Satunnainen aiheeseen liittymätön kuvituskuva. Pikkuinen jouluoksani ikkunalaudalla. <3
Sain blogihaasteen pitkään seuraamastani Muuttolintu muutti pohjoiseen -blogista (jossa elellään jänniä aikoja, kannattaa tutustua)! Tehtävänä on listata kolme älytöntä joululahjatoivetta; sellaista ihan mahdotonta, josta tietää ettei voi saada mutta toivoo kuitenkin. Ei mikään helppo tehtävä! (Mutta kiitos haasteesta!)
- Voisin mielelläni elää lapsuuden uudelleen. Kun suurimpia huolia on se, miten saada mielikuvitushevostallin mielikuvitushevoset pysymään tallissaan, tai miten voisi maksimoida Viisikoiden ja Tiina-kirjojen lukemiseen käytettävän ajan.
- Voisinpa saada itselleni kissan tai kaksi! Harmi, että parisuhteen toinen osapuoli on allerginen. Onneksi lähipiiristä löytyy silti kissoja siliteltäväksi.
- Oma savusauna! Savusauna on saunojen aatelia. Lienee selvää ettei sellaista noin vain saa etenkään kerrostaloasuntoon… ;) Mutta aina voi toivoa!
En tiedä kuinka paljon ihmiset ehtivät bloggailla näin lähellä joulua, mutta olisi hauska kuulla Aamukahvilla-blogin Henriikan älyttömät lahjatoiveet! Hänen blogiaan olen niin ikään seurannut pitkään, kannattaa tutustua mikäli ette vielä ole siihen törmänneet! Myös muut saavat toki vapaasti napata haasteen omaan blogiinsa. :)