Minä ja liikunta


Kuva viime kesän Ruotsin reissulta. Ainoa edes vähän liikunnallisen näköinen kuva, minkä löysin.

Huomasin äsken viettäneeni useamman tunnin erilaisia liikunta- ja terveysblogeja lukien (näin käy joskus, eilen oli selvästi varhaiskasvatusteema havaittavissa).

En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen ihminen. Koululiikunnassa yleensä siellä häntäpäässä (ah, ne ylästeaikaiset ”nämä kaksi tyttöä valitsevat vuorotellen yhden jäsenen” -joukkuevalinnat!) ja vapaa-ajalla jotain ihan muuta (kirjoja, teatteria jne.). En ole toisaalta myöskään ollut mikään liikunnan vihaaja enkä koe saaneeni mitään koululiikuntatraumoja kuitenkaan. Sählyä on joskus ollut ihan kiva pelata, jos on sattunut sellainen leikkimielinen porukka. Pesäpallossa en koskaan osunut palloon saati saanut sitä kiinni, koripallossa olin varmaan vaan liian lyhyt (158cm, mutta sain kyllä joskus korinkin!), uida jaksoin hädintuskin sen 25-metrisen altaan päästä toiseen, useimmissa joukkuepeleissä en edes tajunnut sääntöjä mutten kehdannut kysyäkään. Tanssiliikunnasta ja koreografisista jumpista olen kuitenkin tykännyt aina ja ne olivat koulussakin liikuntavuoden kohokohtia.

Tanssia olen harrastanutkin. Noin 12-13-vuotiaana iski baletti-innostus ja kävinkin pari vuotta balettitunneilla. Silloin ei harmikseni ollut olemassa vielä mitään ”teiniryhmiä” aloittelijoille, vaan jouduin käymään lasten ryhmissä. Aluksi tämä ei haitannut, mutta kyllähän se ikäero alkoi näkyä vähän myöhemmin. Oikeastaan vasta yliopisto-opintojen aikana jatkoin tanssiharrastusta osallistumalla Yliopistoliikunnan (nyk. Unisport) ryhmäliikuntatunneille. Nautin siitä, että kukaan ei tuntunut olevan liikkeellä toisia arvostellakseen, vaan kaikki saivat tanssia oman taitonsa mukaan. Ja porukkaa oli laidasta laitaan, osa selvästi tanssin harrastajia, osa ensimmäisiä kertoja kokeilemassa.

Sitten löysin Folkjamin, jota olen harrastanut nyt pari vuotta. Tältä erää se jäi jo ikäväkseni kesätauolle ja jatkuu vasta syksyllä, täytyy siis vaan tanssia itsekseen kotona. Folkjamissa parasta on se, että voi tanssia oikeasti mieluisan musiikin tahtiin niiden iänikuisten teknopophiphoplatino-rytmien sijaan. Tykkään siitä yleisestä hyvästä meiningistä, mikä tunneilla on. Ja liikkeet ovat paitsi hauskoja myös tehokkaita! Kuuma tulee joka ikisellä tunnilla.

Tällä hetkellä siis ainoa liikunnallinen harrastukseni on ollut Folkjam-tunti kerran viikossa. Tuntuu ettei aika riittäisi enempään, vaikka halua olisikin. Ehkä jos nyt samaan aikaan olisin kirjoilla yliopistolla, hankkisin varmasti tuon Unisportin kortin (loistava hinta-laatusuhde yliopistolaisille) ja osallistuisin ryhmäliikuntatunneille sen verran kuin ehtisin… Kuntosaliharjoittelu ei ole koskaan ollut minun juttuni, en vain pidä siitä.

Olen yrittänyt panostaa arkiliikuntaan. Rakastan ulkoilua ja pidän kävelemisestä, mutta liikkeelle lähteminen on se ainainen kompastuskiveni. Kävelen kyllä töihin (noin 15-20 minuutin matka kävellen) ja takaisin. Valitsen portaat hissin sijasta aina kun muistan ja jaksan. Yritän kovasti tällä hetkellä saada itseäni motivoitua lenkillä käymiseen. Joskus lapsuudenkodissa asuessani vietin jonkun kesän lenkkeillen melko ahkerasti, mutta sitten se taas jäi. Ja täällä keskustassa ei edes ole samanlaista ihanaa hiekkaista metsätietä, missä harvoin tulisi ketään vastaan. Vähän ahdistaa ne hienoissa lenkkeilyvaatteissaan ja neonvärisissä lenkkareissaan ohi juoksevat fitness-ihmiset, samalla kun itse puuskuttaa kasvot punaisina jaksaakseen vielä edes pari askelta… Tietysti nämä kaikki ovat vain oman pään sisällä eikä pitäisi antaa itsensä ajatella noin. Ihan samahan se on millaisia ihmisiä kadulla tulee vastaan, yhtä lailla lenkillä niin kuin minäkin. Ja onhan tuolla totuuden nimissä myös muunlaisia hölkkääjiä.

Olen miettinyt jo pitkään, että pitäisi hankkia uudet lenkkarit. Että jos sitä sitten motivoituisi tai saisi pakotettua itsensä lähtemään ulos. Mutta mitä jos ei? Jos hankinkin kalliit kengät, jotka lopulta jäävät käyttämättömiksi? Eikö motivaation pitäisi lähteä sisältä eikä ulkoisista tekijöistä? Toki haluaisin olla paremmassa kunnossa. Laihduttamiseen ei painon puolesta ole tarvetta, mutta kukapa ei olisi mieluummin vähän paremmassa kunnossa?

Lisäksi yritän kiinnittää enemmän huomiota ruokavaliooni. Lähinnä yritän jättää makean syönnin vähemmälle… En tiedä mitä tänä keväänä on tapahtunut, mutta huomaan olevani koko ajan pahemmassa sokerikoukussa. Olen minä aina karkkia rakastanut ja valinnut kahviloissa ihanimmat leivokset, mutta ennen pystyin sentään käymään kaupassa ilman, että sieltä tarttui mukaan ”jotain pientä”. Sipsit ja limut eivät ole koskaan olleet ongelma, ne voin helposti jättää vaikka kokonaan pois, mutta sokeri ja kaikki makea… Totaalikieltäytymiset ja karkkilakot eivät tunnu mielekkäiltä, en vaan haluaisi kieltää itseltäni kaikkea kun siihen ei sinänsä ole tarvettakaan. Pitäisi vaan vähentää. Valita hedelmiä ja muita siihen tilalle (mikä ei oikeastaan ole ongelma, sillä rakastan myös hedelmiä – usein siinä käykin niin, että hedelmät ja muut tulevat vain siihen kaiken makean rinnalle).

Veden juonti on kuulemma hyväksi koko keholle. Juon aivan liian vähän vettä, monesti ainoaksi lasilliseksi jää se ruoan kanssa nautittu lasillinen. Siihen päälle kaksi-kolme kuppia kahvia, ehkä teetäkin, niin ei kuulosta kovin terveelliseltä. Ongelmana on, etten vain yksinkertaisesti muista juoda. Siispä aloitan tämän terveellisempiin elämäntapoihin siirtymisen veden juonnin lisäämisestä. Tai oikeastaan aloitin jo eilen pitämällä vieressäni kannullisen sitruunanviipaleella maustettua vettä ja pitämällä huolen siitä, että kannu on iltaan mennessä tyhjä. Ja onnistuin! Tänään sama juttu. Töissä minulla on kyllä vesipullo, mutta joko unohdan aina täyttää sen tai sitten se vain jää juomatta. Huomenna yritän uudestaan, sinnikkäämmin! Yritän saada itseni lenkille ensi viikolla (nyt sataa räntää/rakeita). Katsotaan miten käy.

Mainokset

One thought on “Minä ja liikunta

  1. äiti sanoo:

    Eilen kun kotiuduin mulle tuli palava halu lähteä lenkille,mutta sen verran satoi,että en halunnut lähteä kastumaan. Sitten päätin ,että otan uintikamat kassiin ja lähden uimaan. Tuntuipa hyvältä sen jälkeen. Tuosta sinun makean himosta sen verran,että jo pienenä aiheutit joskus kaupassakin käynnistä sellaisen farssin jos et saanut karkkia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s