Joulukalenteri: 8.12. Joululauluista

8.12.

Hyvää Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää! Sen kunniaksi blogijoulukalenterini luukku numero 8 on omistettu joululauluille. :)

Olen aina pitänyt joululauluista. Varpunen jouluaamuna on ollut pitkäaikainen suosikkini, jota olen kuunnellut ehkä jo kyllästymiseenkin asti. Sen sijaan kaupoissa soivat joululaulut vain ahdistavat – joululauluja kuuluu kuunnella rauhassa ja musiikkiin keskittyen tai mukana laulaen, ei tuskaisessa kauppajonossa.

Päiväkotityössä on joulun aikaan parasta se, että voi ihan hyvin tunnelmoida joulua niin paljon kuin haluaa! ;) Laitan mielelläni esimerkiksi aamupalan ajaksi rauhalliset joululaulut soimaan. Aiemmin esittelemäni Verson joululevy on ollut oikein hyvä tähän tarkoitukseen, sitä käytetään ahkerasti myös torstaisissa joulujuhlissamme!

Omia joululaulusuosikkejani on mahdotonta luetella, pidän melkein kaikista. Mieleen tulee ainoastaan kappaleet Kun joulu on sekä se joku rumpalipoika, joista en erityisemmin pidä… Viime vuosina ykkössuosikikseni on noussut ruotsinkielinen Himlen i min famn. Se vain on ihana. Se on joululauluista se, jota kuuntelen ympäri vuoden.

Ensi vuonna vietetään Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta, kuten kaikki varmasti tietävät. Ateneumissa on Sibelius-näyttely vielä ensi vuoden puolelle (oliko helmi-maaliskuun vaihteeseen tms.?), tarkoitus on mennä katsomaan. Silloin siis enemmän Sibeliuksesta. :)

Kuvat Markus Similän Rakkaimmat joululaulut ja niiden tekijät -kirjasta, jonka ostin joskus vuosia sitten. :)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s