Tärkeä kirjallinen kohtaaminen

Eniten minua kiinnostaa tie -blogista minulle osoitettiin jokin aika sitten blogihaaste, joka alunperin löytyy Opuscolon blogista: tärkeä kirjallinen kohtaaminen. Haasteen säännöt ovat seuraavat:

– Kerro kirjasta, joka on ollut sinulle tärkeä kohtaaminen. Ehkä kyseessä on kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.
– Kirjoita Kohtaamisesta teksti blogiisi.
– Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.
– Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa, joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

Minä kerron teille nyt omasta Kohtaamisestani.

Tutustuin Marchin perheeseen muistaakseni kuudennella luokalla, eli noin 12-13-vuotiaana. Lähellä kotiani vieraili tiistaisin kirjastoauto ja muistan tuskailleeni jo useaan otteeseen, miten olen lasten- ja nuortenosaston kahlannut jo loppuun, osan kirjoista pariinkin otteeseen. Vaadin jatkuvasti kyytiä Nurmijärven pääkirjastoon, jossa olisin voinut viettää tuntikausia ihan vain hyllyjen välejä tutkien. Monesti olin vilkaissut siellä ns. tyttökirjahyllyä, jossa oli siistissä rivissä jono paksuja (ainakin useisiin nuortenkirjoihin verrattuna) kirjoja, jotka ulkoasunsa puolesta kuuluivat selvästi samaan sarjaan. Pikku naisia (Louisa May Alcott) oli kirjan nimenä tuttu, mutta muuta en siitä tiennyt. Eräänä päivänä sitten lopulta lainasin sen. Onneksi.

Siihen mennessä olin lukenut siis kirjoja hyvin laajasti laidasta laitaan. Viisikoiden, Tiina-kirjojen ja muiden klassikoiden lisäksi silloisia ”nykynuorten kirjoja”, eli puhekielellä kirjoitettuja alkoholia, syömishäiriöitä ja poikaystäviä käsitteleviä kirjoja (joista en sanottavammin innostunut). Pikku naisia oli jotain ihan muuta. Ihastuin Alcottin kieleen ja avauduin päiväkirjoissa rakastavani ”kaikkea vanhanaikaista”.

Lukukokemus oli voimallinen ja olen lukenut kirjan hyvin monta kertaa – kymmenennen lukukerran jälkeen putosin jo laskuista. Koska kaikki ovat joko lukeneet tämän kirjan tai ainakin tietävät suunnilleen mistä on kyse, en esittele tässä kirjaa tarkemmin. Lyhyesti tiivistettynä kuitenkin kirja kertoo neljän sisaruksen (Meg, Jo, Beth ja Amy March) elämästä, kun isä on sodassa eikä perhe ole enää yhtä varakas kuin joskus ennen. Sisarukset pyrkivät tyttökirjamaisesti elämään hyvin ja oikeudenmukaisesti, auttamaan toisiaan ja muita, olemaan ylipäänsä parempia ihmisiä. Samalla tutustutaan uusiin ihmisiin (tärkeä on etenkin naapurin Laurie-poika), kinastellaan, nauretaan, leikitään, tehdään työtä, surraan ja niin edelleen. Kirjan lopussa ollaan jo aikuisia.

Olen lukiessani kokenut sisarukset ystävikseni ja etenkin Bethiin olen samaistunut. Ujo, hiljainen ja kiltti tyttö, joka on mielellään monessa tilanteessa hyvin huomaamaton. Tilanteiden tarkkailu on mieluisampaa kuin niihin osallistuminen. Bethin kohtalo kirjassa saa edelleen kyyneleet silmiini joka lukukerralla. Toisaalta myös Jo on ollut esikuvanani, jaamme saman innostuksen kirjallisuuteen ja teatteriin. Jo’lla on paljon sellaisia ominaisuuksia, mitä aina toivoin itselläni olevan: rohkeutta ja vahvuutta tuoda julki omat mielipiteensä kaikkien edessä. Rohkeus heittäytyä kaikkeen täysillä, mutta myös viisautta ymmärtää omat heikkoutensa ja pyrkiä parempaan. Amy on aina ollut lähinnä hauska pikkusiskohahmo siinä missä Meg on sympaattinen, mielestäni jotenkin muumimammamainen äitihahmo (joskin tyttöjen äiti vasta sellainen onkin), jolla kuitenkin on myös omat heikkoutensa.

Nyt myöhemmin kirjaa pitkästä aikaa lukiessani monet asiat kirjassa herättävät yllätyksekseni lähinnä ärtymystä. Onhan teos naiivi ja selvästi opettavainen ja alleviivaava, kuten tietysti ajan kuvaan kuuluu. Ala- ja yläastelaisena tämä kirja on kuitenkin ollut äärettömän tärkeä – ehdottomasti tärkein kaikista lukemistani kirjoista. Kirja johdatti minut lukemaan myös muita tyttökirjoja (kuten L.M. Montgomeryn Runotytöt ja Annat, jotka ovat monessa mielessä tänä päivänä jopa tätä kirjaa läheisempiäkin) ja kiinnostuin 1800-luvun elämästä muutenkin.

Olen varma siitä, että ilman Pikku naisia en olisi tänä päivänä juuri tällainen kuin olen. Siksi tämä on minulle tärkein kirjallinen kohtaaminen.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tärkeä kirjallinen kohtaaminen

  1. Suketus sanoo:

    Ihana kirjallinen kohtaaminen! Jaan monet tunteet kanssasi, sillä minäkin olen lukenut Pikku naisia monen monen monta kertaa. Jo oli esikuvani ja muutenkin Marchin perhe tuli rakkaaksi ja läheiseksi. Pidän myös paljon siitä 1990-luvun elokuvaversiosta.

    Itse olen onnistunut säilyttämään hyvän fiiliksen Pikku naisista, vaikken sen moraalikäsityksiä kaikilta osin jaakaan. Olkoon se aikansa kuva. Suloinen sellainen. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s