Sain yllätyksekseni tällaisen blogitunnustuksen – itse asiassa ensimmäisen koskaan! Kiitos, Suketus!
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
Kahdeksan bloggaajan valitseminen oli vaikeaa, olisin mielelläni jakanut tämän vaikka kaikille seuraamilleni blogeille. Kahdeksan valitsemaani tunnustuksensaajaa joka tapauksessa tulevat seuraavista blogeista, satunnaisessa järjestyksessä:
Noviisiopettajan ensimmäinen (ja toinen) vuosi
Piiri pieni pyörii
Muuttolintu muutti pohjoiseen
Minä itte!
Käpälämäen Homsantuu
Villapata kiehuu
Virkattu lintu
Café pour les idiots
Jakakaa eteenpäin jos haluatte, en pakota! ;)
Kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni.
1. Olen taas pitkästä aikaa innoissani kaunokirjallisuudesta. Opiskeluaikana tuli luettua erittäin vähän mitään muuta kuin tenttikirjoja tai muuta alaan liittyvää kirjallisuutta, kaikesta muusta tuli aina vähän huono omatunto (”pitäisi nytkin olla lukemassa sitä-ja-sitä kirjaa”). Nyt vihdoin olen taas löytänyt tieni kirjojen pariin ja voisin lukea vaikka mitä. Aika ei ihan tunnu juuri nyt silti riittävän kaikkeen mitä haluaisin, mutta mikäs kiire tässä on. Eivät ne kirjat onneksi minnekään katoa.
2. Haluaisin olla siistimpi ihminen (enkä nyt tarkoita siistillä ”coolia” tms!). Minua inhottaa, että koti on sotkuinen, mutta silti en saa sitä pidettyä pitkään siinä kunnossa kuin haluaisin sen olevan. Tietysti asiaa vaikeuttaa asunnon pieni neliömäärä (24 neliötä kahden ihmisen käytettäväksi) ja siitä johtuen säilytys- ja laskutilan erittäin pieni osuus. Tavaroita ajelehtii väkisinkin milloin missäkin.
3. Rakastan erilaisia museoita ja näyttelyitä. Oikeastaan aihe voi olla mikä tahansa, niin minä kyllä viihdyn. En edes tiedä mikä niissä niin viehättää, mutta voisin kierrellä niissä milloin vain. Olen oikeastaan aina pitänyt museoista, mutta koska suoraan sanottuna olen meidän perheestä ainoa joka niissä viihtyy, niin en lapsena niihin juuri päässyt. Ne vähät kerrat kyllä muistan elävästi. Viimeisten viiden vuoden aikana olenkin sitten kiertänyt museoissa kaikkien noiden vuosien edestä, tavattuani poikaystäväni. Yksin museoita on vähän tylsä kiertää (tulee niissä silti joskus yksinkin käytyä), kahdestaan niistä saa paljon enemmän irti.
4. Edelliseen liittyen, rakastan myös kotimaanmatkailua. Suomessa on NIIN paljon nähtävää, että ihan harmittaa niiden puolesta, jotka eivät sitä näe! Eräs työkaverini osuvasti totesi, että Suomi jakaantuu oikeastaan paitsi pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, niin myös pohjoinen ja etelä jakaantuvat itään ja länteen, ja itä ja länsi jakaantuvat pohjoiseen ja etelään. Suomi voidaan siis karkeasti jakaa kahdeksaan täysin erilaiseen ja omaleimaiseen alueeseen. Voisin helposti käyttää vaikka vuoden pelkästään näiden alueiden tutkimiseen ja kiertämiseen, jos vain taloudellinen tilanne sen sallisi. Tällä hetkellä eniten haluaisin matkustaa ihan pohjoiseen, jotenkin Lappi vain kiehtoo.
5. Vanhempani myivät lapsudenkotini viime keväänä ja muuttivat naapurikuntaan. Asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta siinä omakotitalossa, jota rakennettiin vähän ennen syntymääni ja vissiin vähän sen jälkeenkin. Sen mielsin kodiksi siihen asti kun vanhemmat siellä vielä asuivat (vaikka itse jo asuinkin tässä yksiössä). Talon myyminen on ollut yllättävän helppo hyväksyä, mutta asia nousi tänään jotenkin kummallisesti mieleeni. Näin viime yönä unta, että olin siellä, kotona. Tunsin joka nurkan kuin omat taskuni. Onhan se tosi outoa, että sinne ei voi enää mennä. Minulla on sinne vielä avainkin avainnipussani, vaikka ovathan uudet asukkaat jo lukot vaihtaneet eikä minulla mitään aikomusta sinne ole pyrkiä. Siitä on vain vaikea luopua. Sekä avaimesta että henkisellä tasolla siitä kodista.
6. Olen tämän syksyn sairastellut enemmän tai vähemmän. Koko ajan on ollut jonkinlaista pientä flunssaa päällä. Kaikki nämä ovat varmasti tulleet töistä, alle 3-vuotiaista kun joku on aina kipeä. Olin kuitenkin henkisesti valmistautunut tähän jo kesällä, sillä onhan se selvää ettei vastustuskykyni tässä vaiheessa vielä riitä torjumaan kaikkia niitä tauteja mitä tuolla liikkuu. (Pitää nyt koputtaa puuta, mutta onneksi vatsatautia sentään ei ole vielä ollut pahemmin liikkeellä!) Tälläkin hetkellä tuntuu taas joku flunssa nostavan päätään. ”Sarvikuono” eli nenähuuhtelukannu on ollut kyllä suuri apu ja pelastus, jota suosittelen kaikille joita flunssat tai poskiontelontulehdukset ja muut vaivaavat! Ajattelin tehdä aiheesta jossain vaiheessa oman merkinnän.
7. Rakastan työtäni. Kertaakaan ei ole vielä harmittanut töihin lähtö tai ollut sellaista oloa että en olisi halunnut sinne mennä. Tästäkin varmasti oma merkintänsä sitten-kun-ehdin. Mutta olen erittäin tyytyväinen työpaikkaani. Ainoa miinuspuoli on kiire, mikä tuntuu tällä alalla vallitsevan, vaikka periaatteessa kiirettä minnekään ei pitäisi olla. Silti on miljoona asiaa, mitä pitäisi tehdä (lapsiryhmän ulkopuolella) mutta työaika ei vain riitä. Hirvittävästi pitää myös sumplia henkilökunnan työaikojen kanssa, kun on kaikenlaisia kokouksia ja palavereja ja täytettäviä lappusia ja vaikka mitä. Energiaa kuluu kauheasti ihan vääriin asioihin. Mutta siihen perustyöhön olen kyllä hyvin tyytyväinen ja haluan kovasti kehittyä lastentarhanopettajana.
8. Haluaisin voida aloittaa aamuni rauhassa lukemalla lehteä ja juomalla kupillisen kahvia. Se on mielessäni jotenkin sellainen idyllinen aamunviettotapa. Sellaista en ole tosin viettänyt koskaan muuten kuin ehkä joskus viikonloppuisin. Ensinnäkään meille ei tule lehteä, ilmaisjakelulehtiä ja perjantain Opettaja-lehteä (ja muutaman kerran vuodessa Lastentarha) lukuunottamatta. Hesari ei yksinkertaisesti mahtuisi pöydälle. Odotan siis mielenkiinnolla tabloid-kokoon siirtymistä. Toisekseen vaikka lehti tulisi, en ehtisi sitä lukemaan. Hesarin lukemiseen menee niin kauan, että olisin aina myöhässä töistä. Lisäksi kun tässä yhdessä tilassa asuu kaksi ihmistä, ei kauheasti aamulla ennen kuutta viitsisi sytytellä valoja (parvisängyn yläpuolelle) ja alkaa rapistella lehden sivuja. Kahviakin keitän vain, jos menen töihin iltavuoroon (eli 9-10 välillä), keitin pitää niin kovaa ääntä ja joka tapauksessa aamu- ja välivuorossa ehtii ensimmäiseksi juomaan kupillisen. Ja vaikkei ehtisikään – pystyn kyllä ”käynnistymään” ilmankin kahvia. Se on minulle vain sellainen kiva tapa. Toisaalta voisin juoda yhtä hyvin teetä, en siis koe olevani riippuvainen kahvista. Lehdistä täytyy vielä todeta: täällä tilattaisiin tietysti itsestäänselvästi Hesari, mutta jostain syystä olen ehkä jopa enemmän mieltynyt Etlariin, Etelä-Suomen Sanomiin, jota luen silloin kun Lahdessa vietän aikaa. Sen ehtii lukea paremmin ja on muutenkin jotenkin tiiviimpi ja ihmisläheisempi paketti. Toki Hesarin kulttuurisivut ovat kyllä omaa luokkaansa.
Tällaisia asioita. Meni muuten yllättävän kauan tämän merkinnän kirjoittamisessa!