Oli elokuu

Juurihan kirjoitin blogiinkin, että ohhoh, on jo elokuu. Ja sinne se elokuu sitten menikin. Piti ihan alkaa puhelimen galleriaa selata, että teinkö minä jotain elokuussa? Kuvat sentään todistavat, että kyllä se elokuu täällä ihan oikeasti oli. (Sehän oli se kesäisin kuu tänä vuonna, nyt muistan!) Tässä teillekin todistusaineistoa kuvien muodossa. Ylemmässä kollaasissa todiste siitä, että aurinko paistoi ja lämmintä riitti – sellaista sopivaa lämpöä.

Elokuussa oli myös paljon tapahtumia. Taiteiden yössä tuli pyörähdettyä, kiertelimme keskustassa ja pysähdyimme kuuntelemaan milloin mitäkin esitystä. Kuvassa vasemmassa yläreunassa suosikkiduoni, keitä ikinä olivatkaan. Elokuussa jatkuivat myös Kivi-juhlien Nummisuutarit, joiden järjestämisessä olin jälleen mukana (tällä kertaa Kivi-juhlien omalla myyntipisteellä ennen esitystä ja väliajalla). Oli myös Siivouspäivä, johon siskoni kanssa osallistuin. Meillä oli pari viltillistä kirjoja ja vaatteita Hesperianpuistossa – harmi, että paikalla oli enemmän myyjiä kuin ostajia. Onneksi osa kirjoistani sai uuden kodin, euron kappalehintaan. Elokuussa satuimme Lahden satamaan samaan aikaan Tivolin kanssa. Yritin muutaman kerran saada sellaisesta ”kouralaitteesta” ihanaa Late Lammas -pehmolelua, mutta tuloksetta. Luin jostain artikkelin siitä, miten ne ”kourat” ovat ohjelmoidut ottamaan mahdollisimman löysä ote ettei sieltä voittaisi mitään, ja kyllähän sen selvästi näki. Mutta kun niin haluaisin oman Late Lampaan! <3 Tyhjin käsin piti lähteä. Nähtiin sentään ilotulitus.

Elokuussa järjestettiin myös Vain kaksi kättä -näyttely Rautatieasemalla. Tästä oli tarkoitus tehdä oma kirjoituksensa blogiin, mutta jostain syystä se jäi (olinkohan silloin juuri flunssassa, en muista). Varhaiskasvatuslakiasiaa ja hallituksen koulutussäästöasiaa on tullut seurattua aktiivisesti sosiaalisen median ja uutissivustojen kautta.

(Oho, tulipa pieni kuva!) Ja sitten – olen ollut töissä ja opiskellut. Sijaisuuksia tuntuu riittävän kiitettävästi, olen uskaltautunut Helsingin puolelta myös Espoon päiväkoteihin (niihin, minne täältä kätevästi junalla tai yhdellä bussilla pääsee). Siksi kai olen ollut flunssassakin. Edellisestä toivuin nopeasti, mutta tänään alkoi taas nenä vuotaa. Mennee taas hetki ennen kuin tottuu päiväkodeissa pyöriviin tauteihin. Opinnot alkavat pääasiassa vasta ensi viikolla, pari taito- ja taidekasvatuksen sivuaineen aloitusluentoa on ollut jo tällä viikolla. Ja sitten se gradu. Tein periaatepäätöksen, että jos en ole arkipäivänä töissä, teen kokopäiväisesti gradua. Jos en ole töissä ja luento alkaa vasta iltapäivällä, teen aamupäivän gradua. Olen nyt parina päivänä saanut sitä taas hiukan eteenpäin. Itse asiassa sen verran, että ajattelin uskaltautua ensi viikolla syksyn ensimmäiseen graduseminaariinkiin (vaikka olen ne periaatteessa jo suorittanut). Kerron, miksi olen (vasta) tässä vaiheessa ja mitkä ovat suunnitelmani. Ja että olen taas innostunut aiheestani!

Jospa syyskuun ehtisi huomata ennen kuin se on ohi. Ainakin lupaavan syksyisiä päiviä on ollut tällä viikolla. <3

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s