Saavuttuani tänään töistä kotiin katselin hetken Youtubesta muutamia seuraamiani videoblogeja, siivosin ja lopulta istahdin pöydän ääreen glögimukillisen kanssa (kyllä, glögikausi on avattu!). Postissa tuli nimittäin viime viikolla tilaamani Kirjamessujen messulehti (nähtävinä myös täällä).
Olen kirjoittanut Kirjamessuista ennenkin, varmaan joka vuosi. Ja samat asiat siitä, miten ihmispaljous tavallaan ahdistaa eikä mitään suuria löytöjä sen vuoksi edes yleensä tule tehtyä. Ohjelmalehtisestä ympyröin vuosittain kiinnostavimmat keskustelut, mutta paikan päällä joko ohjelma ei vaikutakaan niin kiinnostavalta, tai ihmisiä on niin paljon ettei mitään edes näe. Ja silti harrastin tuota ympyröintiä myös tänään. Ja silti messuille on pakko mennä – oikein odotan sinne pääsyä!
Joinain vuosina olen käynyt messuilla kahtenakin päivänä (tällöin usein toisena päivänä ihan yksikseni). Tänä vuonna aikataulusyistä näyttää siltä, että torstai on ainoa päivä, jolloin ehdin paikalle, ja silloinkin vasta iltapäivällä. Useimpina vuosina olen käynyt viikonloppuna ja viettänyt siellä sitten lukuisia tunteja heti aamusta alkaen. Mielenkiinnolla odotan, näyttäytyykö messut jotenkin erilaisena torstai-iltapäivänä!
Harmikseni torstain kohdalta en löytänyt kovin montaa kiinnostavaa luentoa tai keskustelua – ja toisaalta se on tietysti vain hyvä, niin ehtii kiertääkin.
Luultavasti en tähän ehdi, mutta torstaina klo 13:30-14:00 Aleksis Kivi -lavalla Liisa Keltikangas-Järvinen ”puhkoo vakiintuneita käsityksiä täydellisestä työntekijästä ja kertoo miten ihmisen temperamentti oikeasti vaikuttaa työelämässä.” Tämä olisi kiinnostava aihe!
Myös klo 16:00-16:30 Minna Canth -lavalla käsitellään erittäin mielenkiintoista ja tärkeää aihetta: ”Kun ministeritkin peittelevät oppineisuuttaan ja haluavat mieluummin profiloitua energisinä kuntoilijoina, muuttaa se myös sivistykselle annettua arvoa. Sivistys tuntuu käpertyneen kuoreensa ja yleiseen synkkyyteen ja näyttäytyy kaikin tavoin menneen maailman juttuna. Sivistyksen pitäisi olla perusoikeus ja ylpeyden aihe. Sekin tarvitsisi paremman brändin! Imagen paneelissa kirjailija Jari Tervo, tutkija Janne Saarikivi ja Marjaana Toiminen keskustelevat siitä, mitä sivistykselle pitäisi tehdä.” Ja itse asiassa klo 16:30 jatketaan Kullervo-lavalla samasta aiheesta, sillä silloin käydään Suuri Sivistyskeskustelu: ”Millainen on valistunut yhteiskunta ja ketkä sen tekevät? Millainen on talouden valta sivistykseen? Sivistyksen asiantuntijat Pekka Matilainen, Jyrki Vainonen ja Kai Ekholm keskustelevat aiheesta nykypolitiikan, laman ja historian näkökulmasta. Keskustelua vetää Laura Kolbe.”
Olen myös menossa Pohjola Nordenin osastolle 6h101 klo 17.30–18.15, jolloin Maailmanympärimatka Helsingissä -teoksen kirjailijat kertovat kirjastaan (lue oma kirjoitukseni aiheesta täältä).
Toisenlainen, kiinnostava, aihe olisi klo 19:00 – 19:30 Katri Vala -lavalla Heli Vaarasen Sata kysymystä parisuhteesta: ”Kirjaan on koottu Väestöliiton Parisuhdekeskuksen Kysy asiantuntijalta -palstalle tulleita kysymyksiä ja asiantuntijoiden vastauksia. Kirjan tarkoitus on rohkaista ja auttaa lukijaa löytämään keinoja parisuhteensa vaalimiseen. Haastattelijana Anja Snellman.”
Perjantaista sunnuntaihin olevaa ohjelmaa en viitsinyt tarkasti edes lukea, niin paljon kaikkea kiinnostavaa siellä olisi ollut! Esimerkiksi Laila Hirvisaaren (esim. lauantaina klo 12 Aleksis Kivi -lavalla) uusimmasta teoksesta olisin kuullut mielelläni, olenhan lukenut suurimman osan hänen tuotannostaan ja itse asiassa minulla on omanakin lähes kaikki hänen teoksensa – puuttuu ainoastaan kirjat Elämän huipulla (1974), Käden kosketus (1974) sekä uusimmat Me, keisarinna (2013) ja tämä uutuus Hiljaisuus (2016). Eli jos joltain sattuu hyllystä löytymään jompi kumpi noista 70-luvun kirjoista, niin olisin kiinnostunut! Uusimpia en vain ole vielä saanut aikaiseksi ostaa, niitähän saa ihan kirjakaupoista.
Mitä te menette Kirjamessuille katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan/tekemään/kokemaan?
Yksi kommentti artikkeliin ”Kirjamessusuunnitelmia”