Joulumusiikkia

Kävin perjantaina pikaisesti Varhaiskasvatusmessuilla töiden jälkeen. Kiersin näytteilleasettajien kojut melko nopeasti läpi ja kävin kuuntelemassa luentoa lasten vertaissuhdetaidoista. Viimeisenä eteeni osui Lasten Musiikki- ja Kulttuurikeskus Verson osasto. Minulla on jo heidän Piilometsän säveliä -cd:nsä ja kyseiseen levyyn liittyvä tanssiohjekirja, mutta huomioni kiinnitti tuo JouluVerso-cd. Olen siitä kuullut ja varmaan joskus jossain haaveillutkin, mutta nyt se oli siinä nenän edessä. Täytin arvontalapun ja totesin, että toinen cd:stä minulla on mutta toinen kiinnostaisi. Kuulin, että ne esillä olleet JouluVersot olivat viimeiset laatuaan, uuden painoksen hankkimista tms. selvitellään parhaillaan. No pakkohan se oli ostaa! Ja nyt kuunneltuani ei kyllä kaduta.

CD:llä on pääasiassa tuttuja joululauluja, mutta ihanina sovituksina. Joukossa on sekä laulettuja että instrumentaalisia kappaleita, tekijöinä vanhat tutut Freija (joka on yksi suosikkiyhtyeistäni, kävin kuuntelemassa heitä kesällä Seurasaari Soi -tapahtumassa, mainitsinkohan siitä? Pitäisi hankkia heidän levynsäkin!), Idée Fixe ja Versomus. Tätä aion kuunnella tästä ainakin jouluun asti! Aloin jo miettiä, millaisia esityksiä tästä saisi päiväkodin joulujuhlaan… Etenkin tuo Joulukatrilli sai ideat liikkeelle. :)

Vielä tätä saa näköjään tilattua Verson nettikaupasta, suosittelen!

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Joulumusiikkia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s