Tutkimusmatkalla

Lukemista gradua varten. Parempaa kuvaa ei tähän hätään ollut, napattu Instgramista.
– Lukemista gradua varten. Parempaa kuvaa ei tähän hätään ollut, napattu Instagramista.

Ajattelin ensin tulla kirjoittamaan mieltä eniten kuohuttavasta asiasta, näistä hallituksen ehdotuksista säästää juuri minun lompakostani, mutta sitten ajattelin, että ei siitä mitään hyötyä ole. Asia on jo moneen kertaan mediassa käyty läpi. Pahimmalta tuntuu, että kaikki nämä lomien lyhenemiset, palkattomat sairaspäivät ja palkattomat arkipyhät tulevat vielä sen lisäksi, että hallitus on ilmoittanut huonontavansa myös varhaiskasvattajien työoloja leikkaamalla lapsilta. Eli lapsia ryhmiin lisää, mutta sen sijaan että palkka esimerkiksi nousisi työmäärän kasvaessa holtittomasti, tilillä näkyvä summa onkin entistä pienempi. Voin sanoa että reilusti alle kaksi tonnia. Kyllä Suomi saa luvan tulla ”kuntoon” sitten ihan kunnolla… Osallistun perjantain mielenilmaukseen jos vain suinkin pystyn.

Päätin sitten kuitenkin tulla kirjoittamaan opiskelukuulumisia, koska ne herättävät usein kommenteissakin keskustelua. Varhaiskasvatuksen maisteriohjelman toinen vuosi on siis käynnistynyt. Teen parhaillaan taito- ja taidekasvatuksen sivuainetta, jonka luennoilla pääasiassa nyt olen istunut. Tähän mennessä voin todeta, että se on aika kaukana perinteisestä ”professori luennoi salin edessä ja opiskelijat kirjoittavat muistiinpanoja” -opetustyylistä. Meillä istutaan ringissä tai puolikaaressa, luennoitsija soittaa välillä pianoa, välillä lauletaan ja soitetaan, ja viimeksi alettiin suunnitella yhteistä taideproduktiota. Tulossa on työpajoja ja odottamani kuvataiteen kurssi. Kaiken ohessa kootaan omat taidepedagogiset portfoliot, niistä ajattelin kirjoittaa myöhemmin lisääkin.

Sivuaineen lisäksi työn alla on tietysti se gradu. Se on lähtenyt taas tauon jälkeen yllättävän mukavasti käyntiin. Olen huomannut tarvitsevani työskentelyyn pitkäkestoisemman rauhallisen ajan sen sijaan, että tekisin ”tänään illalla vähän, huomenna aamulla vähän lisää” ja niin edelleen. Työskentelyyn orientoitumiseen menee kuitenkin aina hetki, etenkin kun sellaista aktiivista opiskelurytmiä ei ole maisteriopintojen aikana ollut lähinnä työnteosta johtuen.

Teen gradua liittyen alle kouluikäisten (5-vuotiaiden) lasten yhdessä ajatteluun. Sillä tarkoitetaan lasten välistä tutkivaa keskustelutapaa, jota voidaan kuvata esimerkiksi oivaltavasti käsitteen interthinking (ikään kuin ajattelua vuorovaikutuksessa, vrt. interacting). Tutkivan keskustelun (exploratory talk) ominaispiirteitä ovat mm. toisten kuunteleminen, rakentavien ja tarkentavien kysymysten esittäminen ja argumenttien perustelu. Hyödynnän tutkielmassani Neil Mercerin kolmenlaisen puheen luokitusta, lisää hänen ja kumppaneidensa kehittelemästä Thinking together -ohjelmasta löytyy täältä. Tarkemmin olen gradussani kiinnostunut siitä, mitkä tekijät johtavat tällaisen yhdessä ajattelun tilanteen syntymiseen ja mikä on kasvattajan rooli siinä.

Gradun teko on tähän mennessä ollut jotenkin aivan erilainen prosessi kuin aikoinaan kandidaatin tutkielma (josta kirjoitin tänne). Kandissa aihe (kuvakirjat) oli tuttu ja helposti sisäistettävä, yksiselitteisempi. Kuvakirjojen määrittelyjä on toki monenlaisia, mutta ne eivät suuresti eroa toisistaan. Mutta yritäpä tiivistää jotenkin se, mitä on ajattelu! Yhdessä ajattelu ei ollut käsitteenä minulle entuudestaan kovin tuttu. Aiheeni on jonkinlainen yhdistelmä omia lähtöajatuksiani ja graduohjaajani ajatuksia. Niinpä koko prosessi piti (silloin jo viime syksynä!) aloittaa oppimisesta. Aiheeseen piti tutustua ihan eri tavalla, ja etenkin englanninkielisen tekstin sisäistäminen kesti alussa kauemmin. Ja mitä enemmän oppi, sitä enemmän huomasi miten vähän oikeastaan tietää! Lähteitä alkoi löytyä toinen toisensa jälkeen, jopa niin paljon että sitä joutui karsimaan. Aluksi olin tutkinut vain käsitettä thinking together. Sitten vastaan tuli sustained shared thinking, joka vaikutti olevan ihan sama asia. Ja ei sitten kuitenkaan. Otin sen mukaan tutkielmaani, katsotaan pysyykö se matkassa loppuun asti. Nyt alan olla jo aika hyvin kärryillä yhdessä ajattelun ”skenessä”, mutta laajemmin lapsen ajattelun kehitystä onkin yllättävän vaikea tiivistää selkeästi…

Aineiston keräsin keväällä, ja olen nyt litteroinut päiväkodeissa kuvatuista vuorovaikutuskohtauksista tietyt episodit (joita on valittuna tällä hetkellä puolet enemmän kuin keväällä graduohjaajani kanssa sovin!). Eilen aloin tehdä tarkempia litteraatteja vielä vähän tiiviimmistä episodeista, kestoltaan keskimäärin muutaman minuutin. Vielä on vähän arvoitus, että mihin suuntaan tutkielma tästä seuraavaksi lähtee, kun aineistoa pitäisi oikeasti alkaa analysoida. Toisaalta se on ihan kiehtovaakin, antaa tutkimusprosessin viedä. Kun ei vaan jää juuri tähän vaiheeseen jumiin. Alunperin ajattelin, että olisin kevään ja kesän aikana saanut tehtyä tätä sen verran, että se olisi nyt syksyllä viimeistelyä vaille valmis, mutta ei se ihan niin mennytkään. Aika ja voimavarat eivät töiden ohessa riittäneet, ja kesä meni nopeasti. En uskalla sanoa uutta arviota työn valmistumisesta, mutta kyllä se tästä! On ihan hyvä, että sivuaine on niin käytännönläheistä ja luovaa, ettei kaikki ole pelkkää istumista, lukemista ja kirjoittamista. Pitää olla vähän vastapainoa. :)

Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Tutkimusmatkalla

  1. Tuulikki sanoo:

    Tulin tähän postaukseen vastaamaan edellisen postauksen kysymykseen. Harkitsen vielä sivuainetta mutta ajattelin ainakin kokeilla muutamia psykologian kursseja. Kandivaiheessa suoritin erityispedagogiikan perusopinnot. Sisältyykö sinun opintoihin myös opettajan pedagogiset opinnot?

    Mielenkiintoinen graduaihe :) ja varmasti myös haastava!

    • Susanna sanoo:

      Sen voi tällä hetkellä itse valita, haluaako sisällyttää nuo opettajan pedagogiset tutkintoon. Periaatteessa suurimmaksi osaksi ne sisältyvät automaattisesti, mutta esimerkiksi harjoitteluiden osalta tulee tehdä valinta: minä teen ne samassa, joten edessä on kahden kuukauden hallinnon harjoittelu ja kuukauden opetusharjoittelu (jossain aikuisoppilaitoksessa). Muussa tapauksessa ei olisi opetusharjoittelua, vaan hallinnon harjoittelu olisi kolmen kuukauden pituinen. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s