Pukstaavissa

Olen siitä asti halunnut päästä Sastamalaan Suomalaisen kirjan museo Pukstaaviin, kun kuulin sen olemassaolosta (eli käytännössä koko sen olemassaolon ajan). Heinäkuun lopussa viimein pääsin sinne ja kyllä se täytti kaikki odotukset! Ihana paikka, jonne haluaisin heti uudelleen. Museo sopii niin lapsi- kuin aikuiskävijällekin – kaikille kirjan ystäville. Jos asuisin jossain lähempänä, voisin käydä siellä lapsiryhmänkin kanssa. Mainittakoon, että OAJ:n jäsenkortilla pääsi sisään ilmaiseksi!
Henkilökunta oli hyvin ystävällistä ja ensimmäisenä meille laitettiin pyörimään lyhyt video rakennuksen ja museon historiasta. Lastenkirjallisuuden historiaa esiteltiin hauskalla tavalla jättikokoisen lastenkirjan avulla. Tämä oli hieno! Löysin katkelmia ainakin Tuntemattomasta sotilaasta ja Vänrikki Stoolin tarinoista sekä Pohjantähti-trilogiasta. Oivaltava! Pihan ja toisen rakennuksen oli vallannut vaihtuva näyttely Kiljusten herrasväestä. Lapset olisivat riemuissaan (jos minäkin)! Täällä sai riehua ja koskea kaikkeen, tämä rakennus oli selvästi lasten valtakuntaa. Vinoja lattioita, pallomeriä… …ja seinille sai piirtää!
Paperisilppua lattialla! <3

Menkää, ihmiset! Ihanaa, että suomalaisella kirjalla on oma museonsa. Ja että se on toteutettu näin ihanasti ja kävijäystävällisesti.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Pukstaavissa

  1. Suketus sanoo:

    Minullakin on ollut into päästä Pukstaaviin, mutta vielä en ole toteuttanut. Täytyy laittaa listalle mahdollisimman pian toteutettavista matkakohteista. Pukstaavissa tuntuu usein olevan myös kiinnostavia tapahtumia ja kirjailijavieraita yms.

    Kiitos innostavasta esittelystä siis! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s