Kävin sunnuntaina Ateneumin kaupassa ihan muuten vaan. Oikeastaan mielessä oli sellaiset Tove Jansson -paidat mitä lauantaina näin Ateneumissa työntekijöiden päällä (mustat, selässä luki ”Tee työtä ja rakasta”), mutta ei sellaisia silloin ainakaan ollut myynnissä. Liekö ollut joskus aiemmin tai tuleeko ehkä myöhemmin, en tiedä. Ostin kuitenkin jotain muuta.
Ostin nimittäin tarinakuutioita tai tarinanoppia, miksi niitä sitten haluaa kutsua (Rory’s Story Cubes, Ateneumissa maksoi 15 euroa). Näin tällaisen paketin kesällä Göteborgin aseman kaupassa, siellä näitä oli myynnissä muistaakseni kolmea eri sarjaa. Ateneumissa oli kuitenkin vain näitä yksiä.
Noppia voi käyttää monella eri tavalla, mutta pääideana on siis kertoa tarina noppien osoittamien kuvien avulla. Ajattelin itse ainakin aluksi kokeilla lasten kanssa vain muutamalla nopalla kerrallaan ja lisätä niitä sitten myöhemmin. Paketissa oli yhdeksän noppaa. Joidenkin kuvien kohdalla itselläni meni hetki tajuta mitä kuva esittää, mutta toisaalta tästäkin voi tulla lasten kanssa mielenkiintoisia keskusteluita ja hyviä pohdintoja.
Tällaiset kuvat minulle tuli ensimmäisellä heittokerrallani. Olipa kerran tyttö, joka asui yksin erään linnan korkeassa tornissa. Oli yö ja kuu loisti taivaalla. Yhtäkkiä kuului askeleiden ääniä…
Suosittelen ehdottomasti, vaikken ole vielä käytännössä lasten kanssa kokeillutkaan. Olen kuitenkin vakuuttunut, että nämä toimivat! Eivät ehkä ensimmäisellä kerralla, mutta pienen harjoittelun tuloksena. :)