Ihan tavallinen maanantai

7:00 Herätyskello soi. Kävin suihkussa kuten joka aamu (en herää muuten), meikkasin kevyesti ja kuivasin hiukset. Söin pari ruisleipää ja lähdin töihin. Tajusin etten ehtisi töissä juoda kahvia (aamu- ja välivuorossa ehtii yleensä, mutta nyt meillä oli retkelle lähtö heti aamusta), joten poikkesin matkalla ostamassa take away -kahvin, jonka join töihin kävellessä.
8:21 Työpäivä alkoi.

8:30 Lähtö yhdessä toisen ryhmän kanssa metsäretkelle. Työkaveri oli varannut ihanaa kahvia termariin mukaan – harvoin juon kahvia mustana, mutta nuo kyseiset kahvit ovat hyviä ihan sellaisenaan. Retki kesti koko aamupäivän ja olimme takaisin päiväkodilla vasta noin 11:40 (normaalisti lounas alkaa yhdeltätoista). Lounaaksi oli kaalilaatikkoa. Ruoan jälkeen oli lepohetken aika, olin itse lukemassa 5-vuotiaille satuja, jonka jälkeen he nousivat leikkimään.

13:10 Kahvitauko. Menossa oli ”talon kokous”, joten mitään kunnollista, rauhallista taukoa ei ehtinyt viettää. Istuin parikymmentä minuuttia kokouksessa, ja suuntasin takaisin lasten luo.

14:10 Valokuvaaja tuli käymään. Meillä on tällä viikolla töissä valokuvaus ja esittelin pihaamme ym. mahdollisia kuvauspaikkoja.

15:00 Lapset lähtivät ulos iltavuorolaisen kanssa niin, että viimeisetkin olivat ennen neljää ulkona.

16:00 Työpäivä päättyi. Matkustin työkaverin kanssa samaa matkaa ratikalla keskustaan, kiirehdin yliopistolle, jossa Laadulliset tutkimusmenetelmät 2 -kurssin ryhmätunti oli merkitty alkavaksi 16:15.
16:25 Saavuin Siltavuorenpenkereelle vähän myöhässä (ratikka oli tupaten täysi ja seisoi pysäkeillä pitkään). Kurssin vetäjä olikin sairastunut ja meille oli jätetty ryhmätehtävä odottamaan. Muodostimme kolmen hengen ryhmät ja suuntasimme oman ryhmämme kanssa Oliviaan tekemään omaamme kahvikupillisten ääressä. Olimme valmiita noin kuudelta ja kävin itse vielä kirjastossa sen jälkeen.
18:15 Tulin ratikalla käymään kotona. Aurinko paistoi kauniisti.
Luin hetken aikaa tenttikirjaa (oikeastaan kirjoitin muistiinpanoja viikonloppuna lukemastani). Vaihdoin liikuntavaatteet valmiiksi päälle.

20:00 Lähdin kävelemään Aleksanterin teatterille.
20:30 – 21:30 Folkjam-tanssitunti! Ajankohta on liikunnalle aika myöhäinen, mutta toisaalta riippumatta päivän muusta ohjelmasta ehdin sinne aina. Hyvin tuon on maanantaisin jaksanut, ainakin väsyttää kunnolla nukkumaanmennessä! Tunnin päätteeksi rakennuksen käytävät ovat jo aika autiot…
Kävelin tunnin jälkeen vielä kotiin ja suoraan suihkuun.

Avasin tietokoneen, keitin teetä (Norja-muki <3) ja söin palan eilen leipomaani omenapiirakkaa. Selailin Facebookia. Huomasin päässeeni mukaan tämän vuoden Salainen jouluystävä -projektiin (olen useampana vuonna haaveillut osallistuvani ja nyt uskaltauduin mukaan). Latailin kuvia puhelimesta tietokoneelle ja aloin kirjoittaa tätä tekstiä. Seuraavaksi klikkaan ”julkaise” ja menen nukkumaan – hyvää yötä!

Tällainen oli minun maanantaini.

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Ihan tavallinen maanantai

  1. Suketus sanoo:

    Puuhaa piisaa siis! Tuo folkjam on kyllä kiinnostavaa, ehkä jossain vaiheessa voisin kokeilla minäkin, ihan vain uteliaisuudesta.

    Minullakin alkavat lisäopinnot lokakuussa, avoimen yliopiston puolella. Joistakin päivistä tulee varmasti pitkiä, kun paahdan suoraan töistä luennoille ja ryhmäkokoontumisiin. Ja jossain välissä pitää lukea ja kirjoittaa… Mutta se on sen ajan murhe, ja onhan näistä ennenkin selvitty. ;)

    • Susanna sanoo:

      Nimenomaan tuo, että onhan näistä ennenkin selvitty! :D Ja kun sen tietää, että opintoihin on itse hakeutunut ja motivaatio on kova, ja toisaalta tietää myös sen, että tämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt ajanjakso elämästä tätä tämäntyyppistä kiirettä ja paahtamista, että eiköhän se ole sen arvoista. :)

      FolkJam on kyllä hauskaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s