Lastenkirjaviikko: Tämän hetken suosikista ja päivähoidon aloituksesta

Kirjoitin viime merkinnässäni, että meillä päiväkodin alle 3-vuotiaiden lasten ryhmässä suureksi hitiksi on noussut lastenkirja Oona ja Eetu – päivä hoidossa (eikä tämä ole yhdyssanavirhe). Koska tämä oli jälleen eilen haluttua kuultavaa, päätin esitellä kirjan nyt blogien lastenkirjaviikon kunniaksi ihan kunnolla täälläkin. Lasten ollessa päiväunilla nukkarissa (eli huoneessa, jossa nukutaan) hiivin minä kuvaamaan tämän kirjan kännykkäkamerallani.

Törmäsin itse kirjaan sattumalta viime elokuussa, kun kävimme Pro Lastenkirjallisuus -yhdistyksen järjestämässä Lastenkirjakahvila Puhuvassa Pullassa Ravintolapäivänä. Kahvin ja puhuvan pullan (ihana idea!) lisäksi paikalla Taka-Töölössä oli myynnissä hyvin edullisesti hinnoiteltuja lastenkirjoja, ja muistaakseni tämä kirja tarttui mukaani eurolla. Ilmeisesti kirjaa on olemassa myös pehmeäkantisena versiona, näin olin näkevinäni. Tämä on kuitenkin kovakantinen, mikä on kyllä päiväkotikäytössä suuri etu (kirjojen oikeanlaista kohtelua ja käsittelyä kun on vasta harjoittelemassa iso joukko lapsia).

Kirjan ovat iloksemme tehneet Mervi Wäre (teksti) ja Katri Kirkkopelto (kuvitus), ja Oona ja Eetu -sarjasta on nyttemmin ilmestynyt myös muita kirjoja. Niitäkin lainattiin kirjastosta, mutta ne eivät nousseet yhtä suosituiksi kuin tämä. Kertoohan tämä nyt ihan selvästi meidän päiväkodistamme, vaikka nimiä onkin vähän muutettu. ;)


Kirjassa ”päiväkotikonkari” Eetu ja pikkusiskonsa Oona (ja tämän unikaveri Tuuti) aloittavat päivähoidon. Oona jää ensimmäistä kertaa hoitoon ilman vanhempia (käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pehmeä lasku on ohi ja virallisesti päivähoitotaival alkaa – talon käytännöistä riippuen vanhemmat kulkevat lapsen mukana viikon tai pari päiväkotiarjessa, jättäytyen vähitellen pidempiä aikoja taustalle). Oonan hoidon aloitusta auttaa varmasti se, että isoveli Eetu on niin reipas ja päiväkodin toimintatavat ovat mahdollistaneet heidän yhdessäolonsa. Aina tämä ei monista syistä onnistu eikä aina ole se optimaalisin ratkaisu muutenkaan – joskus vanhemmatkin toivovat lapsiansa eri ryhmiin, etenkin jos ikäeroa on enemmän. Minusta tämä riippuu aina lapsista ja perheestä, yhtä oikeaa ratkaisua ei ole.

Kirjassa kuljetaan päiväkotipäivän eri tilanteiden läpi. Päiväkotiin tulo, aamupala, leikit, jumppahetki, ruokailu, päiväunet, välipala, ulkoilu, kotiinlähtö… Ylipäänsä päivähoidon aloituksessa suuri apu lapselle on ennakoitava, strukturoitu päiväjärjestys. Meillä on seinällä lasten korkeudella kuvitettu päiväjärjestys, josta lapset käyvät päivittäin itsenäisesti osoittamassa toisilleen (ja itselleen) mitä ollaan jo tehty ja mitä tehdään seuraavaksi. Kirjassa käytetään päiväkodin arjesta tuttuja ilmaisuja, kuvissa näkyvät lelut ja muut esineet ovat juuri niitä samoja, mitä melkein jokaisesta päiväkodista löytyy. Tämä jos mikä auttaa lapsia samaistumaan kirjaan. Ja paitsi lapset, myös aikuiset – ainakin päiväkodin henkilökunta – voi samaistua kirjaan. Mielestäni on hienoa ja erittäin tärkeää, että itse asiassa myös kasvattajat saavat tästä kirjasta paljon vinkkejä ja esimerkkiä siihen, millä tavalla lapsen aloitteisiin vastataan ja miten pitkälle jo ihan hymyllä ja avoimella sylillä pääsee. :)

Oonalla on mukana unikaveri Tuuti koko ajan. Sen voi bongata lähes kaikista kuvista ja lapset lukiessamme kyselevätkin aina, että ”missä se unikaveri on?” Jos päiväjärjestyksen ja rutiinien tunteminen on ensiarvoisen tärkeää, niin on sitä myös turvalelut. En halua itse lähteä mukaan sille kieltolinjalle mitä joissain päiväkodeissa olen aikaisemmin nähnyt, että ”unikaverit pysyy lokerossa” ja ”unikaverit on unikavereita, ne otetaan vaan päiväunille”. Pehmolelut ovat lapsille kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain unikavereita ja etenkin hoitosuhteen alkuvaiheessa turvaa tarvitaan muuallakin kuin päiväunilla. Ymmärrän ettei niitä nyt ihan pahimpaan kurasäähän oteta ulos mukaan, mutta… Meillä ainakin tuntuu menevän niin, että syyskaudella osalla lapsista turvalelut kulkevat jatkuvasti mukana, ja pikkuhiljaa ne jäävät itsestään lokeroon tai omaan sänkyyn. Näin sen minusta pitää mennäkin.

Koska nyt aloin meidän päivähoidon aloituskäytäntöjä tässä avata, niin jatketaan nyt vielä vähän aiheesta tuon kirjan ulkopuolelta. Meidän ryhmässä ollaan koettu tärkeäksi myös lasten ”omat talot”. Perheet saavat tuoda heti hoidon alettua muutamia kuvia lapsen lähipiiristä (yleensä siis perhe, lemmikit, isovanhemmat jne.). Me liimaamme ne erivärisille kartongeille ja leikkaamme yläpuolelle vielä kolmionmuotoisen ”katon”, johon tulee lapsen nimi ja kuva. Kontaktimuovilla päällystetyt talot laitamme vierekkäin seinälle lasten korkeudelle, ja näitä kuvia lapset saavat käydä katsomassa koko sen ajan, kun he meidän ryhmässä ovat (jonka jälkeen talot voi viedä kotiin ja vanhempien mukaan lapset haluavat aina sielläkin kiinnittää ne seinälle) sekä oma-aloitteisesti että joissain tilanteissa aikuisen kanssa aikuisen aloitteesta (jos toteamme, että se voisi jonkun lapsen kohdalla juuri silloin lievittää pahinta ikävää). Ja nämä kuvat oikeasti toimivat! Suosittelen ihan jokaiseen päiväkotiin. Muita aloituskäytäntöjä meillä on se mainittu pehmeän laskun periaate sekä tietysti syksyn vanhempainilta, missä ajankohtaisia asioita käydään läpi ja vanhemmat saavat keskustella huolenaiheistaan sekä yhdessä toistensa kanssa että meidän kanssamme. Me lähetämme kerran kuukaudessa sähköpostitse kuukausitiedotteen, missä avataan tarkemmin sitä, mitä olemme kuukauden aikana tehneet (yritän itse tässä yhteydessä tehdä ryhmämme pedagogiikkaa selkeämmäksi ja avoimemmaksi, ja saada tätä kautta myös vanhempien tietoon sitä, minkälaista varhaispedagogiikkaa toteutamme ja miksi mitäkin asioita teemme) ja mitä seuraavaksi on tiedossa. Lisäksi pidämme jo etukäteen kesäkuussa (kun suurin osa aloittaa elo-syyskuussa) ”uusien vanhempien illan”, missä vanhempainiltamaisesti kerromme jo etukäteen niistä asioista, mitä kannattaa syksyllä ottaa huomioon. Samalla vanhemmat tutustuvat jo hieman meihin ja tiloihimme, sekä me tietysti heihin. Myös tätä käytäntöä suosittelen kaikkiin päiväkoteihin. Meillä tämä toteutetaan kaikissa ryhmissä, ei vain meillä pienten ryhmässä.

Mutta takaisin Oonaan ja Eetuun. Kirja päättyy tietysti onnellisesti siihen, että päiväkodin portti kolahtaa ja äiti ja isä tulevat hakemaan. Tätä sivua odotetaan aina yhtä hartaasti – lapset oikeasti jännittävät sitä, että milloin vanhemmat tulevat (ja että kai he siis tulevat?!).

Pakko myös mainita, että arvostan kuvituksessa sitä, että lapsilla on kurahousut jalassa ilman, että siitä on tehty mitään numeroa! Kurahousut eli kurikset ovat ihan välttämättömät etenkin meidän pihallamme melkein ympäri vuoden (ainakin tällaisina lumettomina talvina) enkä voi sietää sitä, miten joskus kuulee aikuisten tuskailevan ja valittavan sitä, että ne pitää pukea (tätä ei onneksi juurikaan meidän talossamme kuulu lasten kuullen). Aikuisten tuskailu vain johtaa siihen, että sama asenne tarttuu lapsiin ja jossain vaiheessa he kieltäytyvät pukemasta niitä, ja näitä turhia taisteluita on rasittavaa käydä päivittäin. Onhan se iso urakka saada useat kymmenet kuravaatteet kahdesti päivässä päälle ja pois, mutta sille ei vain voi mitään. Minusta kurikset ovat kuitenkin oikeasti hyvä keksintö ja onhan se hienoa, että kurahousut+kumisaappaat -yhdistelmällä voi huoletta hypätä vaikka jokaiseen vesilätäkköön! Kiitos siis kuvittajalle. :)

Loppukaneettina totean iloisesti, että tämä kirja on saanut minutkin havahtumaan siihen, että meillä on oikeasti tosi hyvä päiväkoti, jossa sekä aikuiset että lapset tuntuvat viihtyvän. Lastenkirjahylly-blogissa on myös esitelty tämä kirja, ja siellä todettiin näin: ”Wäre kiinnittää paljon huomiota lapsen nopeasti muuttuviin tunnetiloihin, joihin aina löytyy lohduttava ja ymmärtävä syli. Kunpa näin olisi asian laita myös kaikissa päiväkodeissa, joissa lapsiryhmät jo natisevat ylisuurina liitoksistaan ja hoitajat kokevat riittämättömyyden tunnetta!” Meilläkin on ryhmissä ”ylimääräisiä lapsia” milloin milläkin verukkeella (nykyisissä mitoituksissa on aika paljon porsaanreikiä, joita osataan hyödyntää) ja tietysti on päiviä, jolloin ei voi kuin pyöritellä päätään, että miten tässä nyt takaat laadukkaan varhaiskasvatuksen. Toki meilläkin on miljoona sellaista asiaa, mikä voisi olla paremmin ja minkä tulisi olla toisin. Kuitenkin tärkeintä on, että se perusvire kaikessa toiminnassa on positiivinen ja mikä minusta meidän talossamme näkyy, on se, että jokainen kasvattaja iloitsee lapsista. Että kasaantuvien paperi- ja tietokonetöiden alla muistamme, että niitä lapsia varten me siellä olemme. Ja että meillä on hauskaa heidän kanssaan. Ja meillä on hauskaa myös toistemme kanssa, mikä varmasti välittyy niin lapsille kuin perheillekin. Oona ja Eetu -kirja kuvaa ihan oikeasti meidän arkeamme! :)

Tämän kirjan kuuluisi olla jokaisen päiväkotiryhmän vakiovarustus!

Mainokset

13 thoughts on “Lastenkirjaviikko: Tämän hetken suosikista ja päivähoidon aloituksesta

  1. bleue sanoo:

    Tämä kirja on kyllä hyvä ja avaa myös meidän kotihoidokeillemme mitä siellä päiväkodissa tapahtuu, vaikka isompi onkin jo päässyt kerhoon, joka tietysti muistuttaa päiväkodin aamupäivää ilman päikkärille menoa jne.
    Kuriksista olen joskus kirjoittanut ja tituleerannut itseäni imartelevasti jopa kurahousumutsiksi, tämä kun tuntuu olevan lähes tabuaihe äitipiireissä joskus, no mikäpä ei olisi.
    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

  2. Saara sanoo:

    Tämä oli hyvä teksti. Itse kiinnostuin kirjaa enemmän päiväkodistanne, joka kuulostaa mukavalta paikalta. Päiväkotiasiat ovat itsellä nyt mielen päällä, kun havahduin siihen, että pitäisi jo hakemusta laittaa. Meidän alueen päiväkodit ovat tupaten täynnä, ja se kyllä näkyy hurjan isoina ryhminä ja sitä kautta myös hoidon laadussa. Ihana lukea työlleen omistautuneen lastentarhan opettajan ajatuksia hyvästä hoidosta ja varhaispedakogiikasta.

    • Susanna sanoo:

      Kiitoksia kehuista! Otan mielelläni vastaan myös ”postausehdotuksia” varhaiskasvatukseen liittyen, ts. millaisista asioista olisi kiva kuulla esimerkiksi meidän käytännöistämme tai minun ajatuksistani. :)

      • Saara sanoo:

        Nyt kun sanoit, niin kiinnostaisi kuulla, millaista sinun mielestäsi on hyvä varhaiskasvatus. Meillä vanhemmilla kun ei aina ole valmiuksia sitä arvioida. Varhaiskasvatus näyttäytyy leikkimisenä ja laulamisena, ja helposti sen merkitystä tulee vähäteltyä tyyliin sehän on vain askartelua. Ei-ammattilaisen voi olla vaikea nähdä eroa ”vain askartelun” ja taidekasvatuksen välillä, noin esimerkiksi.

  3. Tuuli sanoo:

    Ilmeisesti työskentelet pääkaupunkiseudulla, onkin ihanaa ja kannustavaa nähdä, että sielläkin alueella on mukavanoloisia päiväkoteja, joissa todella ajatellaan varhaiskasvatuksen laatuvaatimusten toteutumista. Itse opiskelen lastentarhanopettajaksi ja meille on kerrottu, että pääkaupunkiseudulla on todella pulaa koulutetuista LTO:ista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s