Joulukalenteri: 1.12. Metsoloiden joulu

1.12.

Pitkospuut jouluun -blogijoulukalenterini ensimmäinen luukku on avattu!

 

Joulun traditiot ovat hauskoja ja monet niistä syntyvät sattumalta. Esimerkiksi perheen kesken joulupöydässä joku muistaa aina kysyä, että ovathan herneet pöydässä – eräänä jouluna pakastehernepussi jäi pakastimeen, seuraavana jouluna mikrossa sulatetut herneet unohtuivat ruokailun ajaksi sinne mikroon… Onneksi herneet nyt eivät kuitenkaan näyttele suurta osaa jouluruokapöydässämme, enemmän olisi harmittanut, jos pöydästä olisi unohtunut vaikkapa porkkanalaatikko.

Traditioita myös syntyy jatkuvasti. Omaksi joulutraditiokseni on näköjään muotoutunut Metsoloiden katsominen. Kysei ei ole siis jouluaattotraditiosta, vaan jostain sellaisesta, minkä mielellään tekee joulun aikaan muuten. Menee samaan kategoriaan jouluaaton Lumiukon kanssa… Ostin Metsoloiden kaikki jaksot 8 dvd:n boksina itselleni valmistujaislahjaksi vuonna 2012 ja siitä asti joka joulu olen halunnut katsoa Metsoloiden joulujakson. Tarkoitan jaksoa numero 22, Joulu Leppävaarassa. Sarjan päätyttyä osa tekijöistä kuvasi vielä jakson Muistojen joulu, mutta pidän enemmän tuosta aikaisemmasta, jossa kaikki ovat koolla. Se on osa juonta eikä mikään irrallinen jouluspesiaali.

Leppävaaran joulu on juuri sellainen idyllinen, perinteinen suomalainen joulu, jollaisesta aina haaveilen. Maalaistalo, paljon ihmisiä, iloista ja rauhallista yhdessäoloa, hyvää perinteistä jouluruokaa, aito joulukuusi, puusauna, lunta maassa…

Metsolat on muutenkin ihan mahtava sarja. Sitä kuvattiin siis vuosina 1993-1996 ja sarja sijoittuu hieman sitä aikaisempaan hetkeen, vuosiin 1987-1996. Olen itse syntynyt vuonna 1988 ja ehkä siitä syystä tuo sarja tuntuu jotenkin turvalliselta ja kotoisalta, vaikka käsitteleekin mm. Suomen ajautumista lamaan (erityisesti rinneyrittäjä Erkki Metsolan kautta). Tuo on kuitenkin minun lapsuuttani! En tosin elänyt noin maaseudulla kuin tuo kuvitteellinen Hoikan kunta Kainuussa on, eikä lähipiirissä ole koskaan ollut yhtä iäkkäitä ihmisiä kuin sarjan Annikki ja Antti – en ole siis kuullut aitoja sotamuistelmia tai vanhuksien ihmettelyjä mikroaaltouunista. Isovanhempani ovat toki olleet aina läheisiä, mutta verrattain nuorempia. Lama varmasti kosketti meitäkin, vaikka meitä lapsia siltä on selvästi suojeltukin (ymmärsin vasta joskus koulun historiantunneilla, että minähän olen ihan oikeasti elänyt lama-aikaan). Vaatteita osteltiin toki kirpputoreilta eikä uusia leluja saanut mitenkään tuosta vaan, vanhemmat vaihtoivat työpaikkoja ja niin edelleen, mutta silti näen 90-luvun oman lapsuuteni kautta kuitenkin pääasiassa valoisana aikana.

Tänä vuonna on muuten Tampereen yliopistosta valmistunut gradu Metsoloihin liittyen, kannattaa lukea!

Myös Elävästä arkistosta löytyy paljon Metsolat-pätkiä. (Youtubessa näyttäisi olevan myös kokonaisia jaksoja, tuskin kovin luvallisesti, mutta katsoo ken tahtoo – suosittelen silti lämpimästi dvd:n hankkimista!)

Advertisement

3 kommenttia artikkeliin ”Joulukalenteri: 1.12. Metsoloiden joulu

  1. rentukka.s@gmail.com sanoo:

    Heippa! Pääsin vasta tänään hakemaan paketin, ja sain tietää salaisen jouluystäväni nimen :) Nyt pääsen suoraan kiittämään sinua ihanasta paketista. En olisi millään raaskinut aukaista kauniita pikkupaketteja, ne olivat niin söpöjä. Jään seuraamaan joulukalenteriasi, joka on kivasti erilainen! Kiitos ja lämpimät terveiset!

    • Susanna sanoo:

      Kiva jos ilahdutti! :) Minäkin jään mielelläni seuraamaan blogiasi – yksi tämän jouluystäväringin parhaita puolia onkin ollut uusiin blogeihin tutustuminen! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s