Kun rakas ystävä on poissa.

Istuin eilen iltapäivällä luennolla. Sattumalta jossain vaiheessa luennon loppupuolella, ohimennen, vilkaisin puhelintani luultavasti katsoakseni kelloa. Huomasin, että oli tullut neljä puhelua ja viesti (iskältä ja siskoltani, viestissä pyydettiin soittamaan heti kun voin). Istuin paikoillani vielä hetken, ajattelin, että luentoa on enää noin vartti jäljellä ja voisin sen jälkeen sitten soittaa takaisin. Totesin kuitenkin ehkä kahden minuutin jälkeen, ettei minun ollut enää mitään järkeä siellä istua, kun en pystynyt yhtään keskittymään aiheeseen. Pakkasin hiljaa tavarani ja hiivin luentosalista ulos sydän hakaten. Aavistin heti, että kyse on vanhempieni luona eläkepäiviään viettäneestä Tipsustani, jota on viime aikoina alkanut vanhuus jo vaivata. (Mielessä kävi tosin myös isommatkin asiat, muistan huomanneeni, että äidiltä esimerkiksi ei ollut tullut yhtään puhelua ja säikähdin, että puhelu koskisikin häntä. Onneksi ei.) ”Nyt on kyllä niin, että Tipsu täytyy viedä pois”, iskä totesi puhelimessa sen, mitä ajattelinkin. Takajalat ovat jo pidempään olleet heikot (vielä syksyllä eläinlääkäri oli todennut, että ei niissä kuitenkaan mitään kipuja pitäisi olla, lihakset vain ovat ajan myötä käytännössä surkastuneet takajaloista)  mutta eilen Tipsu ei sitten juurikaan pystynyt enää kävelemään. Ratkaisu oli itsestäänselvä ja siitä oli puhuttu etukäteenkin, että yhtään ei anneta Tipsun kärsiä ja jos jaloissa on niin paljon vikaa ettei kävely onnistu tai se näyttää kivuliaalta, niin lähdetään. Asun itse toisessa kaupungissa, joten en päässyt mukaan eläinlääkäriin – en kyllä varmasti mitenkään olisi siihen henkisesti pystynytkään. Jo täällä kauempana oleminenkin tuntui niin raskaalta. Vaikka tähän oli pystynyt jo hyvin varautumaan etukäteen, niin silti tämä on ollut minulle (tai varmaan meille kaikille) yllättävänkin kova paikka. Niinhän se aina on. Eilen, 28.10.2014 klo 19:10 tuli äidiltä tekstiviesti: Tipsu on siirtynyt kissojen taivaaseen.

Tipsu ihan pentuna!

Pikkuinen mustavalkoinen kissanpentu tuli meille syksyllä 1997, kun olin 9-vuotias kolmosluokkalainen. Siitä tuli minun kissani (siskoni sai myöhemmin oman Tiikerinsä) ja nimesin sen Tipsuksi (kaikille piti aina selventää, että se on poikakissa, koska kuulemma muiden mielestä Tipsu on selvästi tyttökissan nimi). Ensi töikseen Tipsu juoksi piiloon keittiön pöydän alle ja oli muutenkin aluksi hyvin arka tapaus (ehkä siksi sovimmekin niin hyvin toisillemme). Se makasi pienessä matalareunaisessa pehmustetussa pahvilaatikossaan, eikä uskaltanut liikkua siitä minnekään. Olin pakahtua onnesta kun se leikki kaikista kissanleluistaan ihan ensimmäisenä minun virkkaamallani sinisellä narulla! Minun kissani siis selvästikin. ;) (Kolme vuotta nuorempi siskoni tosin aina salaa yritti huijata Tipsua väittämällä sille, että kissa on muka hänen! Suutuin tietysti.) Pentuvuosinaan Tipsulla oli ikävä taipumus purra kaikkia. Kavereita piti varotella, että ”se sitten saattaa purra”… Tämä onneksi loppui kissan kasvaessa. Tipsu oli sisäkissa, joka tykkäsi käydä ulkona valjaissa. Lisäksi meillä oli katettu veranta, jonne se pääsi vapaana aina kun joku vain avasi sille oven.

Tipsu oli äärimmäisen sopeutuva kissa. Se matkusti kanssamme asuntoautossa ihan tyytyväisenä (ensimmäisillä kerroilla tosin vähän pelotti – Tipsu haki turvaa mm. makaamalla kaulani päällä poikittain kun makasin itsekin auton pehmeällä penkillä), maisemia katsellen. Tipsu oli kotiintulosta aina yhtä onnellinen kuin me muutkin – kääntyessämme tutulle kotiin vievälle pienelle tielle (jota lapsena kutsuin tietysti Kotitieksi) se joka kerran valpastui, katseli tiiviisti ikkunasta ulos ja alkoi naukua kunnes tultiin kotipihaan. Pitkään Tipsu oli perheen ainoa – ensimmäinen – lemmikki, mutta 2000-luvun alussa meillä asui vuoden verran myös kultaisennoutajan pentu. Ei koiralla ja Tipsulla mitkään lämpimät välit olleet (koira olisi halunnut tutustua, mutta Tipsua ei kiinnostanut), mutta ne oppivat kyllä sietämään toisiaan. Erityisesti tänä aikana meistä tuli Tipsun kanssa vielä tiiviimpi parivaljakko, viihdyimme molemmat huoneessani ovi kiinni. ;) Tipsu nukkui vieressäni muutenkin muistikuvieni mukaan tyyliin koko lapsuuteni ajan. Meillä oli samanlainen unirytmi: aamulla ei ole mitään kiirettä sängystä ylös! Usein Tipsu jäi sinne vielä makoilemaan sen jälkeen kun olin itse raahannut itseni ylös. Milloin se nukkui jalkopäässä, milloin nukuttiin poski poskea vasten. <3

Asuntoautossa mökin pihassa. Luovien ratkaisujen kissa!

Tipsu sopeutui myös ainoan lemmikin rooliinsa tietysti hyvin sen jälkeen kun koira meiltä lähti. Ja hetken kuluttua siitä (vuoden-pari?) meille saapui sitten toinen kissanpentu, Tiikeri. Omapäinen, vähän yksinkertainen pieni riiviö. :D Näillä kissoilla oli jonkinlainen viha-rakkaussuhde, mitä nyt kahdelta poikakissalta voi odottaa. Välillä ne jahtasivat vuoronperään toinen toistaan, Tipsu joutui usein altavastaajaksi, mutta kun se hermostui, niin huitaisu ja sähähdys oli sellainen, että Tikrukin hetkeksi uskoi. Välillä taas ne nukkuivat vieretysten tassut toistensa lomassa. Pari kertaa olimme lomamatkalla ilman kissoja niin, että joku kävi niitä meillä kotona ruokkimassa ja viihdyttämässä. Näiden reissujen aikana kissat selvästi lähentyivät ja tukeutuivat toisiinsa, sillä aina kotiin tultuamme ne kiehnäsivät toisiaan vasten, pesivät toistensa turkkeja onnellisina ja makoilivat sohvalla vierekkäin.

Tipsu ja Tiikeri

Tipsu oli tosi terve koko 17-vuotisen ikänsä. Jossain vaiheessa se vietiin eläinlääkäriin syömisongelmien vuoksi ja se palasi takaisin monta hammasta köyhempänä – pitkälle edennyt hammaskivi haittasi ruuan pureskelua liikaa. Seuraavan kerran se vietiinkin eläinlääkäriin tänä syksynä ja nyt sitten eilen viimeisen kerran.

Tipsu olkapäilläni noin vuonna 2005 tai 2006.

Muutin kotoa pois 19-vuotiaana. Mietin silloin, että muistaakohan Tipsu enää minua kun silloin tällöin kävin kotona… Turha pelko. Se tervehti aina naukaisulla ja puski jalkojani (kun vieraiden ihmisten tullessa ovesta se juoksi ensimmäisenä piiloon), kiehnäsi ympärilläni ja nukkui taas vieressäni. Sittemmin siskonikin muutti pois kotoa ja parisen vuotta sitten vanhemmat muuttivat kissojen kanssa nykyiseen asuntoonsa. Tipsu sopeutui tähänkin muutokseen nopeasti ja otti paikan omakseen, vaikka vanhuus olikin jo alkanut vaivata takajalkojen heikentymisen muodossa. Silti se yhä edelleen jaksoi välillä innostua leikkimään riehakkaastikin. Ja aina vieraillessani siellä se tuli tervehtimään ja edelleen nukkui vieressäni. Viimeisen kerran kävin Tipsun luona 12.10. Silloin se käyttäytyi eri tavalla kuin ennen. Tullessani ovesta se jäikin katsomaan epäluuloisesti eikä heti uskaltanutkaan tulla puskemaan ja haistelemaan. Hymähdin jotain uusista silmälaseistani ja kissojen dementiasta, mutta ehkä se oli jo merkki siitä, että kissan ikä ja jaksaminen alkoi tulla vastaan. Kyllä sitten oltuani itse aloitteellinen me taas oltiin se tuttu parivaljakko ja Tipsulle tuli se sille ominainen ”hyvän olon ilme”. Tipsun kuonosta näki jo pennusta asti, että onko sillä tosi hyvä ja ihana olla (kuono muuttui suipommaksi, pieni aavistus siitä on tuossa ylläolevassa kuvassa) vai onko se suuttunut ja vihainen (kuono meni ”lyttyyn”).

Viimeinen ottamani kuva Tipsusta 12.10.2014

Viimeinen ottamani kuva Tipsusta 12.10.2014

Tipsu oli kyllä ainutlaatuinen kissa. Otin äärimmäisen suurena kehuna, kun kuulin kerran kuinka eräs tuttava kommentoi inhonneensa aina kissoja, ”mutta sitten tutustuin Tipsuun”. Niinpä! Onhan tässä paljon sellaista ihmisten tekemää tulkintaa ja eläimen inhimillistämistä, mutta sellainen Tipsu oli! Kyllä seitsemässätoista vuodessa aika hyvin oppii tuntemaan niin ihmisen kuin eläimenkin. Onneksi Tipsu sai elää hyvän, pitkän elämän.

Hyvästi, ystävä. Ikävä on kova. <3

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Kun rakas ystävä on poissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s