Aleksis Kiven päivän kunniaksi Nurmijärven Kivi-juhlat järjestää Kivi-aiheisen arvonnan Facebook-sivullaan – käykää osallistumassa! Palkintona on Kivi-juhlien tuotepaketti: Nummisuutarit-kirja (sis. kuvia Kivi-juhlien näytelmistä vuosien varrelta, ihana painos!), Kivi-juhlien heijastin sekä kangaskassi. Kilpailuohje kuuluu näin: Mikä Kiven teos (kirja, näytelmä, runo, tekstikatkelma, repliikki tai vaikka sana tai sanonta) on sinulle tärkein tai jäänyt muuten parhaiten mieleen? Kommentoimalla kuvaan osallistut Kivi-juhlien tuotepaketin (Nummisuutarit-kirja, heijastin ja kangaskassi) arvontaan. Aikaa osallistua on Kiven päivän päättymiseen saakka, eli 10.10. klo 23:59 asti. Voittaja julkistetaan sunnuntaina 11.10. Facebook ei ole millään tavalla mukana arvonnan järjestämisessä.
Olen viimeksi kirjoittanut Aleksis Kiven päivään liittyen siitä, miten olen itse päiväkodissa viitannut Kiveen 10.10. Kirjoitus onkin noussut tässä Kiven päivän alla jälleen blogin suosituimmaksi tekstiksi. Koska nyt opintovapaalaisena minulla ei ole lapsiryhmää, jonka kanssa työskentelisin, niin ajattelin listata tänne kiinnostuneille linkkejä ja ideoita – voi soveltaa paitsi varhaiskasvatukseen niin tietysti (helpomminkin) myös koulun puolelle. Ideat ja vinkit tulevat tosin vähän myöhään tämän vuoden Kiven päivää ajatellen – toki näistä on myös viime hetken vinkeiksi, jos pää lyö edelleen tyhjää. Ja saa hyödyntää tietysti ihan ympäri vuoden! ;)
Ensin tiivistelmä siitä, miksi nostan Aleksis Kiven esille kerta toisensa jälkeen. Ensinnäkin uskon, että tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että elin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Nurmijärvellä, jossa Kiveltä ei voi välttyä (eikä ole syytäkään). Kiinnostukseni lähti kuitenkin omaehtoisesti ja olin lukenut veljekseni jo ennen kuin se koulussa oli pakollista. Jollain tavalla se kieli sykähdytti ja teksteissä oli niin nerokkaita ilmauksia, että lukeminen oli hauskaa. Kiinnostuin yleisesti (kotimaisesta) kaunokirjallisuudesta ja erityisesti kaikenlaisista klassikoista. Sitten ajauduin Kivi-juhlille, joista olen varmaankin kirjoittanut jo kyllästymiseen asti. Ensin Seitsemän koiraveljeksen yleisöön kesällä 2004, sitten samaisen näytelmän sudeksi ja häräksi kesällä 2006. Ja siitä se sitten lähti, tänä vuonna oli kymmenes kesä, kun olin jollain tavalla mukana (viime vuosina pääasiassa taustajoukoissa). Tämä kesäteatteriharrastus on pitänyt yllä kiinnostusta myös itse kirjailijaan ja tekstit ja Kiven elämä kiehtovat edelleen.
Vinkkejä, linkkejä ja ideoita Kiven päivän viettoon varhaiskasvatuksessa ja koulussa:
- Ensimmäisenä tietysti Kivi-juhlat – infoa kesäteatterista, kuvia ynnä muuta.
- Aleksis Kivi – kansalliskirjailija -sivustolta löytyy ehkä laajin kokoelma aineistoa Kiveen liittyen. Käytän itse sivustoa usein kaikenlaisten faktojen tarkistamiseen (myönnän etten jonkinasteisesta harrastuneisuudestani huolimatta tiedä tai muista kovinkaan paljoa). Tässä yhteydessä kannattaa katsoa erityisesti sivu ”Koululaisten Kivi”.
- Aleksis Kivi ja teatteri (Yle) – vinkkejä, faktaa ja kysymyksiä koululaisille
- Seitsemän veljestä – koululaisille suunnattu interaktiivinen sivusto liittyen Seitsemään veljekseen. Tätä muistan käytettäneen joskus mekin lukioaikana. Kannattaa ehdottomasti vilkaista!
- Kansallisbiografia – täällä jo kattavampi teksti Aleksis Kivestä.
- Tiet lähteisiin, Aleksis Kivi SKS:ssa – alkuperäisiä tekstejä ym.
- Runosto – runsaasti Kiven runoja luettavissa!
- Seitsemän veljestä – toki myös veljekset ovat luettavissa netissä. Tätä olisi hauska lukea oppilaiden kanssa ääneen!
- Project Guthenberg – Kannattaa tutustua myös muihin Kiven teksteihin.
- Aleksis Kivi selkokielellä – tiivistelmä kirjailijasta Papunetissä.
- Aleksis Kiven syntymäkoti Nurmijärvellä – kannattaa käydä, mikäli vain pääsette! Suosittelen erityisesti draamaopastusta Pappihan pojasta piti tulla. Elävää kerrontaa murteineen kaikkineen, viittauksia Kiven teksteihin ja elämään. Katso myös Nurmijärven museon ohjelmaa kouluille ja päiväkodeille.
- ”Aleksis Kivi sai nimikkoleivoksen” – entä jos leivottaisiinkin mustikkakiviä?
- Älypää – myös Kivestä on tehty lyhyehkö tietovisa. Yksi kysymyksistä koski tosin kirjailijan kuolinsyytä, josta ymmärtääkseni yhä kiistellään. Tämän testin mukaan vastaus olisi ollut borrelioosi, mutta muistan juuri jostain (…) lukeneeni, että se on yksi (verrattain uusi) teoria muiden joukossa.
- Etälukio – muutamia kysymyksiä Kivestä lukion äidinkielenopetukseen.
- Youtube – erilaisia tulkintoja mm. Kiven runoista
- Myös Kivi-juhlien Youtube ;)
Päiväkodissa (ja miksei koulussakin) helpointa on sitoa aihe johonkin laajempaan kokonaisuuteen. Varhaiskasvatuksessa ei ole oleellista oppia kirjailijasta sinänsä (tähän tarkoitukseen valitsisin ennemmin jonkun kotimaisen lastenkirjailijan), mutta etenkin kun lapsille veljekset ovat usein tuttuja Mauri Kunnaksen Koiraveljeksinä, on ne mahdollista ottaa käsittelyyn. Siinä aiemmassa blogitekstissäni kerroin miten itse toissavuonna linkitin Kiven Seitsemän veljeksen lisäksi 1800-luvun maisemiin, eläimiin (päiväkodin sen vuoden teeman mukaisesti) ja piirileikkeihin. Toinen hyvä vaihtoehto on ottaa voimakkaammin mukaan kotimainen (lasten)kirjallisuus yleisesti – päivähän on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Perinteiset Oman kirjan viikot ja Oman kirjan päivät ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja. (Jos tällaista ette ehtineet tämän vuoden Kiven päivään sitoa, niin muistakaa, että Satupäivä on tulossa 18.10.!) Kiven teksteistä varhaiskasvatukseen sopii tietysti parhaiten Timon laulu (eli Oravan laulu eli Laulu oravasta eli Makeasti oravainen, rakkaalla lapsella on monta nimeä ;) ). Aiheen voi sitoa myös luontoon, joka on vahvasti esillä kirjailijan tuotannossa. Tästä esimerkkinä Metsämiehen laulu -runo.
Muutamia ideoita Aleksis Kiven päivän taiteelliseen työskentelyyn:
– Mitä tahansa liittyen lukukäsitteeseen 7 (noh, koska Seitsemän veljestä): piirtäen, muotoillen, maalaten, veistäen ja niin edelleen- Kirjan kuvitusta: toteuta tekniikalla X uusi kuvitus/kansi jollekin Kiven teokselle, omalle suosikkikirjallesi tai vaikka kuvitteelliselle romaanille
– Taidetta luonnonmateriaalista (kivet, kepit, kävyt, hiekka), viitaten Kiven vahvaan luontosuhteeseen ja esim. Metsän poika tahdon olla -runoon
– Draamaa: isompien oppilaiden kanssa voidaan toteuttaa kohtauksia Seitsemästä veljeksestä joko suoraan lukemalla tai improvisoiden
– Kirjoitustehtävä: Millaiset olisi tämän päivän seitsemän veljestä? Entä seitsemän siskosta?
Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!