12 kuukautta, 12 kuvaa

9


Tammikuu
1
Uudenvuodenlupaus 2015: juo enemmän vettä. Onnistui suurinpiirtein tammikuun ajan. Kävi mielessä pitkin vuotta ja välillä muistin, pääasiassa en. Uudenvuodenlupaus 2016: juo enemmän vettä.

Helmikuu
2
Kävimme Halosenniemessä. Oli kylmää ja kaunista.

Maaliskuu
3
Olin kaiketi kevättunnelmissa. Kuvia ainoastaan näistä tulppaaneista ja valkoviinilasista. Ei yhtään blogimerkintääkään. Aika taisi mennä pääasiassa töissä ja varmaan opiskellessakin.

Huhtikuu
4
Pieni lomamatka Kööpenhaminaan! Tuli todella tarpeeseen ja oli kaikin puolin onnistunut reissu. Huomasin juuri etten tehnyt koko matkasta mitään kirjoitusta blogiin! Olen ilmeisesti oikeasti ollut aika poikki ja täystyöllistetty viime keväänä… Ehkä te vielä saatte jonkinlaisen kuvakoosteen Tanskastakin! Kameran hajoaminen ennen matkaa toki rajoitti kuvaamista muutenkin (uutta kameraa ei edelleenkään ole, koska opiskelijabudjetti), mutta on sieltä sentään jotain valokuvia.

Toukokuu
5
Vaikka olin töissä vielä kesäkuussakin, niin toukokuu oli jo henkisesti valmistautumista siihen, että jään syksyllä opintovapaalle vuodeksi. Ihania kortteja ja muita muistamisia lapsilta ja heidän perheiltään. <3 Kova ikävä heitä edelleen!

Kesäkuu
6
Päällimmäisenä mielessä kiva ja perinteinen juhannusreissu (ks. täällä). Vettä satoi ja oli muutenkin niin klassinen ”Suomen juhannus” -sää, kunnes saavuimme höyrylaiva Tarjanteelle. Iltaristeilyllä näytti yhtä ihanalta kuin yllä olevassa kuvassa. <3 Loppukuusta oli myös Kivi-juhlat.

Heinäkuu
7
Heinäkuussa teimme kesälomamatkamme Ruotsiin (ja vähän Tanskaankin)! Reissusta lisää täällä. Ihana matka ja tarpeellinen irtiotto kokopäiväisen työn jättämisen ja kokoaikaiseen opiskeluun siirtymisen välillä!

Löysin sattumalta äsken lyhyitä videokatkelmia Helsingborgista ja kuulkaas ihan sitä varten rekisteröidyin myös YouTubeen! Että Pitkospuut löytyy nyt sieltäkin. Videon näette tässä – taattua kännykkäkameralaatua:

Elokuu
8
Elokuussa aloin jälleen tehdä päiväkotisijaisuuksia kolmen vuoden vakityön jälkeen. Tervetullutta vaihtelua nähdä vähän muiden päiväkotien toimintaa! Elokuun ajan tein gradua ja sijaisuuksia, varsinaiset kurssit alkoivat vasta syyskuun puolella. Elokuussa oli myös vihdoin lämpimät kesäsäät, jolloin istuskelin paljon puistossa lukemassa.

Syyskuu
9
Syyskuussa pääasiassa opiskelin. Aloitin Taito- ja taidekasvatuksen sivuaineen, joka on työllistänyt koko syyskauden alkaa sekin olla nyt vuodenvaihteessa loppusuoralla.

Lokakuu
10
Lokakuussa oli syksy! Silloin ehdin myös tehdä päiväkotisijaisuuksia aiempaa enemmän opiskelujen ohella (taloudellisistakin syistä oli pakko).

Marraskuu
11
Marraskuu oli kulttuurikuu! Kolme museota, kolme näytelmää ja ooppera. Ihan hyvin, vaikka itse sanonkin!

Joulukuu
12
Joulujuttujen lisäksi joulukuu sujui aiemmin mainitun sivuaineen parissa. Maalasin, muotoilin savea, rakensin rummun, kirjoitin esseitä, seikkailin metsässä menninkäisenä ja mitähän kaikkea!

On ollut aika vauhdikas ja toiminnantäyteinen vuosi, mistä kertoo osaltaan myös kuvien vähyys aiempiin vuosiin verrattuna. Töissä tai opiskellessa ei paljon kuvata ja juuri niiden parissa tämä vuosi pääasiassa on sujunut.

Vuodelta 2016 odotan myöskin sekä töitä että opiskeluja, mutta myös paljon kaikkea uutta. Edessä on hallinnon harjoittelu ja opetusharjoittelu (molemmat aivan uusia juttuja itselleni), gradun palautus, uudet työkuviot (joista en vielä tiedä itsekään)… Odotan innolla! Toivon myös muistavani ottaa silti ihan rauhallisesti ja levätäkin välillä.

Hauskaa vuoden viimeistä päivää ja ihanaa uutta vuotta kaikille!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s