Viime viikolla yliopistolla oli väliviikko, perioditauko, eli viikko ilman kontaktiopetusta. Toisin sanoen siis mahdollisuus työskennellä koko viikon. Sain itse onnekseni lastentarhanopettajan sijaisuuden koko viikoksi! Ruska oli ehkä kauneimmillaan täällä etelässä (ennen näitä viime päivien sateita) ja kyseisen päiväkodin piha täynnä erilaisia ihania, värikkäitä lehtiä.
”Sä voit ihan päättää mitä haluat tuon pienryhmän kanssa tehdä.” No vaahteranlehtitutkimuksia! Kyseinen pienryhmä koostui noin 3-4-vuotiaista.
Jaoin lapsille liidut, paperit ja vaahteranlehtiä. Nämä liidut eivät olleet sopivia sellaiseen perinteiseen ”lehti paperin alle ja liidulla kevyesti päälle” -taiteiluun (siksikään että liiduissa oli paperi ympärillä), joten tutkimme lehtiä muulla tavoin. Lyhytaikaisena sijaisena oli mahdotonta tietää etukäteen lasten taitotasoa, joten otin mukaan monenlaisia vaihtoehtoisia tapoja. Piirrettiin lehden ääriviivoja, tutkittiin lehtien värejä, kokeiltiin jopa piirtää lehtiin (tähän öljypastelliliidut olivat oikein hyviä).
Tuttujen lasten kanssa tätä olisi voinut kehitellä pidemmälle ja pohjustaa enemmänkin, nyt se jäi vain kertaluontoiseksi taidehetkeksi. Oli se silti hauskaa! :)