Pitkospuut Blogipolulla!

Minä seuraan monia blogeja, monista eri kanavista. Suosikkiblogini olen kaiken varalta tallentanut selaimen kirjanmerkkeihin omiin kansioihinsa (tapa jäi ajalta ennen bloginseurauspalvelimia). Käytän Bloglovin’ia joidenkin blogien seuraamiseen, sitä kautta näkee kätevästi, milloin blogeihin on tullut uusia merkintöjä. Blogilistaa käytin aikaisemmin uusien blogien löytämiseen ja sellaiseen ”ajan kuluksi selailuun”, mutta kesällä Blogilistan lopetettua en yhtäkkiä voinutkaan tätä enää tehdä! Vasta silloin oikeastaan huomasin, miten suuren osan nettiajastani selailin kaikenlaisia blogeja, joista osaa jäin seuraamaan pidemmäksikin aikaa. Bloglovin’issa tätä voi myös harrastaa, mutta sieltä tuntui nousevan esiin aina vain tietyt blogit, eikä haluamillani hakusanoilla useinkaan löytynyt kotimaisia bloggaajia, toisin kuin Blogilistan kautta.

Nyt ongelmani on kuitenkin ratkaistu! Löysin nimittäin ihan sattumalta perjantaina Blogipolku-palvelun, joka vastaa täysin minun tarpeisiini (ja sillä on ihana nimi)! Nyt sieltä löytyy myös Pitkospuut (myös Bloglovin’issa, Pinterestissä ja Instagramissa). Käykää ihmeessä tutustumassa ja liittäkää omakin bloginne mukaan!

Mitä kautta te seuraatte suosikkiblogejanne?

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Pitkospuut Blogipolulla!

  1. Tuulikki sanoo:

    Aloitin tänä syksynä samaiset (varhais)kasvatustieteen maisterin opinnot tosin eri yliopistossa. Minua kiinnostaisi kuulla millaisia sivuaineita olet opiskellut/tulet opiskelemaan?

    • Susanna sanoo:

      Hei ja kiitos kommentista! Kandivaiheessa suoritin esi- ja alkuopetuksen perusopinnot (25 op). Siinä välissä ennen maisteriopintojen aloittamista tein Avoimen yliopiston kautta erityispedagogiikan perusopinnot (25 op), ihan omaksi ilokseni. Nyt syksyllä aloitin taito- ja taidekasvatuksen sivuaineen (25 op). Alunperin olin ajatellut suorittaa esi- ja alkuopetuksen aineopinnot (35 op), mutta sitä ei meillä järjestettykään tänä vuonna. Mikäli se ensi vuonna tulee, harkitsen vielä niiden tekemistä vaikka muuten olisinkin saanut maisteriopinnot valmiiksi siihen mennessä. Ärsyttää kun olisi niin paljon kaikkia kokonaisuuksia, mitkä kiinnostaisi! :) En edes tiedä, minkä noista sitoisin sitten osaksi tutkintoani…

      Entä itse, millaisia sivuaineita olet opiskellut tai ajatellut opiskella?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s