Sommaren är kort

Miten VOI olla mahdollista, että on elokuu? Havahduin tänään (!) siihen, että vietän juuri periaatteessa viimeistä kesälomapäivääni. Niinpä. Onneksi tänä vuonna kesän loppuminen ei tunnu ihan niin lopulliselta, sillä opintovapaani alkaa huomenna. Pelkkää opiskelua se ei kuitenkaan suinkaan tarkoita, vaan töiden tekoa aina kun opinnot suinkin sen sallivat. En nimittäin saa opintotukea, koska opintoni ovat alkaneet jo vuosi sitten – tulorajat ja muut alkavat juosta siitä päivästä lähtien kun olisin voinut saada tukea. Nyt tämänvuotiset tuloni ovat tietysti jo ylittäneet sallitut tulorajat. Teknisesti voisin siis tammikuussa kai saada opintotukea seuraavan kerran. En myöskään saa aikuiskoulutustukea, sillä työvuosia ei ole kertynyt tarpeeksi. Että ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä satunnaisia lyhyitä päiväkotisijaisuuksia. Sinänsä se ei ole huono vaihtoehto sekään, odotan jopa jo sitä, että pääsen hetkeksi taas sellaiseen asemaan, jossa voin päivän olla töissä ja kohdata lapset sataprosenttisesti, mutta samalla työpäivän jälkeen jättää sen kaiken taakseni ja keskittyä opiskeluun. Ei tuota kauaa jaksaisi (tykkään olla vähän pitkäjänteisempi työssäni ja asettaa pidemmän aikavälin tavoitteita) mutta tällaisen rajatun ajan se on ihan mukavaa vaihtelua. Eli kesäloman loppu ei tunnu niin pahalta, kun tiedossa ei kuitenkaan heti varmastikaan ole sitä perus 8-16 -arkea joululomaan asti. :)

Ja ette muuten voi kuvitellakaan miten kova ikävä parin päivän aikana on tullut niitä lapsia, joiden lastentarhanopettaja en enää syksyllä olekaan! Huomenna osa heistä palaa päiväkotiin ja osa varmaankin muutaman viikon sisällä. En tiennyt että tämä on näin vaikeaa… <3

Mutta kesästä piti kirjoittaa. Tuntuu, että se hujahti ohi ihan huomaamatta, joten haluan palata hiukan ajassa taaksepäin ja muistella, mitä näiden viikkojen aikana oikeastaan olenkaan tehnyt. Siispä:

Kesällä 2015…

… vietin juhannusta mm. Tarjanteella
… olin kymmenettä kesää mukana Kivi-juhlilla (elokuussa muuten ehtii vielä kesäteatteriin!)
… olen istunut puistossa lukemassa
… olen käynyt Seurasaaressa
… olen – uskokaa tai älkää – saanut gradua vähän eteenpäin
… tein ihanan kahden viikon matkan Ruotsiin ja vähän Tanskaan
… käynyt vanhempieni luona ja silittänyt kissaa
… olen silittänyt myös toista kissaa
… olen syöttänyt sorsia kädestä
… olen opetellut tekemään erilaisia lettejä omiin hiuksiin (heikolla menestyksellä tosin)
… olen tehnyt päiväretken Itä-Uudellemaalle
… olen tavannut opiskelukavereitani ja
… kirjoitellut varhaiskasvatusaiheisia kirjoituksia sinne ja tänne
… olen juonut viiniä
… olen nukkunut pitkään
… tai olen ylipäänsä nukkunut paljon (no siihen tämä loma onkin mennyt!)
… olen leiponut mustikkapiirakkaa (se onkin varmaan ainoa asia, mitä olen keittiössä tehnyt)
… olen ihastunut itse maustettuihin vesiin (kurkku, sitruuna, mansikka, lime jne.)
… olen katsellut iltaisin videoblogeja Youtubesta
… olen katsonut koko Hovimäki-tv-sarjan!

Onhan tuossakin jo. Nyt elättelen toiveita, että jo huomiseksi löytyisi päiväkotisijaisuus, joten täytyy herätä ajoissa. Eli erittäin paljon aikaisemmin kuin normaalisti tänä kesänä… Ja jos ei löydy, niin päivän voisi käyttää graduntekoon. Litteroitavaa ainakin olisi…
Nyt viime kesän Norja-mukista tämän kesän Julita Gård -teetä (Svart och grönt te med smak av smultron, nejlikor, apelsin, äpple, solros och citrongräs.)

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s