Lauantaina 12.7. suuntasimme heti aamusta Falu Gruvaan, Falunin kuparikaivokselle. Ehdottomasti yksi matkan suurimmista elämyksistä, kannattaa käydä! Osallistuimme ruotsinkieliselle opastukselle ja kävelimme tuolla syvällä maan alla. Olen aiemmin joskus lapsena vieraillut pari kertaa Lohjalla Tytyrin kaivoksessa, ja siihen verrattuna tämä tuntui jollain tavalla autenttisemmalta. Käytävät olivat välillä tosi kapeita, seinät ja maa olivat kosteita ja kypärän käyttöön oli selvästi havaittava syy: edessäni kävelevän miehen pää kolahti muutaman kerran aika kovaa kattoon – ilman kypärää olisi varmasti sattunut! Lisäksi piti pukea sellainen sadeviitan tapainen suoja päälle. Hienoimmissa kesäkengissä en suosittele lähtemään, ovat luultavasti aika oranssit sen jälkeen. ;)
Lähdimme jatkamaan matkaa, päämääränä Örebro, josta olimme varanneet huoneen. Matkalla pistäydyimme mm. Arbogassa, joka on oikein nätti ja idyllinen paikka! Illalla kävelimme Örebron keskustassa ja kävimme mm. syömässä vanhassa kaupungissa. Matkan aikana oli hauska huomata, miten paljon Ruotsissa on kesäiltaisin ravintoloita ja ravintoloiden terasseja auki melko myöhäänkin! Yövyimme siis kahden yön verran Hotell Götassa. ”Mukava hotelli, jossa olimme kaksi yötä. Ystävällistä, palvelualtista henkilökuntaa. Hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla lyhyen matkan päässä keskustan nähtävyyksistä. Parkkipaikkoja hotellilla oli vain pari, joten auto piti jättää katujen varrelle maksullisille paikoille. Ikkunan alla oli lauantai-iltana jonkinlainen terassi auki, josta tuli puoleen yöhön asti musiikkia ym. ääniä, mutta jos kadun äänet eivät haittaa, paikka oli oikein hyvä.”
Sunnuntaina oli taas vaihteeksi opastetun kierroksen vuoro. ;) Näitä kertyi yllättävän monta! Kannattaa kyllä kaikkialla ehdottomasti hyödyntää nämä opastukset, sillä tavalla saa kohteista huomattavasti enemmän irti. Eikä ole niin vaarallista vaikkei ihan jokaista sanaa ymmärrä (kuten minä näillä ruotsinkielisillä opastuksilla). Huomasin myös, että mitä useammalla ruotsinkielisellä opastuksella olimme olleet, sitä helpompi minun oli niitä seurata ja sitä enemmän huomasin ymmärtäväni kieltä. Että siinäkin mielessä suosittelen. Tämänkertainen kohde oli tietysti Örebron linna. Täällä oli hauska opas! Osan vitseistä jopa tajusin. :D
Ja koska toinen meistä on rautatieharrastaja (en minä), kävimme Norassa museojuna-ajelulla. Junassa oli mahtavat penkit – molemmilla puolilla pään korkeudella oli ”niskatuet”! Miksei tällaisia ole enää? Ei tarvitsisi nuokkua ja pelätä, että nukahtaa jonkun tuntemattoman kanssamatkustajan olkapäätä vasten… Nora saattaa monelle olla tuttu kirjailija Maria Langin kautta. Itse en ollut kuullutkaan, mutta nyt kenties 100-vuotisjuhlavuoden vuoksi Lang oli näkyvässä osassa esim. kaupungin matkailuesitteissä.
Ruotsin vanhin rautatieasema Järlessä oli tietysti nähtävä myös. Ihana kahvipaikka!
Mainitsematta on tähän mennessä jäänyt jo useampi kirkko sekä muita kohteita (erilaisia vanhoja rakennuksia esimerkiksi), joita en tullut kuvanneeksi tai joiden nimiä en tähän hätään muista. Matkan aikana tuli nähtyä niiiiin paljon ja tämä on vasta matkapäiväkirjani toinen osa! Lue ensimmäinen osa täältä.
2 kommenttia artikkeliin ”Kesäreissu 2014, osa 2: Falun-Örebro”