Joulun aikaa ja vähän juhlavuosiajatuksiakin

20161201_141441-2

Rauhallista joulupäivän iltaa kaikille! Toivottavasti teilläkin on ollut ihana joulu. Me emme erityisemmin juhlineet joulua ja olimme pääasiassa kahdestaan, mutta tietyistä perinteistä pidän silti kiinni. Heräsin esimerkiksi jouluaattoaamuna valmistamaan riisipuuroa (uunissa, tietenkin). Joulupukin Kuumalinjaa ja muita ohjelmia piti toki myös sivusilmällä seurata. Uutena ohjelmana Olli Oksamies teki vaikutuksen – en tiennyt, että kepit ja oksat voivat olla noin söpöjä! ;) Olin aiemmin törmännyt siihen englanninkieliseen lastenkirjaan jossain nettisivuilla, pitääkin jostain etsiä se itsellenikin. Onkohan sitä koskaan suomennettu? Ilmeisesti englanninkielisissä maissa se vaikuttaa olevan päiväkotien vakiovarustus, josta saa paljon kirjaan liittyvää toimintaa toteutettua. Lumiukkoa seurasin tänä jouluna vain hetken, kunnes huomasin MTV3:lta kiinnostavan sorsa-aiheisen dokumentin ja käänsin kanavaa. Tiesittekö, että morsiosorsat pesivät puussa, ja poikasten kuoriuduttua emo lentää läheiseen vesistöön huutelemaan pikkusorsia, jotka sitten lähtevät ääntä kohti – hyppäämällä puusta alas aika holtittoman näköisesti! Nyt tiedätte.

20161223_181606-2

Yllä oleva kuva on itseasiassa aaton aatolta, jolloin perinteisesti katsoin Metsoloiden joulujakson. Se on muuten Areenassa nähtävillä, jos kiinnostaa! Luulin ensin, että Yle aikoo näyttää sen erikoisjoulujakson, joka tehtiin sarjan päätyttyä (josta en erityisemmin pidä), mutta ilahduin huomatessani, että kyseessä olikin tämä ihana sarjan juoneen liittyvä jakso numero 22.

20161224_182537-2

Perinteisiin kuuluu myös hautausmaalla käynti. Pidän ylipäänsä hautausmailla kävelemisestä, mutta jouluisin siellä on kyllä poikkeuksellisen kaunista. Harmi, ettei ollut lunta!

20161224_134928-2

Pakko vielä esitellä ihana joululahjani, Kalevala-korun Karuselli-sarjan pronssinen kaulakoru ja -korvikset. Harvoin olen saanut mitään koruja keneltäkään lahjaksi, siksikin nämä ilahduttivat. Ja ovat ihan minun tyyliäni, tykkään kovasti!

20161223_152148-2

Olen tässä aikani kuluksi selaillut sekä Instagramista, Pinterestistä että Youtubesta kaikenlaista ihanaa hakusanalla bullet journal. Huomaan eksyväni aiheen pariin aina toisinaan. Mieleni tekisi kovasti aloittaa tuollainen oma kalenterityyppinen muistivihko, mutta pelkään hieman ettei kärsivällisyyteni riittäisi. Nyt olenkin jo mielessäni yhdistänyt tuon vuoteen 2017 ja ajattelin, että siinä olisi hauska tapa jättää ainakin itselle muisto tuosta juhlavuodesta. (2017 on tietysti tämä Suomi100-juhlavuosi, mutta myös mm. lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotisjuhlavuosi, minkä lisäksi esimerkiksi parisuhteemme täyttää pyöreät 10 vuotta, valmistunen varhaiskasvatuksen maisteriksi ensi keväänä ja mitähän vielä – onneksi sentään omat kolmekymppiseni ovat sitten vasta seuraavana vuonna, niin jää jotain juhlittavaa myös vuoteen 2018!)

Jos siis teillä on jotain kokemuksia tai vinkkejä bullet journalin aloittamisesta tai mistä tahansa aiheeseen liittyen, niin otan mielelläni vastaan!

Ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulun jatkoa teille kaikille!

Jaetaan joulumuistoja!

1

Jouluun liittyy paljon perinteitä ja muistoja. Olen lapsesta asti rakastanut joulusta puhumista: olemme siskoni kanssa käyneet vuodesta toiseen läpi jouluaaton perinteet (kuusi koristellaan aamulla, lastenohjelmat ovat pakollisia, joulupuuro pitää olla ja niin edelleen), olen myös päiväkirjoihin kirjoittanut ylös paljonkin jouluun liittyviä asioita. Siksi on ollut hauskaa tutustua Sukuseikkailu-kirjan lisämateriaaleihin, joulukysymyksiin! (Kirjasta lisää mm. täällä.) Niitä voisi käyttää joulukalenterin muodossa (vinkki ensi vuodelle!), tai ne voi leikata irti ja vaikka laminoidakin, ja käyttää vaikka pelikortteina. Näitä voisi käyttää yhtä hyvin esimerkiksi esiopetusryhmissä, koululuokissa, työpaikoilla kuin perheen ja suvun joulun vieton ohjelmanumeronakin. Kysymykset voi ladata klikkaamalla tästä! (Samalta sivulta voi ladata myös muuta toimivaa materiaalia, kannattaa tutustua!)

2

Mitä tuohon yllä olevaan kysymykseen tulee, olen ihastunut hyasintteihin. En ole erityisemmin joulukukkaihminen siinä mielessä, että en ole varmaankaan koskaan itse ostanut mitään kukkia jouluna. Joskus olen jostain saanut joulutähden, mutta muuten omiin jouluperinteisiini eivät kukat ole sen kummemmin kuuluneet. Jostain syystä päädyin kuitenkin muutama päivä sitten ostamaan tuollaisen yhden yksittäisen hyasintin, joka nyt ikkunalaudallani kasvaa. Yllätyin, miten vahvasti nostalginen tuoksu tuossa hyasintissa kuitenkin on! Yhtäkkiä mieleen tuli joulut 1990-luvun alussa ja luulen muistavani jopa sen, missä kohdassa olohuonetta niitä silloin oli. Muistelenkin nähneeni niitä ehkä vuonna 1991 kuvatussa kotivideossammekin, voin toki muistaa väärinkin.

3

Läheiseen puistoon ilmestyi perinteinen joulukuusimyynti, ja kävelin tarkoituksella ohi, jos jossain lähistöllä olisi edes pienen pieni kuusen oksa… Ja olihan siellä, tuollainen ihan pikkuinen. Mutta se tuoksuu ihanasti joulukuuselta!

Millaisia tuoksuja teidän jouluunne liittyy?

Teejoulukalenteri

20161203_103239-2

Hyvää toista adventtia! Mainitsin eilisessä kirjoituksessani, että meillä on nyt kaksi teejoulukalenteria, kun sain myös Salaiselta jouluystävältäni toisenlaisen teekalenterin (ks. eilinen kirjoitus). Lupasin esitellä molemmat. Yllä olevassa kuvassa on aikaisemmin itse ostamani kalenteri, jonka joku on saattanut jo Instagramin puolella huomatakin. Se on English Teashopin kalenteri, joka koostuu 25 pikkuisesta pahvilaatikosta.

20161203_103307-2

Pahvilaatikoiden sisällä on yksi teepussi, yhteensä niitä on muistaakseni 12 erilaista. Mukana on sekä mustaa että vihreää teetä, ja kaikki luomua. Rakastan kuitenkin ennen kaikkea tuota pikkulaatikoiden kokoelmaa – tämä on niin monikäyttöinen kalenteri, etten ole vielä edes päättänyt, miten sen hyödynnän. Ensi vuonna sen voisi hyvin ainakin käyttää uudelleen joulukalenterina. Laatikoihin voisi laittaa joko uusia teepusseja (silloin tosin niiden pitäisi ehkä olla yksittäispakattuja, kun niitä ei saa enää käärittyä muoviin) tai mitä tahansa pientä.

20161203_154921-2

Eilen saamani teejoulukalenteri on toisenlainen. Se on pakettina pienempi, ja teepussit ovat yksittäispakattuina pinossa sen sisällä. Teepussit on numeroitu ja ne tulevat numerojärjestyksessä laatikon alaosasta.

20161203_154902-2

Tämäkin on pöydälle aseteltuna oikein kaunis ja tunnelmallinen kalenteri! Voittavat kyllä mennen tullen suklaakalenterit. :) Yksi suklaakalenterikin minulla on (sain sen lahjaksi) sekä pieni postikortin kokoinen kuvakalenteri Helsingin Kaupunginmuseosta. Näitä on kiva availla pitkin päivää!

20161203_135647-2

Ihana paketti!

20161203_131743-2
Sain eilen illalla tekstiviestillä ilmoituksen, että paketti on noudettavissa pakettiautomaatista. Arvasin heti, että kyseessä on Salaisen jouluystäväni viimeinen paketti. Ja miten ihana paketti olikin!

20161203_131751-2

Ihanan jouluinen kortti paljasti pakettien lähettäjäksi Joulumatkalla-blogin Mimmin. Lämmin kiitos näistä ja edellisistä paketeista, ovat tuoneet paljon iloa marras-joulukuuhun ja saaneet joulunodotuksen kunnolla käyntiin!

20161203_132130-2

Tämä paketti sisälsi herkullisia suklaatryffeleitä, jouluisen karkkitangon, tuikkuja, enkelikoristeen, hyväntuoksuista käsivoidetta ja aivan ihanan tee-adventtikalenterin! Yksi toisenlainen teekalenteri itselläni itse asiassa jo onkin, mutta koska meitä on kaksi teenjuojaa (minä juon kyllä myös kahvia), niin ei tarvitse ainakaan enää neuvotella, että kumpi sen päivän teen juo. ;) Esittelen molemmat kalenterit vielä tarkemmin hieman myöhemmin!

Suurkiitos myös Salaisen Jouluystävän järjestäjälle, Kohti joulua -blogille!

Helppo joulukuusiaskartelu lapsille

20161117_145515-2
Valmis jouluusi odottamassa koristeitaan!

Joulukuun ensimmäinen päivä! Peruin viime viikolla sanojani blogijoulukalenterin suhteen, mutta lupailin silti jouluaiheisia kirjoituksia joulukuun aikana – pääasiassa siis päiväkoteihin vinkkeinä, joita toki kaikki muutkin saavat hyödyntää. Tässä niistä ensimmäinen!

20161117_145542-2

Ensin piirretään mahdollisimman tukevalle kartongille kaksi samanlaista kuusta, ja leikataan ne irti. Kuusen koolla ei ole väliä, kunhan molemmat puolet ovat suunnilleen samankokoisia.

20161117_145618-2

Toiseen kuuseen leikataan viilto alaosaan ja toiseen kuuseen sen yläosaan. Viiltojen tulisi ulottua noin puoliväliin kuusta. Kuusen koristelu kannattaa myöskin hoitaa tässä vaiheessa (toisin kuin kuvissa). Molemmat kuusen puolikkaat siis koristellaan molemmilta puolilta. Väriliidut näkyvät tummassa kartongissa hyvin, minkä lisäksi voi esimerkiksi leikata erivärisistä papereista muotoja ja liimata ne kuuseen. Myös pumpulin liimaaminen lumeksi näyttää hienolta!

20161117_145657-2

Lopuksi kuusen puolikkaat asetetaan viiltojen kohdalta kuvan tapaan lomittain. Tarvittaessa ylä- ja alareunat voidaan vielä kiinnittää teipillä yhteen, jotta kuusi varmasti pysyy pystyssä.

Pienemmille lapsille vielä helpompi versio joulukuusesta:

20161110_110329-2

Tässä askartelussa puolikkaan ympyrän muotoinen kartonki nidotaan yhteen kuuseksi (tai ”hatuksi”). Lapsi saa levittää liimaa kuuseen ja kiinnittää siihen esimerkiksi pumpulia. Kuvassa näkyvä liima pumpulin alla kuivuu lopuksi läpinäkyväksi. Samalla tavalla pumpulin sijaan voidaan liimata mitä tahansa kuusenkoristeiksi: paperin paloja, rypistettyä silkkipaperia tai silkkipaperisuikaleita, langanpätkiä…

Päiväkoteja kehotan tietysti pohtimaan ensin, mitä tavoitteita varten tällainen kuusiaskartelu toteutetaan. Hienomotoristen taitojen kehittymisen lisäksi tämä voidaan sitoa erilaisiin oppimiskokonaisuuksiin ryhmästä riippuen. Uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -asiakirja pdf-muodossa täällä.

Salaisia paketteja

20161101_182931-2

Tavallista raskaampi työpäivä oli tänään lopussa, kun puhelimeen tuli yhtäkkiä tekstiviesti: lähetyksesi on noudettavissa pakettiautomaatista! Kävin siis kotiintulomatkalla sen samantien hakemassa, enkä meinannut malttaa kotiin asti. Arvasin jo etukäteen ja pakettiosoitekorttikin sen paljasti, että kyseessä on Salaisen jouluystäväni ensimmäinen paketti!

20161101_182941-2
20161101_182958-2

Laatikko koostui pienemmistä paketeista, jotka oli kääritty kauniin väriseen lahjapaperiin. Mukana oli myös ihana kortti – eikö olekin nätti! Kortin sanoma make it simple but significant osuu ja mietin jo kuumeisesti mihin sen laittaisin ja missä se parhaiten pääsisi oikeuksiinsa.

20161101_183244-2

20161101_183321-2

Pienistä paketeista paljastui kaikkea ihanaa, jotka sopivat jotenkin täydellisesti juuri tähän hetkeen! Starbucksin vuoden 2016 joulukahvi on jo pakettina jouluinen, ja Joulu maalla -lehti virittää tunnelmaan. Vielä en ole lehteä lukenut (en muitakaan joululehtiä vielä tänä vuonna), mutta paneudun siihen varmasti vielä kunnolla glögilasin tai joulukahvin parissa! Grenna Polkagriskokerin vadelma- ja mustikkatyynyt olivat hauska yllätys – vuonna 2014 kävimme kesälomareissulla Ruotsissa Grännassa, josta nuokin makeiset tulevat. En tiedä oliko tämä sattumaa vai onko Salainen jouluystäväni käynyt lukemassa blogiani, mutta joka tapauksessa tämäkin osui oikein hyvin. ;)

Paketissa oli myös jalkakylpy ja -voide sekä hyväntuoksuinen oliivisaippua, joka toivottaa ihania hetkiä arjen keskelle. Niitä hetkiä tässä syksyn pimeydessä kaivataankin!

Lämmin kiitos siis Jouluystävälleni, kuka sitten oletkin! <3

Mukava joulu

4
Joulunpyhät olivat omalta kohdaltani ennen kaikkea rauhalliset ja rentouttavat. Emme juhlineet joulua sen kummemmin (kuin ei ennenkään), suurin osa ajasta meni vain televisiota katsellessa (ja syödessä – koko ajan). Pitkästä aikaa on sellainen oikeasti levännyt olo! On saanut nukuttua kunnolla eikä mikään stressaa. Gradukin on viime päivinä taas vähän edennyt ja alkaa olla loppusuoralla. Harjoittelu alkaa loppiaisen jälkeisellä viikolla, eli tässä on aikaa vielä sekä nukkua että saattaa gradu (toivottavasti) loppuun.

5
6
7
Ostin itselleni joululahjaksi Inside Out -dvd:n! Olettehan jo nähneet sen? Aivan loistava Disney Pixar -animaatio! Olen aivan koukussa ja himoitsen kaikenlaisia oheistuotteita… Hyvin tehty, selvästi on tehty taustatutkimusta aiheesta. Vetoaa ainakin kasvatustieteilijään (vetosi uskoakseni myös humanistiin). :D

8

Joulu oli lumeton, mutta aaton jälkeen tuli onneksi sentään pakkasta. Toivoisin lunta ja noin -10 astetta pakkasta, kiitos!