Postilokero 347

20170110_201919-2

Juhlan kunniaksi valitsin yöpaidaksi Pikku Kakkosen t-paidan.

Onnea 40-vuotiaalle Pikku Kakkoselle! Huomenna keskiviikkona 11.1.2017 klo 14:30 lauletaan kaikkialla yhteen ääneen onnittelulaulu, eli tietysti kaikille tuttu postilaulu. Päivä huipentuu illalla klo 19 esitettävään dokumenttiin, joka on kyllä aivan pakko katsoa.

Pikku Kakkonen on myös minulle erittäin tärkeä ja rakas ohjelma, jota katson toisinaan vieläkin (sen voi kätevästi verhota siihen, että lastentarhanopettajana pitää olla kärryillä siitä, mitä lapset katsovat ja mistä he puhuvat – tosiasiassa katsoisin ohjelmaa varmasti joka tapauksessa). Siihen liittyy monenlaisia muistoja koko lapsuusajalta.

Jokainen on varmaankin joskus lapsena pelännyt jotain ohjelmaa. Minulle tällainen pelottava ohjelma oli Rölli. En muista sinänsä mitään suoraan Rölliin liittyviä pelon aiheita, mutta muistan kyllä miten juoksin heti nurkan taakse keittiöön, jos juontaja ilmoitti, että seuraavaksi katsotaankin Rölli. Muistan myös erään yksittäisen automatkan, kun autossa kuunneltiin c-kasetilta (kasetti oli nimeltään Bestis) lastenlauluja, ja yhtäkkiä sieltä alkoikin Röllin tunnari. Se piti sammuttaa saman tien, en muista aloinko itkeä vai muuten vain kovaan ääneen vaatia, että se kelataan. Muistan myös yhden reissun, jolloin makoilin asuntoauton takaosassa olevalla sängyllä, ja aloin jostain syystä ajatella, että mitä jos sängyn alla olisikin Rölli. Jonkun piti kai kurkistaa ja varmistaa, ettei siellä todella ollut mitään. Jossain vaiheessa pääsin sitten yli tästä ja myöhemmin Röllistä tuli yksi suosikkilastenohjelmistani. Oivalsin sen nerokkaan kielenkäytön erityisesti lauluissa, ja visuaalisesti metsä oli todella inspiroiva tausta tarinoille. Näistä uudemmista animaatioelokuvista en niin perusta, kyllä siellä pitää olla Allu Tuppurainen hyppimässä Röllinä metsässä ihan oikeasti!

Pelottaviin ohjelmiin liittyy tietysti myös se kuuluisa Varokaa heikkoa jäätä -varoitus. Se oli samaan aikaan niin kiehtova ja jännä, että myös vähän ahdistava. Muistan sen tunteen, kun tiesi mitä sille jäihin putoavalle hahmolle kohta tapahtuu, mutta asialle ei voinut tehdä mitään! Jostain kumman syystä ahdistavinta videopätkässä oli kuitenkin matalalla äänellä lausuttu: ”Varokaa heikkoa jäätä, hmmm-mm.” Luulen, että musiikit ovat ne, jotka tuosta koko varoitusvideosta tekevät pelottavan. Ja olen sitä mieltä, että tuossa pelottavuuden kanssa ollaan myös onnistuttu – en minä ainakaan ole koskaan lähtenyt jäälle kävelemään ennen kuin olen varma siitä, että se kestää! Ja jos joutuisin itse pelastustilanteeseen, en juoksisi suin päin vaan ryömisin ja kierisin varovasti lähemmäksi. Onhan niitä uutisia välillä, että joku on tästä oppinut ja saanut pelastettua jonkun jäihin pudonneen.

Ajattelin hetki sitten kirjoittavani myös omituisesta ”pelostani” tai ahdistuksestani liittyen television ”Hetkinen” -ilmoituksiin. Siis siihen, että ruutuun ilmestyy sana ”hetkinen” jonkun taustamusiikin kanssa, kun lähetyksessä on jotain vikaa. Se on vaan aina tuntunut ahdistavalta, siinä on jotain sellaista epätietoisuutta ja epävarmuutta siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. No, katsoin äsken Varokaa heikkoa jäätä -varoituksen uudelleen pitkästä aikaa, ja siinähän ilmestyy siihen pikkutelkkariin myös Hetkinen! Mielenkiintoista! Tästäkö ”traumani” johtuu?

20170110_201902-2

Pelle Hermanni oli sen sijaan suosikkini ihan alusta lähtien. Tai siis minun katsomishistoriani alusta, eli ihan 80-luvun lopusta alkaen. Pikkusiskoni kanssa odotettiin, että milloin se Pelle Hermanni kuulee juuri meidän vastauksemme, ja että osoittaako se joskus suoraan juuri meitä! Samalla tavalla sitä lopussa heitettävää unihiekkaa piti aina joko paeta tai pyydystää käsien väliin. Itse asiassa Pikku Kakkonen on ollut aika osallistava ohjelma jo kauan ennen kuin käsitettä alettiin käyttää siinä muodossa kuin sitä tänä päivänä käytetään! Aikaansa edellä.

Mitään postia en muista koskaan lähettäneeni tuohon postiosoitteeseen, jonka osaa ulkoa vaikka unissaan. Tätä vähän ihmettelen, sillä se olisi jotain, jota todennäköisesti minä kyllä tekisin. Voi tietenkin olla etten vain muista asiaa.

Ja onhan näitä kaikenlaisia suosikkiohjelmia etenkin sieltä 90-luvun puolelta. Kolme Ässää (hassusti päätä heiluttavat Sakke, Salla ja Saastamoinen) löytyi sattumalta dvd:nä ja pitihän se ostaa. Ti-Ti Nalle on ollut ikisuosikki, mutta se on tutumpi vinyylilevynä, c-kasettina ja cd-levynä, vaikka myös tv:stä sitä katselin. Kaikenlaiset seikkailuohjelmat, joissa oli vähän Ti-Ti Nallen tyyliin joitain lapsia mukana seikkailemassa, olivat hauskoja. Niistä sai aina hyviä ideoita omiin leikkeihin! Nalle Luppakorvaa rakastin. Sen tunnari on kaikessa alakuloisuudessaan niin suloinen, ja koko nalle niin sympaattinen. Tykkäsin myöhemmin myös esimerkiksi Jonttu-fantista ja hänen ystävistään (Youtubesta löytyi englanninkielinen tunnari), näyttää aika ysäriltä tämän päivän näkökulmasta. :D

Sitten on ohjelma, josta en tiedä mitään. Siitä on jäänyt mieleeni ainoastaan, että kyse on sirkusaiheisesta animaatiosta, jossa kuva jotenkin jännästi liikkuu tasaisesti sivusuunnassa, ”menee eteenpäin”… Kuva oli värikäs, ehkä mahdollisesti vähän pastellisävyinenkin. Ainakin joku voimamies siinä oli. En tiedä, onko muistikuvani vain jostain ohjelman tunnarista vai itse ohjelmasta. Muistaako joku teistä tällaista ohjelmaa?

20170110_201702-2

Eli keskiviikkona 11.1.2017 klo 19:00 TV2:
Postilokero 347 – Pikku Kakkosen tarina

ONNEA PIKKU KAKKONEN!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s