuvia katselemalla, se lukee haaleasti tuossa katolla olevassa puisessa häkkyrässä – selvempi maamerkki on tuo vasemmassa reunassa katolla oleva kahvipannun kuva, missä lukee ”grilli kahvila”). Siitä on monesti menty ohi, muttei koskaan aiemmin pysähdytty. Suosittelen lämpimästi, se oli erittäin mukava ja viihtyisä paikka! Kyllä tuollaiset aina ABC:t ja vastaavat voittaa – mielellään tukee tuollaisten paikkojen toimintaa ja olemassaoloa ihan käymällä paikan päällä. Kahvilan osoite on Parvoonranta 10, 36660 Pälkäne. Tampereelle saavuttuamme suuntasimme Vapriikkiin, missä niin ikään ei ole koskaan tullut käytyä (vaikka aina ”on pitänyt”). Paikka olikin yllättävän laaja ja näyttelyitä oli vaikka mitä! Kyllä siellä kaksi ja puoli tuntia meni kuin siivillä, Muumionäyttelyssä olisi viettänyt vähän pidempäänkin, mutta ihmisiä oli siellä vähän liian paljon. Pakko mainita ihana lelunäyttely! <3 Kuva Vapriikin sisätiloista. Näyttelyitä oli Tampereen historiasta (on aina suuri plussa, jos kaupungilla on omasta historiastaan kertova kunnollinen näyttely!), vuoden 1918 tapahtumista (suositellaan yli 13-vuotiaille), paikallisesta kenkäteollisuudesta, leluista, jääkiekosta, luonnontieteestä ja erikseen vielä linnuista, innovaatioista ja niistä muumioista (tämä näyttely päättyi eilen). Eli hyvin laaja ja monipuolinen kokonaisuus näyttelyitä. Ne oli myöskin kaikki rakennettu hyvin ja toimivasti; tekstejä, kuvia, esineitä ja ääntä oli sopivasti suhteessa toisiinsa, ”saa koskea” -juttuja unohtamatta. Näyttelyissä huomioidaan hyvällä tavalla sekä aikuis- että lapsikävijät. Etenkin luonnontieteellisen museon puolelta täytyy todeta, että siellä on myös huomioitu aika hyvin kaikki aistit (makuaistia lukuunottamatta)! :) Vapriikin jälkeen kävimme syömässä paikallisessa Rossossa (hyvin ystävällistä palvelua, muutenkin tuo on Rossojen viihtyisimmästä päästä). Jälkiruokakahvit ja munkit piti ehdottomasti hakea Pyynikiltä, täältä vaan saa oikeasti maailman parhaita munkkeja! Siitä kertoo myös se ihmismäärä, mikä eilenkin sattui paikalle samaan aikaan meidän kanssamme. Jouduimme syömään ulkoterassilla, mutta eipä sekään haitannut. Luonnollisesti suosittelen myös tätä, jos joku jostain kumman syystä ei vielä ole tuolla käynyt. :)

Neljän päivän loma on tullut todella tarpeeseen, ja huomenna palaan töihin taas energisenä. Kauaa en ehdi töissä ollakaan, kun edessä on neljän päivän matka Roomaan… <3 Siitä lisää myöhemmin.

Advertisements

5 thoughts on “Pieni retki Tampereelle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s