Kohti lukuhaastetta uusin voimin

Osallistuin vuoden 2016 Helmet-kirjastojen lukuhaasteeseen, jossa tehtävänä oli lukea kirjoja ja sijoittaa ne sitten sopiviin kategorioihin. Pidin listaa tällä sivulla, joskin luulen unohtaneeni merkitä sinne ehkä pari kirjaa.  En merkinnyt myöskään opintoihin liittyvää kirjallisuutta, tenttikirjoja tai mitään, ainoastaan kaunokirjallisuuden. Suurimman osan luin tabletiltani joko lainaamalla Helmet-kirjaston e-kirjoja (olisin äsken tarkistanut sieltä onko jotain jäänyt merkitsemättä, mutta meneillään on jonkinlainen käyttökatko) tai sitten lataamalla Helsingin Sanomien tilaukseen kuuluvan säännöllisesti vaihtuvan e-kirjan. Nämä ajoittuvat usein loma-ajoille tai viikonloppujen junamatkoille, jonne etsin jotain hyvin kevyttä ja helppoa luettavaa tenttikirjojen vastapainoksi, ja se kyllä näkyy myös listassa. Mukana on paljon minulle aiemmin tuntemattomia kirjailijoita ja vieraita genrejä.

Vähäisestä kirjamäärästä huolimatta päätin osallistua myös vuoden 2017 haasteeseen! Jatkan kokopäivätyön sijaan osa-aikaisena opintojen ohessa kevään loppuun saakka, joten voisin kuvitella aikaa jäävän myös opiskelun ulkopuoliseen lukemiseen. Ainakin toivoisin niin!

Vuoden 2016 lista löytyy siis täältä!

 

Advertisement

Seitsemän kohdetta Suomessa

Arvostelukappale saatu.

Kuinka moni teistä muistaa, montako Unescon maailmanperintökohteeksi määriteltyä kohdetta Suomessa on? Tai mitkä ne kohteet ovat? Voin myöntää, etten olisi luultavasti osannut luetella kaikkia seitsemää tuosta vain, vaikka kaikissa niissä olenkin vajaan kymmenen vuoden sisällä vieraillut vähintään kerran. Museoviraston julkaisema uusi teos Suomen maailmanperintökohteet – Världsarvet i Finland (2016) esittelee kaikki kohteet kattavasti erinomaisten kuvien kera.

Olin aluksi hieman skeptinen ja kuvittelin, että kohteiden perustiedot on vain siirretty nettisivuilta kansien väliin sellaisenaan – ja mietin, että mitä iloa sellaisesta kirjasta oikeastaan onkaan. Museovirasto esittelee itsekin kohteet ytimekkäästi sivuillaan. Kirja ei kuitenkaan tuottanut pettymystä, vaan sitä uppoutui lukemaan pitkäksikin aikaa! Teos avaa kiinnostavalla tavalla sekä kohteen itsensä historiaa että sen tietä maailmanperintökohteeksi. Ja juuri tuo ajatus, ”miten tästä on tullut osa Unescon listaa”, on kiinnostava. Kirjan alussa Juhani Kostet kirjoittaa Unescon maailmanperintölistasta otsikolla Maailmanperintö  – kaikkien omaisuutta. Myös Stefan Wessman tekee hyvän katsauksen maailmanperintösopimukseen ennen ja nyt.

Suomen maailmanperintökohteet esitellään siinä järjestyksessä, jossa ne on listalle hyväksytty. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on itsellenikin tuttu Suomenlinna. Suomenlinnan ominaislaadun Sakari Mentu tiivistää mielestäni hyvin tässä: ”Asukkaiden tietoisuutta maailmanperintökohteen poikkeuksellisista asumisoloista pidetään yllä ja vastavuoroisesti suojellaan asukkaiden yksityisyyttä kehittämällä kulttuurimatkailun toimintatapoja.” Myös toisessa kohteessa, Vanhassa Raumassa, korostuvat samanlaiset elementit. Artikkelin kirjoittajat Jyrki Niittyvirta, Laura Puolamäki, Mervi Tammi ja Jussi Telaranta korostavat, että tämä pohjoismaisen puukaupungin malliesimerkki on edelleen ihmisten asuinkaupunkina. Usein olen törmännyt ajatukseen ja mielikuvaan siitä, että ”maailmanperintökohde” tai ”kulttuuriperintökohde” mielletään museoksi sanan negatiivisessa merkityksessä. Tiedättehän stereotypian museosta pölyisenä, pysähtyneenä ja tylsänä paikkana (stereotypia, josta museot kaikin voimin pyristelevät eroon ja ovat siinä mielestäni onnistuneetkin). Suomen maailmanperintökohteet ovat kuitenkin myös Suomenlinnan ja Vanhan Rauman kaltaisia paikkoja, jotka ovat edelleen aktiivisessa käytössä.

Janne Könönen esittelee kolmantena kohteena Suomen ainutlaatuisimman kirkon, Petäjäveden vanhan kirkon. Tämä on myös yksi henkilökohtaisista suosikeistani listalla. Artikkelin alussa kerrotaan itävaltalaisen taidehistorioitsija Josef Strzygowskin hehkuttaneen vierailunsa jälkeen kirkkoa Hufvudstadsbladetissa vuonna 1923. ”Strzygowski väitti nähneensä Petäjävedellä jotain samaa kuin tutkimusmatkoillaan kaukaisessa idässä ja suositteli taidehistorioitsijoille tästedes matkustamista oppimatkoillaan ennemmin Keski-Suomeen kuin Italiaan tai Kreikkaan. Petäjäveden vanha kirkko oli hänen mukaansa jopa renessanssin runsaskoristeisia kirkkoja arvokkaampi, ja vain syrjäinen sijainti oli estänyt sitä kohoamasta Rooman tai Pariisin mestariluomusten rinnalle.” Kirkkoa ehdotettiin Unescon listalle vuonna 1991, ja vuonna 1994 se sinne pääsikin.

Toinen suosikkikohteeni on neljäntenä esiteltävä Verlan teollisuusmiljöö. Olen käynyt Verlassa muutamaankin kertaan sekä tehtaan opastetulla kierroksella että ihan vain ulkoapäin ihailemassa. Jos vain suinkin joskus pääsette, niin kannattaa osallistua opastukselle – tehdas herää eloon ihan eri tavalla, kun sen historian kuulee paikan päällä. Kirjassa Eero Niinikoski kertoo, miten tehdas on välttynyt purkamiselta ja on yhä tänäkin päivänä pystyssä kuin ihmeen kaupalla. Samaan asiaan viittasi opetusneuvos Veikko Talvi tehdasmuseon 10-vuotisjuhlassa: ”Jos tehtaat eivät kannata, ne lopetetaan. Jos ne taas menestyvät, niitä laajennetaan. Molemmissa tapauksissa vanhoja rakennuksia häviää ja perinnettä katoaa.” Verla on tässä suhteessa – onneksi – poikkeus.

Viidentenä Eeva Raike kirjoittaa Sammallahdenmäestä. Kuten listan muutkin kohteet, myös nämä kiviröykkiöt ovat näkemisen arvoiset. Raiken mukaan Sammallahdenmäkeä käytettiin hautapaikkana pronssikauden alusta varhaiselle rautakaudelle saakka. Yllä olevassa kuvassa on myös esimerkki siitä, miten joidenkin artikkelin lopussa on kirjallisuusluettelo, johon perehtymällä voi kiinnostuneet saada lisätietoa. Kaikki tekstit kirjassa on sekä suomeksi että ruotsiksi. En tiedä olisiko se ollut kirjallisuusluettelon kohdalla välttämätöntä, kun kirjojen nimet ovat joka tapauksessa suomeksi, mutta ainakin se palvelee täysin molemmilla kielillä lukevia. Aluksi oli hieman totuttelemista siinä, että sivun tekstit ovat aina vierekkäisillä palstoilla sekä suomeksi että ruotsiksi – jatkoin aluksi automaattisesti suomenkielisen palstan viimeisen sanan jälkeen oikeanpuoleiselle palstalle, eli ruotsinkieliselle versiolle… Mutta tähän tottui kirjan edetessä, eikä se liiemmin häirinnyt.

Kuudes kohde poikkeaa aiemmista. Pekka Tätilä esittelee Struven ketjun, joka on siis kolmiomittauspisteiden muodostama ketju läpi Suomen. Kolmiomittauksella on aikoinaan pyritty määrittämään maapallon kokoa ja muotoa, ja se on artikkelin perusteella ilmeisesti edelleen ihan käyttökelpoinen menetelmä, vaikka satelliitit ja muut ovatkin niitä tämän päivän välineitä. En ole itse käynyt kaikilla ketjun pisteillä, mutta muutamassa niistä kyllä. Myönnän, ettei minulla ollut hajuakaan ensimmäisillä kerroilla, että mistä tässä oikein on kysymys. Artikkeli on onneksi selväsanainen ja sen luettuaan ymmärtää jo paljon enemmän! Struven ketjun pisteet Suomessa ovat Mustaviiri, Porlammi, Oravivuori, Alatornio, Aavasaksa ja Stuorrahanoaivi. Nämä olisi hauska kyllä käydä kaikki läpi!

Viimeinen, seitsemäs kohde on myöskin yksittäistä rakennusta tai kaupunginosaa laajempi, nimittäin Merenkurkun saaristo. Otsikossa käytetään kuvaavaa ja kaunista nimitystä, jääkauden ulkomuseo. Omasta mielestäni kiinnostavinta tässä oli Tiina Hautalan kuvaus yhdestä syistä, miksi saaristo on listalle päätynyt: ”Merenkurkun saaristo sai maailmanperintöstatuksen osaltaan myös siksi, että se täydentää erinomaisesti luetteloon jo aiemmin nostettua Merenkurkun ruotsinpuoleista Korkeaa rannikkoa. Ruotsalaiset kutsuvat Suomen puoleista rannikkoa myös nimellä Matala rannikko, ja nämä nimitykset kuvaavatkin hyvin alueiden yhteistä erityisyyttä. Maisemalliset erot näyttävät maankohoamisen eri tavoin. Korkealla rannikolla maankohoamisen merkit voi havaita liikuttamalla katsettaan pystysuunnassa, kun Merenkurkun saaristossa kannattaa päätä kääntää sivulta toiselle. Yhdessä alueet muodostavat maapallon merkittävimmän maankohoamisen tutkimusalueen.” Sekä tämä että Struven ketju siis ulottuvat hieman eri tavoin myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Lopuksi on pakko vielä hehkuttaa kirjan kuvitusta. Kansi ei ehkä ihan tee oikeutta kirjan sisällölle ja taitolle, vaikka senkin kuva on kaunis (en esimerkiksi Kirjamessuilla aluksi kiinnittänyt tähän mitään huomiota Kansallismuseon hyllyssä, vaikka tiesin tämän nimisestä kiinnostavasta kirjasta), mutta sisäsivujen kuvat ovat huikeita!

(Ja hei, blogiani seuraavia opettajia saattaisi kiinnostaa Kulttuuriperintökasvatuksen seuran Maailmanperintökohteet perusopetuksessa -verkkosivujen materiaali!)

Suomen maailmanperintökohteet. Världsarvet i Finland.
2016
Helsinki: Museovirasto
Museoviraston julkaisuja 6.

”Tais vähän lähteä käsistä”

Terveisiä Kirjamessuilta! Olin siellä siis torstaina ja ajatuksena oli lähinnä käväistä, kuunnella pari luentoa ja napata mukaan mahdollisesti pari ilmaislehteä tai vastaavaa. No, messuilla kuluikin sitten noin viisi tuntia ja kädet olivat ihan kipeät kirjojen kantamisesta! ”Tais vähän lähteä käsistä”, kommentoitiin minulle matkalla. Ehkä vähän.

Pukstaavilla (kirjamuseo Sastamalassa, jossa kävin viimeksi kesällä) oli hauska osasto, jossa oli esillä vanhoja aapisia! He olivat myös havainnollistaneet ”vanhan ajan koulua” suhteessa tämän päivän kouluun. Tuon kuvassa näkyvän Aku Ankan kultaisen aapisen muistan isovanhemmiltani – heillä tutustuin muutenkin Tammen Kultaisiin Kirjoihin, jotka olivat (ja ovat yhä) suosikkejani. En ole varma onko minulla koskaan ollut tuota Pupu Tupunan loruaapista, mutta muita Pupu Tupunoita toki oli. Niistä aikoinaan opin lukemaankin! Tärkeitä kirjoja itselleni siis.

Etukäteen suunnittelemistani luennoista kävin kuuntelemassa vain Maailmanympärimatka Helsingissä -kirjaan liittyvän haastattelun Norden 2016 Pohjola -osastolla.

Mutta sitten niitä ostoksia! Mukaan tarttui toki myös niitä näytenumeroita erilaisista lehdistä, kuten Kansanmusiikki-lehdestä, jonka kannessa sattui olemaan yksi suosikkiyhtyeistäni, Valma ja VarsiNaiset. Osaan heidän ensimmäisen levynsä ulkoa, tätä uudempaa Jalat alta -levyä en ole vielä saanut hankittua. Kannattaa kuunnella!

Mutta ne ostokset. SKS:n osasto on aina heikko kohtani ja melkein vuosittain sieltä jotain löytyykin. Tämänvuotiset ostokset nyt olivat vaan kyllä painavimmasta päästä!

No, ensin löytyi 15 eurolla Perinnetaidot – käsikirja kaikille -kirja. Olen sitä jossain joskus selaillutkin, ja nyt tuntui siltä, että se pitäisi ostaa. Kirjassa on ohjeita ihan tuohisormuksista tablettikotelon tekemiseen ja kaikkea siltä väliltä! Joka kodin opas.

Tavattuani sitten ystäviäni messuilla, päädyimme samalle SKS:n osastolle uudelleen. Ja sitten löytyi kolmiosainen Suomen sanojen alkuperä – etymologinen sanakirja. Kuulemani mukaan normaalihinta olisi sadan euron kieppeillä, nyt tällä sarjalla oli hintaa yhteensä vain 30 euroa! Pakkohan nämä oli ostaa. Niin monta kertaa tulee yksin tai muiden kanssa pohdiskeltua, että mistähän se-ja-se sana oikein tulee. No nyt voin tarkistaa!

Viimeinen ostokseni oli joltain muulta osastolta (en muista edes miltä), mutta sekin sattuu olemaan SKS:n kirja! Tätä Kantele-kirjaa olen kuolannut sen ilmestymisestä alkaen, mutta lähinnä budjettisyistä se on aina jäänyt hyllyyn. Nyt sen sai vain viidellä eurolla! Olin jo päättänyt etten enää osta mitään, mutta tämä oli hintansa vuoksi aivan pakollinen ostos, jota en montaa minuuttia harkinnut. Kirjassa perehdytään kanteleeseen monipuolisesti sekä historian että tämän päivän näkökulmasta. En ole itse sen kummemmin koskaan soittanut kannelta, mutta lastentarhanopettajaopintojeni aikana ostin perinteisen viisikielisen ja olen sitä ihan improvisoiden soitellut välillä päiväkodissa esimerkiksi lasten päiväuniaikaan – kantele on siitä ihana soitin, että kunhan se on kutakuinkin vireessä, niin siitä lähtee aina kaunis ääni, osasit soittaa tai et. Muistan yhä, kun erään kerran olin taas näppäillyt kanteletta (vai kannelta, en osaa päättää kumpi kuulostaa korvaan paremmalta taivutukselta) 3-5-vuotiaiden päiväunihetkellä, ja seuraavana päivänä samaan aikaan tuli 4-vuotias poika luokseni ja huudahti ihastuneena, että ”laula taas se kaunis laulu!” (En ollut itse asiassa edes laulanut, vaan se laulu oli ollut pelkän kanteleen ääni.)

Että sellaiset Kirjamessut tänä vuonna!

Kirjamessusuunnitelmia

Saavuttuani tänään töistä kotiin katselin hetken Youtubesta muutamia seuraamiani videoblogeja, siivosin ja lopulta istahdin pöydän ääreen glögimukillisen kanssa (kyllä, glögikausi on avattu!). Postissa tuli nimittäin viime viikolla tilaamani Kirjamessujen messulehti (nähtävinä myös täällä).

Olen kirjoittanut Kirjamessuista ennenkin, varmaan joka vuosi. Ja samat asiat siitä, miten ihmispaljous tavallaan ahdistaa eikä mitään suuria löytöjä sen vuoksi edes yleensä tule tehtyä. Ohjelmalehtisestä ympyröin vuosittain kiinnostavimmat keskustelut, mutta paikan päällä joko ohjelma ei vaikutakaan niin kiinnostavalta, tai ihmisiä on niin paljon ettei mitään edes näe. Ja silti harrastin tuota ympyröintiä myös tänään. Ja silti messuille on pakko mennä – oikein odotan sinne pääsyä!

Joinain vuosina olen käynyt messuilla kahtenakin päivänä (tällöin usein toisena päivänä ihan yksikseni). Tänä vuonna aikataulusyistä näyttää siltä, että torstai on ainoa päivä, jolloin ehdin paikalle, ja silloinkin vasta iltapäivällä. Useimpina vuosina olen käynyt viikonloppuna ja viettänyt siellä sitten lukuisia tunteja heti aamusta alkaen. Mielenkiinnolla odotan, näyttäytyykö messut jotenkin erilaisena torstai-iltapäivänä!

Harmikseni torstain kohdalta en löytänyt kovin montaa kiinnostavaa luentoa tai keskustelua – ja toisaalta se on tietysti vain hyvä, niin ehtii kiertääkin.

Luultavasti en tähän ehdi, mutta torstaina klo 13:30-14:00 Aleksis Kivi -lavalla Liisa Keltikangas-Järvinen ”puhkoo vakiintuneita käsityksiä täydellisestä työntekijästä ja kertoo miten ihmisen temperamentti oikeasti vaikuttaa työelämässä.” Tämä olisi kiinnostava aihe!

Myös klo 16:00-16:30 Minna Canth -lavalla käsitellään erittäin mielenkiintoista ja tärkeää aihetta: ”Kun ministeritkin peittelevät oppineisuuttaan ja haluavat mieluummin profiloitua energisinä kuntoilijoina, muuttaa se myös sivistykselle annettua arvoa. Sivistys tuntuu käpertyneen kuoreensa ja yleiseen synkkyyteen ja näyttäytyy kaikin tavoin menneen maailman juttuna. Sivistyksen pitäisi olla perusoikeus ja ylpeyden aihe. Sekin tarvitsisi paremman brändin! Imagen paneelissa kirjailija Jari Tervo, tutkija Janne Saarikivi ja Marjaana Toiminen keskustelevat siitä, mitä sivistykselle pitäisi tehdä.” Ja itse asiassa klo 16:30 jatketaan Kullervo-lavalla samasta aiheesta, sillä silloin käydään Suuri Sivistyskeskustelu: ”Millainen on valistunut yhteiskunta ja ketkä sen tekevät? Millainen on talouden valta sivistykseen? Sivistyksen asiantuntijat Pekka Matilainen, Jyrki Vainonen ja Kai Ekholm keskustelevat aiheesta nykypolitiikan, laman ja historian näkökulmasta. Keskustelua vetää Laura Kolbe.”

Olen myös menossa Pohjola Nordenin osastolle 6h101 klo 17.30–18.15, jolloin Maailmanympärimatka Helsingissä -teoksen kirjailijat kertovat kirjastaan (lue oma kirjoitukseni aiheesta täältä).

Toisenlainen, kiinnostava, aihe olisi klo 19:00 – 19:30 Katri Vala -lavalla Heli Vaarasen Sata kysymystä parisuhteesta: ”Kirjaan on koottu Väestöliiton Parisuhdekeskuksen Kysy asiantuntijalta -palstalle tulleita kysymyksiä ja asiantuntijoiden vastauksia. Kirjan tarkoitus on rohkaista ja auttaa lukijaa löytämään keinoja parisuhteensa vaalimiseen. Haastattelijana Anja Snellman.”

Perjantaista sunnuntaihin olevaa ohjelmaa en viitsinyt tarkasti edes lukea, niin paljon kaikkea kiinnostavaa siellä olisi ollut! Esimerkiksi Laila Hirvisaaren (esim. lauantaina klo 12 Aleksis Kivi -lavalla) uusimmasta teoksesta olisin kuullut mielelläni, olenhan lukenut suurimman osan hänen tuotannostaan ja itse asiassa minulla on omanakin lähes kaikki hänen teoksensa – puuttuu ainoastaan kirjat Elämän huipulla (1974), Käden kosketus (1974) sekä uusimmat Me, keisarinna (2013) ja tämä uutuus Hiljaisuus (2016). Eli jos joltain sattuu hyllystä löytymään jompi kumpi noista 70-luvun kirjoista, niin olisin kiinnostunut! Uusimpia en vain ole vielä saanut aikaiseksi ostaa, niitähän saa ihan kirjakaupoista.

Mitä te menette Kirjamessuille katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan/tekemään/kokemaan?

Maailmanympärimatkalle!

Terveisiä Iso-Britannian suurlähetystöstä! Vierailin siellä tänään Maailmanympärimatka Helsingissä – suurlähetystöt ja niiden historia -kirjan julkaisutilaisuudessa. Olen saanut seurata sivusta kirjan valmistumista ja osallistuin itsekin sen oikolukuprosessiin, joten oli mahtavaa päästä näkemään kirja vihdoin valmiina!

”Teos sukeltaa kansainvälisen pääkaupunkimme historiaan. Artikkelimuotoinen kirja kertoo ensimmäistä kertaa kaikkien Helsingissä toimivien suurlähetystöjen värikkäät tarinat. Monipuolinen ja asiantunteva teksti sekä runsas kuvitus vievät lukijan kauniisiin residensseihin ja suurlähetystöjen edustustiloihin. Niistä monet sijaitsevat historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaissa rakennuksissa – muun muassa Kaivopuiston ja Kulosaaren huviloissa. Historiallinen kuvitus on pääosin aiemmin julkaisematonta. Kirja tarjoaa uuden näkökulman satavuotiaan kotimaamme vaiheisiin. Kirjan ovat kirjoittaneet historioitsijat Mikko Koskela, Jukka Lahe ja Janne Ridanpää.” (Kustantaja Laaksonen)

Sekä kustantaja että kaikki kolme kirjailijaa pitivät tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron, jossa he kertoivat jotain teoksen syntyprosessista. Ohjelmassa oli yleistä seurustelua, kirjojen tutkimista ja tietysti omistuskirjoitusten jakamista.

Janne Ridanpää signeeraamassa kirjaa.

Kirjanjulkistustilaisuus järjestettiin kuvassa näkyvässä rakennuksessa, Iso-Britannian suurlähetystössä.

Vaikkei itselläni ole mitään suurlähetystökontaktia tai muuta sen kummempaa erityiskiinnostusta tai -tietämystä aiheesta, on kirja äärettömän mielenkiintoinen! Sen ansio on runsas kuvitus (suuri osa kuvista ennenjulkaisemattomia) ja sujuva, helposti lähestyttävä teksti. Suosittelen siis lämpimästi ihan yleisesti kaikille! (Tämä on myös hyvä isänpäivä- ja joululahjavinkki!)

Kirjaa saa tilata esimerkiksi suoraan Kustantaja Laaksoselta (vieritä sivua vähän alaspäin).

• Noin 250 valokuvaa, mukana kymmeniä historiallisia kuvia
• Sidottu, kovakantinen teos
• 208 sivua
• Koko 210 x 297 mm
• ISBN 978-952-5805-86-4

Tuottavatko esineesi sinulle iloa?

Moni saattaa jo otsikosta arvata, että kyse on huippusuositusta Marie Kondon KonMari-siivousmenetelmästä ja siitä kertovasta kirjasta. Olin itsekin kuullut tästä hehkutusta jo pitkään, ja harvassa ovat ne blogit, joissa ei tähän ainakin ohimennen viitata. Tänään Helsingin Sanomia tabletilta lukiessani huomasin, että HS-sovelluksen viikon kirjana onkin tämä samainen teos (sovelluksesta saa kuukauden lukuoikeuden ilmaiseksi johonkin joka viikko vaihtuvaan e-kirjaan, mikäli Hesarin tilaukseen vain tällainen nettilukuoikeus kuuluu)! Latasin sen heti, ja – pakko tunnustaa – luin sen yhdeltä istumalta parissa tunnissa. Hieman hymyilytti siinä kohdassa, jossa Kondo kuvailee, kuinka ihmiset alkavat tehdä jotain sijaistoimintaa, kuten siivousta, esimerkiksi vältellessään tenttiinlukua. Tuolla se tenttikirja nimittäin odottelisi laukussa (jonka sisällön konmarittajat tietysti olisivat tyhjentäneet heti omille paikoilleen)…

Sanottakoon ihan ensiksi, että kirja ei ole kovin kummoisesti kirjoitettu. Alkuperäisteos on käännetty ensin japanista englantiin ja vasta siitä suomeksi, joten en osaa sanoa kuinka paljon tästä kritiikistä tulisi osoittaa suoraan kirjailijalle ja kuinka paljon on menetetty käännösvaiheessa. Teksti ei ole kovin soljuvaa, vaan paikoitellen jopa töksähtelevää. Kirjassa on myös ärsyttävyyteen asti toistoa. Itseäni (ja arvosteluja lukiessani ilmeisesti myös monia muita) ärsytti tekstin mainoshenkisyys, ”tv-shop-tyyli”, kuten joku osuvasti ilmaisi. Siistin kodin lisäksi saat kaupan päälle kuulkaa vaikka mitä, elämä muuttuu ja laihdutkin vielä. Tällainen diskurssi tuntuu olevan aika tyypillistä tällaiselle self help -tyyliselle kirjallisuudelle, joten annettakoon anteeksi.

KonMarissa ideana on siis tietyn kaavan kautta käydä läpi kaikki kotona olevat kaapit ja tavarat aina vaatteista papereihin. Ensin käydään läpi vaatteet, sitten kirjat, paperit, sekalaiset tavarat ja lopuksi ne tunne-esineet, joiden karsiminen on vaikeinta. Joka ikinen esine otetaan yksitellen käsittelyyn (kirjaimellisesti, kaikkea pitää tunnustella ja tuntea) ja pohditaan, tuottaako juuri se sinulle iloa. Jos kehosi ilmaisee välittömästi, että kyllä tuottaa, se säästetään. Jos epäröit tai toteat ettet pidä esineestä, se ”heitetään pois”. Tästä kierrätysnäkökulmasta keskustellaan lähes kaikkien kirjasta kertovien kirjoitusten ja arvostelujen kommenttiosioissa, sillä suomennoksessa ainakaan (ja ilmeisesti englanninkielisessäkään versiossa) ei kerrota, mitä niille esineille konkreettisesti sitten tehdään. Jos poisheitettävää tulee monta kymmentä 45 litran jätesäkillistä, kuten lähes luvataan tulevan, niin ei niitä kai ihan suin päin kaatopaikalle ainakaan viskata. Japanissa on ymmärtääkseni hyvinkin kehittynyt kierrätysjärjestelmä, en tiedä onko kirjasta vain kulttuurierojen vuoksi jätetty tuo osuus pois, vai mistä tämä johtuu. Itseäni ainakin jäi lukiessani häiritsemään juuri tuo huoleton poisheittäminen. Kondo kirjoittaa ihan suoraan, että mikäli sitten jälkikäteen tulee sellainen olo, että olisikin tarvinnut jotain pois heittämäänsä tavaraa, kuten kirjaa tai paitaa, niin sitten voi käydä ostamassa uuden. Ei kuulosta kovin kestävältä toimintatavalta pidemmän päälle.

Tavaroiden karsimisen jälkeen tärkeä asia oli myös se, että kaikilla tavaroilla on omat paikkansa. Tämä kuulostaa järkevältä ja itselläni ainakin on tässä(kin) asiassa vielä tekemistä. Kuitenkin tuntui, että Kondo vie tämänkin vähän liian pitkälle – kotiin tullessaan kiitellään ensin kotia ja ihan oikeasti puhutaan sille, sitten levitellään laukun sisältö lattialle ja lajitellaan kaikki oikeille paikoille ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan Kondo vaikuttaa kyllä vähän neuroottiselta siisteyden ja järjestämisintonsa kanssa. Minusta kotona täytyy näkyä elämisen jäljet, pieni kaaos saa kodin tuntumaan kodilta. Se, että huoneessa on tyhjää ja väljää, saa tilan tuntumaan vain kolkolta. En toki menisi sinne toiseenkaan ääripäähän, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

En ole tällä hetkellä kotona, joten en voi samantien kokeilla tekniikkaa. Kritiikistäni huolimatta aion käydä (taas) vaatekaappini kunnolla läpi, sillä tiedän siellä olevan taas vaikka mitä pois heitettävää. En silti tiedä, voinko ihan puhtaasti soveltaa tätä jättimäiseen kirjakokoelmaani. Silloin tällöin olen löytänyt sieltä jonkun kirjan myytäväksi, mutta en minä niistä raaski luopua. Enkä tiedä miksi pitäisikään. Kyllä kotona pitää olla kirjahyllyt ja niissä kirjoja! Paperit sen sijaan kaipaavat läpikäymistä, sitäkin olin suunnitellut jo ennen tämän kirjan lukemista. Olen luonteeltani tavaroiden keräilija ja minulle on äärimmäisen vaikeaa heittää yhtään mitään pois. Siis yhtään mitään. Kaikkea ”voisi joskus hyödyntää vaikka siinä-ja-siinä”. Kai tässä on myös jotain lastentarhanopettajalle tyypillistä, kun päiväkodeissa voi hyvin hyödyntää kaikenlaista vaikka askartelussa tai leikkivälineinä. Poisheittäminen on vaikeaa myös jotenkin tunnetasolla, ja kiinnyn esineisiin helposti. Siksi ehkä vierastin myös Kondon käyttämää esineiden elollistamista (niitä kiitellään hyvin tehdystä työstä ja vaikka mitä), sillä minulle se tekisi niistä luopumisen vielä mahdottomammaksi. En sentään ole vielä niin pitkälle mennyt, että kävisin niiden kanssa keskusteluja… Mutta tämäkin menee kulttuurierojen piikkiin, animismi lienee enemmän voimissaan japanilaisessa kulttuurissa kuin täällä.

Tässäkin asiassa pätee sama ajatus kuin niin monen muunkin asian kohdalla (kuten vaikkapa varhaiskasvatuksessa): ääripäiden sijaan kannattaa etsiä itselle sopiva kultainen keskitie. Mitään menetelmää ei kannata ottaa käyttöön ihan sellaisenaan puhtaasti, vaan etsiä sieltä kulloiseenkin tilanteeseen sopiva sovellus.

Joitain aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

– Kirjasieppo-blogi: KonMari tekee siivouksesta uskonnon (erittäin hyvin sanottu!)
– ET-lehti: Mira Ahjoniemi hurahti japanilaiseen siivousmenetelmään: ”KonMari auttoi pääsemään yli ikäkriisistä” (joillekin tämä silti toimii motivaattorina elämänmuutokseen!)
– Keskisuomalainen: Psykologian asiantuntija tyrmää KonMari-siivouskuumeen: ”Huippujen työhuoneet useammin sotkuisia kuin siistejä” (se luova kaaos!)
Marie Claire -lehti: I Tried the KonMari (AKA the Act of Tidying Up) And I Hated It (hyvä kirjoitus!)

Oletteko te lukeneet tämän teoksen ja/tai kokeilleet metodia käytännössä?

Kirja käteen!

Hyvää vuoden ensimmäistä päivää! Selailin gradunteon lomassa Facebookia (ei pitäisi) ja vastaan tuli linkki kirjaston sivuille. Lukuhaaste meni minulta viime vuonna ihan ohi, mutta saadun positiivisen palautteen perusteella HelMet-kirjastot järjestävät myös vuonna 2016 uuden HelMet-lukuhaasteen (johon saa osallistua ihan kuka tahansa, ei tarvitse olla pääkaupunkiseudun kirjastojen asiakas). Nyt on minun vuoroni!

Kun tartut lukuhaasteeseen, muista, että sen tarkoitus on ainoastaan lisätä lukemisen iloa. Lue niin monta kirjaa, kuin ehdit, valitse vain ohuita kirjoja tai hylkää vaikka koko haaste, jos siltä tuntuu. Lukuhaastetta ei myöskään tarvitse suorittaa listan mukaisessa järjestyksessä vaan lukuinnostus saa johdatella lukujärjestystä.

Muiden kuin opiskeluun liittyvien kirjojen lukeminen on muutamana viime vuonna jäänyt hälyttävän vähälle aiempiin vuosiin verrattuna, ja ajattelin, että tästä haasteesta voisi olla hyvä apu lukuharrastuksen uudelleenaktivoinnissa! Katsotaan miten käy, stressiä en tästä kuitenkaan aio ottaa – luen sen minkä ehdin ja jaksan ja haluan. Tein kuitenkin blogin yläreunaan erillisen sivun lukuhaasteelle (tuolla vasemmassa yläkulmassa), sillä en aio kaikesta lukemastani tehdä välttämättä mitään blogimerkintöjä – en erityisemmin nauti kirja-arvostelujen tekemisestä eikä tämä siksi puhdas kirjablogi olekaan. Vaikka mistäs sitäkään koskaan tietää mistä tässä vielä innostuu! Päivitetyn tilanteen näkee tuolta sivulta kuitenkin läpi vuoden.

Millaisia kirjoja tässä sitten aletaan lukea?  Haasteeseen kuuluu viidenkymmenen kohdan lista, jonka avulla luettavat kirjat pitäisi löytää. Tästä vaan valitsemaan:

1. Ruuasta kertova kirja
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
6. Kirjastosta kertova kirja
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa” sopiva kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
11. Sarjakuvakirja
12. Näytelmä
13. Kirjan nimi on kysymys
14. Historiaa käsittelevä tietokirja
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan
18. Lastenkirja
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
25. Kirjassa on yli 500 sivua
26. Elämäkerta tai muistelmateos
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
30. Viihteellinen kirja
31. Olympialaisista kertova kirja
32. Kirjassa on myrsky
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
34. Keskustelua herättänyt kirja
35. Kirjassa ollaan avaruudessa
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
44. Kirjassa joku kuolee
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Mieleen tuli paljon kirjoja, jotka olen eri aiheista aiemmin lukenut. Luulen, että joihinkin kirjoihin tulen palaamaan uudelleen, sillä olen niitä ihmisiä, jotka lukevat parhaat kirjat moneen kertaan. :)

Kaikki tarvittava info löytyy kirjaston sivuilta. Aiotteko te osallistua?