Taidepääsiäinen

Hei taas pitkästä aikaa! Huomaan, ettei töiden ja opiskelun lisäksi ole riittänyt aikaa tai voimia blogin suhteen, mutta nyt alkaa helpottaa. Periaatteessa olen yhtä esseetä ja seminaarityön opponointia vaille valmis varhaiskasvatuksen maisteri (kunhan saavat kurssisuoritusmerkinnät eteenpäin). Teen varmasti opinnoista ja valmistumisesta vielä oman erillisen kirjoituksensa. Tähän väliin kuitenkin kuulumisia pääsiäislomalta! Se on nimittäin sattumalta ollut varsin taidepainotteinen.

Pääsiäisloma alkoi oikeastaan jo torstaina, sillä se oli vapaapäivä töistä (teen osa-aikaista työaikaa heinäkuun loppuun asti). Kävimme Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa on tällä hetkellä esillä perusnäyttelyn lisäksi ”hollantilaisen klassismin kirkkaimman tähden”, Caesar van Everdingenin (1616/1617–1678) teoksia. Näyttelystä lisää täällä.

Pääsiäislomalla teimme myös pienellä porukalla päiväretken Tampereelle. Matkalla kävimme ensin Kangasalan Kimmo Pyykkö -taidemuseossa, jossa en ollut käynyt koskaan aikaisemmin. Kimmo Pyykön teosten lisäksi esillä on tällä hetkellä Anssi Kasitonnin teoksia. Erityisesti Kasitonnin videoteokset olivat kiinnostavia – sekä hauskoja ja humoristisia että ajatuksia herättäviä. Ainakin niistä riitti keskusteltavaa! (Ja mitä sille yhden videoteoksen toiselle madolle kävi? Tai Masalle loppuratkaisun jälkeen?)

Kimmo Pyykkö -museosta minulla on vain yksi kuva, yllä oleva itsensä Urho Kekkosen tekemä taideteos.

Kangasalta ajoimme Tampereelle syömään (Tivoli smørrebrød & øl, suosittelen!). Kävimme ensimmäisenä Tampereen taidemuseossa, jossa on syntymäpäivääni 28.5. asti esillä ”Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa” -näyttely. Näyttely tuo esille tuntemattomampia, mutta kuitenkin varsin merkittäviä, naistaiteilijoita 1900-luvun alkupuolelta. Pakko todeta, että opastetulla kierroksella voisi saada näyttelystä vielä enemmän irti. Jos siis sellaiselle satutte pääsemään, niin uskoisin, että kannattaa mennä! Aihe ja näyttelyn sisäiset teemat ovat erittäin kiinnostavia.

Taidemuseosta kävelimme kirpeän keväisessä säässä Näsilinnaan, siis museo Milavidaan. Rakennus oli tuttu Taistelu Näsilinnasta 1918 -elokuvasta, mutta tietoni itse rakennuksen pidemmästä historiasta olivat varsin vähäiset.

Museossa on tällä hetkellä esillä kaksi näyttelyä. Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit -näyttely ”seuraa Wilhelm Nottbeckin ja hänen perheensä loisteliasta ja kansainvälistä elämää Tampereella aina siihen saakka kunnes suvun viimeisetkin jäsenet jättävät Tampereen 1900-luvun alussa. Vuosiin mahtuu niin menestystä kuin kipeitä menetyksiäkin.” (Lähde.) Ihanat pokat -näyttely on museon uusin vaihtuva näyttely, joka esittelee silmälasien historiaa.

Otimme ääniopastuksen, jonka laitteet olivatkin tuttuja kesän 2015 Ruotsin reissultamme – samanlaiset olivat käytössä parissakin museossa. Näyttelyssä kuljetaan siis kuulokkeet korvilla, ja eräänlaisia nappuloita osoitetaan noilla kuvassa näkyvillä laitteilla (ja painetaan niistä), jolloin kuulokkeista alkaa kuulua kyseiseen huoneeseen liittyvä opastus. Käteviä! Harmillisesti tosin vievät sen vuorovaikutuksen mahdollisuuden, ja mekin sitten hiljaa kävellen kuljimme näyttelyn läpi. Näyttelyssä oli myös paljon muuta, kuten kuvia, tekstejä, kosketusnäyttöjä ja niin edelleen. Ilmankin ääniopastusta siis pärjää, mutta mikäli aihe kiinnostaa, kannattaa ottaa tietysti kaikki irti.

Pidin siitä, miten Milavidassa oli jätetty näkyviin joitain jälkiä rakennuksen historiasta. Esimerkkinä yllä olevassa kuvassa näkyvät jäljet sisällissodan taisteluista. Paikalla ollut opas näytti myös lattiaan jääneet veritahrat, joihin tuskin olisimme kiinnittäneet huomiotamme. On hienoa, että tällaistakin historiaa halutaan välittää, eikä ”uudisteta” kaikkea. Rakennuksissa pitää näkyä niiden kerroksellisuus!

Rakennuksessa toimii museon lisäksi myös kahvila- ja ravintolapalveluita tarjoava Ravintola von Nottbeck / Cafe Milavida. Täällä nautimme vielä kahvit ennen kotiinlähtöä.

Varsinainen taidepääsiäinen kyllä! Mukavaa vaihtelua esseiden kirjoittelulle.

Advertisement

#Lahti2017

Kukaan ei varmaan ole välttynyt siltä tiedolta, että Lahdessa järjestettiin tämän vuoden MM-kisat. En ole millään tavalla urheiluihminen tai edes penkkiurheiluihminen, mutta kun nyt Lahdessa oltiin, niin päädyin viimeisenä kisapäivänä katsomaan miesten 50 kilometrin hiihtoa ihan paikan päälle! Ja tykkäsin kovasti! Sää oli mitä parhain ja meillä oli liput Metsäkatsomoon – juoksimme siis pitkin metsiä etsimässä aina parasta paikkaa ladun varressa. Palkintojenjakoa siirryimme katsomaan ihan pääkatsomoon. Mutta antaa kuvien puhua puolestaan!

Seitsemän kohdetta Suomessa

Arvostelukappale saatu.

Kuinka moni teistä muistaa, montako Unescon maailmanperintökohteeksi määriteltyä kohdetta Suomessa on? Tai mitkä ne kohteet ovat? Voin myöntää, etten olisi luultavasti osannut luetella kaikkia seitsemää tuosta vain, vaikka kaikissa niissä olenkin vajaan kymmenen vuoden sisällä vieraillut vähintään kerran. Museoviraston julkaisema uusi teos Suomen maailmanperintökohteet – Världsarvet i Finland (2016) esittelee kaikki kohteet kattavasti erinomaisten kuvien kera.

Olin aluksi hieman skeptinen ja kuvittelin, että kohteiden perustiedot on vain siirretty nettisivuilta kansien väliin sellaisenaan – ja mietin, että mitä iloa sellaisesta kirjasta oikeastaan onkaan. Museovirasto esittelee itsekin kohteet ytimekkäästi sivuillaan. Kirja ei kuitenkaan tuottanut pettymystä, vaan sitä uppoutui lukemaan pitkäksikin aikaa! Teos avaa kiinnostavalla tavalla sekä kohteen itsensä historiaa että sen tietä maailmanperintökohteeksi. Ja juuri tuo ajatus, ”miten tästä on tullut osa Unescon listaa”, on kiinnostava. Kirjan alussa Juhani Kostet kirjoittaa Unescon maailmanperintölistasta otsikolla Maailmanperintö  – kaikkien omaisuutta. Myös Stefan Wessman tekee hyvän katsauksen maailmanperintösopimukseen ennen ja nyt.

Suomen maailmanperintökohteet esitellään siinä järjestyksessä, jossa ne on listalle hyväksytty. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on itsellenikin tuttu Suomenlinna. Suomenlinnan ominaislaadun Sakari Mentu tiivistää mielestäni hyvin tässä: ”Asukkaiden tietoisuutta maailmanperintökohteen poikkeuksellisista asumisoloista pidetään yllä ja vastavuoroisesti suojellaan asukkaiden yksityisyyttä kehittämällä kulttuurimatkailun toimintatapoja.” Myös toisessa kohteessa, Vanhassa Raumassa, korostuvat samanlaiset elementit. Artikkelin kirjoittajat Jyrki Niittyvirta, Laura Puolamäki, Mervi Tammi ja Jussi Telaranta korostavat, että tämä pohjoismaisen puukaupungin malliesimerkki on edelleen ihmisten asuinkaupunkina. Usein olen törmännyt ajatukseen ja mielikuvaan siitä, että ”maailmanperintökohde” tai ”kulttuuriperintökohde” mielletään museoksi sanan negatiivisessa merkityksessä. Tiedättehän stereotypian museosta pölyisenä, pysähtyneenä ja tylsänä paikkana (stereotypia, josta museot kaikin voimin pyristelevät eroon ja ovat siinä mielestäni onnistuneetkin). Suomen maailmanperintökohteet ovat kuitenkin myös Suomenlinnan ja Vanhan Rauman kaltaisia paikkoja, jotka ovat edelleen aktiivisessa käytössä.

Janne Könönen esittelee kolmantena kohteena Suomen ainutlaatuisimman kirkon, Petäjäveden vanhan kirkon. Tämä on myös yksi henkilökohtaisista suosikeistani listalla. Artikkelin alussa kerrotaan itävaltalaisen taidehistorioitsija Josef Strzygowskin hehkuttaneen vierailunsa jälkeen kirkkoa Hufvudstadsbladetissa vuonna 1923. ”Strzygowski väitti nähneensä Petäjävedellä jotain samaa kuin tutkimusmatkoillaan kaukaisessa idässä ja suositteli taidehistorioitsijoille tästedes matkustamista oppimatkoillaan ennemmin Keski-Suomeen kuin Italiaan tai Kreikkaan. Petäjäveden vanha kirkko oli hänen mukaansa jopa renessanssin runsaskoristeisia kirkkoja arvokkaampi, ja vain syrjäinen sijainti oli estänyt sitä kohoamasta Rooman tai Pariisin mestariluomusten rinnalle.” Kirkkoa ehdotettiin Unescon listalle vuonna 1991, ja vuonna 1994 se sinne pääsikin.

Toinen suosikkikohteeni on neljäntenä esiteltävä Verlan teollisuusmiljöö. Olen käynyt Verlassa muutamaankin kertaan sekä tehtaan opastetulla kierroksella että ihan vain ulkoapäin ihailemassa. Jos vain suinkin joskus pääsette, niin kannattaa osallistua opastukselle – tehdas herää eloon ihan eri tavalla, kun sen historian kuulee paikan päällä. Kirjassa Eero Niinikoski kertoo, miten tehdas on välttynyt purkamiselta ja on yhä tänäkin päivänä pystyssä kuin ihmeen kaupalla. Samaan asiaan viittasi opetusneuvos Veikko Talvi tehdasmuseon 10-vuotisjuhlassa: ”Jos tehtaat eivät kannata, ne lopetetaan. Jos ne taas menestyvät, niitä laajennetaan. Molemmissa tapauksissa vanhoja rakennuksia häviää ja perinnettä katoaa.” Verla on tässä suhteessa – onneksi – poikkeus.

Viidentenä Eeva Raike kirjoittaa Sammallahdenmäestä. Kuten listan muutkin kohteet, myös nämä kiviröykkiöt ovat näkemisen arvoiset. Raiken mukaan Sammallahdenmäkeä käytettiin hautapaikkana pronssikauden alusta varhaiselle rautakaudelle saakka. Yllä olevassa kuvassa on myös esimerkki siitä, miten joidenkin artikkelin lopussa on kirjallisuusluettelo, johon perehtymällä voi kiinnostuneet saada lisätietoa. Kaikki tekstit kirjassa on sekä suomeksi että ruotsiksi. En tiedä olisiko se ollut kirjallisuusluettelon kohdalla välttämätöntä, kun kirjojen nimet ovat joka tapauksessa suomeksi, mutta ainakin se palvelee täysin molemmilla kielillä lukevia. Aluksi oli hieman totuttelemista siinä, että sivun tekstit ovat aina vierekkäisillä palstoilla sekä suomeksi että ruotsiksi – jatkoin aluksi automaattisesti suomenkielisen palstan viimeisen sanan jälkeen oikeanpuoleiselle palstalle, eli ruotsinkieliselle versiolle… Mutta tähän tottui kirjan edetessä, eikä se liiemmin häirinnyt.

Kuudes kohde poikkeaa aiemmista. Pekka Tätilä esittelee Struven ketjun, joka on siis kolmiomittauspisteiden muodostama ketju läpi Suomen. Kolmiomittauksella on aikoinaan pyritty määrittämään maapallon kokoa ja muotoa, ja se on artikkelin perusteella ilmeisesti edelleen ihan käyttökelpoinen menetelmä, vaikka satelliitit ja muut ovatkin niitä tämän päivän välineitä. En ole itse käynyt kaikilla ketjun pisteillä, mutta muutamassa niistä kyllä. Myönnän, ettei minulla ollut hajuakaan ensimmäisillä kerroilla, että mistä tässä oikein on kysymys. Artikkeli on onneksi selväsanainen ja sen luettuaan ymmärtää jo paljon enemmän! Struven ketjun pisteet Suomessa ovat Mustaviiri, Porlammi, Oravivuori, Alatornio, Aavasaksa ja Stuorrahanoaivi. Nämä olisi hauska kyllä käydä kaikki läpi!

Viimeinen, seitsemäs kohde on myöskin yksittäistä rakennusta tai kaupunginosaa laajempi, nimittäin Merenkurkun saaristo. Otsikossa käytetään kuvaavaa ja kaunista nimitystä, jääkauden ulkomuseo. Omasta mielestäni kiinnostavinta tässä oli Tiina Hautalan kuvaus yhdestä syistä, miksi saaristo on listalle päätynyt: ”Merenkurkun saaristo sai maailmanperintöstatuksen osaltaan myös siksi, että se täydentää erinomaisesti luetteloon jo aiemmin nostettua Merenkurkun ruotsinpuoleista Korkeaa rannikkoa. Ruotsalaiset kutsuvat Suomen puoleista rannikkoa myös nimellä Matala rannikko, ja nämä nimitykset kuvaavatkin hyvin alueiden yhteistä erityisyyttä. Maisemalliset erot näyttävät maankohoamisen eri tavoin. Korkealla rannikolla maankohoamisen merkit voi havaita liikuttamalla katsettaan pystysuunnassa, kun Merenkurkun saaristossa kannattaa päätä kääntää sivulta toiselle. Yhdessä alueet muodostavat maapallon merkittävimmän maankohoamisen tutkimusalueen.” Sekä tämä että Struven ketju siis ulottuvat hieman eri tavoin myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Lopuksi on pakko vielä hehkuttaa kirjan kuvitusta. Kansi ei ehkä ihan tee oikeutta kirjan sisällölle ja taitolle, vaikka senkin kuva on kaunis (en esimerkiksi Kirjamessuilla aluksi kiinnittänyt tähän mitään huomiota Kansallismuseon hyllyssä, vaikka tiesin tämän nimisestä kiinnostavasta kirjasta), mutta sisäsivujen kuvat ovat huikeita!

(Ja hei, blogiani seuraavia opettajia saattaisi kiinnostaa Kulttuuriperintökasvatuksen seuran Maailmanperintökohteet perusopetuksessa -verkkosivujen materiaali!)

Suomen maailmanperintökohteet. Världsarvet i Finland.
2016
Helsinki: Museovirasto
Museoviraston julkaisuja 6.

Kirjamessusuunnitelmia

Saavuttuani tänään töistä kotiin katselin hetken Youtubesta muutamia seuraamiani videoblogeja, siivosin ja lopulta istahdin pöydän ääreen glögimukillisen kanssa (kyllä, glögikausi on avattu!). Postissa tuli nimittäin viime viikolla tilaamani Kirjamessujen messulehti (nähtävinä myös täällä).

Olen kirjoittanut Kirjamessuista ennenkin, varmaan joka vuosi. Ja samat asiat siitä, miten ihmispaljous tavallaan ahdistaa eikä mitään suuria löytöjä sen vuoksi edes yleensä tule tehtyä. Ohjelmalehtisestä ympyröin vuosittain kiinnostavimmat keskustelut, mutta paikan päällä joko ohjelma ei vaikutakaan niin kiinnostavalta, tai ihmisiä on niin paljon ettei mitään edes näe. Ja silti harrastin tuota ympyröintiä myös tänään. Ja silti messuille on pakko mennä – oikein odotan sinne pääsyä!

Joinain vuosina olen käynyt messuilla kahtenakin päivänä (tällöin usein toisena päivänä ihan yksikseni). Tänä vuonna aikataulusyistä näyttää siltä, että torstai on ainoa päivä, jolloin ehdin paikalle, ja silloinkin vasta iltapäivällä. Useimpina vuosina olen käynyt viikonloppuna ja viettänyt siellä sitten lukuisia tunteja heti aamusta alkaen. Mielenkiinnolla odotan, näyttäytyykö messut jotenkin erilaisena torstai-iltapäivänä!

Harmikseni torstain kohdalta en löytänyt kovin montaa kiinnostavaa luentoa tai keskustelua – ja toisaalta se on tietysti vain hyvä, niin ehtii kiertääkin.

Luultavasti en tähän ehdi, mutta torstaina klo 13:30-14:00 Aleksis Kivi -lavalla Liisa Keltikangas-Järvinen ”puhkoo vakiintuneita käsityksiä täydellisestä työntekijästä ja kertoo miten ihmisen temperamentti oikeasti vaikuttaa työelämässä.” Tämä olisi kiinnostava aihe!

Myös klo 16:00-16:30 Minna Canth -lavalla käsitellään erittäin mielenkiintoista ja tärkeää aihetta: ”Kun ministeritkin peittelevät oppineisuuttaan ja haluavat mieluummin profiloitua energisinä kuntoilijoina, muuttaa se myös sivistykselle annettua arvoa. Sivistys tuntuu käpertyneen kuoreensa ja yleiseen synkkyyteen ja näyttäytyy kaikin tavoin menneen maailman juttuna. Sivistyksen pitäisi olla perusoikeus ja ylpeyden aihe. Sekin tarvitsisi paremman brändin! Imagen paneelissa kirjailija Jari Tervo, tutkija Janne Saarikivi ja Marjaana Toiminen keskustelevat siitä, mitä sivistykselle pitäisi tehdä.” Ja itse asiassa klo 16:30 jatketaan Kullervo-lavalla samasta aiheesta, sillä silloin käydään Suuri Sivistyskeskustelu: ”Millainen on valistunut yhteiskunta ja ketkä sen tekevät? Millainen on talouden valta sivistykseen? Sivistyksen asiantuntijat Pekka Matilainen, Jyrki Vainonen ja Kai Ekholm keskustelevat aiheesta nykypolitiikan, laman ja historian näkökulmasta. Keskustelua vetää Laura Kolbe.”

Olen myös menossa Pohjola Nordenin osastolle 6h101 klo 17.30–18.15, jolloin Maailmanympärimatka Helsingissä -teoksen kirjailijat kertovat kirjastaan (lue oma kirjoitukseni aiheesta täältä).

Toisenlainen, kiinnostava, aihe olisi klo 19:00 – 19:30 Katri Vala -lavalla Heli Vaarasen Sata kysymystä parisuhteesta: ”Kirjaan on koottu Väestöliiton Parisuhdekeskuksen Kysy asiantuntijalta -palstalle tulleita kysymyksiä ja asiantuntijoiden vastauksia. Kirjan tarkoitus on rohkaista ja auttaa lukijaa löytämään keinoja parisuhteensa vaalimiseen. Haastattelijana Anja Snellman.”

Perjantaista sunnuntaihin olevaa ohjelmaa en viitsinyt tarkasti edes lukea, niin paljon kaikkea kiinnostavaa siellä olisi ollut! Esimerkiksi Laila Hirvisaaren (esim. lauantaina klo 12 Aleksis Kivi -lavalla) uusimmasta teoksesta olisin kuullut mielelläni, olenhan lukenut suurimman osan hänen tuotannostaan ja itse asiassa minulla on omanakin lähes kaikki hänen teoksensa – puuttuu ainoastaan kirjat Elämän huipulla (1974), Käden kosketus (1974) sekä uusimmat Me, keisarinna (2013) ja tämä uutuus Hiljaisuus (2016). Eli jos joltain sattuu hyllystä löytymään jompi kumpi noista 70-luvun kirjoista, niin olisin kiinnostunut! Uusimpia en vain ole vielä saanut aikaiseksi ostaa, niitähän saa ihan kirjakaupoista.

Mitä te menette Kirjamessuille katsomaan/kuuntelemaan/lukemaan/tekemään/kokemaan?

Pikavisiitti Kansallismuseoon

Sunnuntaipäivän ratoksi käväisimme pitkästä aikaa Kansallismuseossa. Museokortilla perusnäyttelyyn pääsee ilmaiseksi ja renessanssinäyttely (uusi erikoisnäyttely) maksaa Museokortin kanssa vain 5 euroa per henkilö. Kannattaa siis käydä! Sen verran täytyy kyllä sanoa, että museo on kaiken kaikkiaan suurten uudistusten kourissa eikä kaikki näyttelyt ole avoinna. Eli jos mietitte, että ”joskus kyllä pitäisi käydä”, niin antoisampaa se voi olla uudistusten ja muutosten jälkeen. Toisaalta nyt on viimeiset mahdollisuudet päästä näkemään perusnäyttely(n osa) sellaisena kuin se on ties kuinka pitkään ollut! Uskoisin, että koko museon ilme tulee seuraavien vuosien aikana muuttumaan paljonkin. Onko se hyvä vai huono juttu, siitä on vaikea sanoa etukäteen. Harras toiveeni on, että Kansallismuseo säilyttää silti asiantuntijaluonteensa eikä muuta näyttelyitään liian kaupunginmuseomaiseksi (jota kuvailisin Helsingin tapauksessa nostalgian ympärille kietoutuneeksi, fiilispohjaiseksi hengailupaikaksi – ottamatta kantaa siihen onko tämä positiivista vai negatiivista).

Renessanssinäyttely ”esittelee noin 50 maalauksen valikoiman Lombardiassa, Venetsiassa ja Milanossa vaikuttaneiden italialaisten renessanssi-taiteilijoiden teoksia vuosilta 1500-1600.” (Lähde: Kansallismuseo)

Minulla ei itselläni ole juurikaan tietämystä renessanssista, ei taiteessa sen enempää kuin yleisemmälläkään tasolla, mutta pidin silti näyttelystä! Joidenkin maalausten viereen oli sijoitettu QR-koodi (kuten yllä olevassa kuvassa), jonka lukemalla sai vielä lisää tietoa. Latasin juuri jokin aika sitten koodinlukijan omalle puhelimelleni, joten skannailin koodeja tietysti ilahtuneena! Mielestäni tämä on hyvä tapa jakaa lisää tietoa kiinnostuneille; olisi vain kiinnostavaa tietää kuinka moni kävijöistä koodeja luki ja kuinka monella oli edes mahdollisuutta (tietämystä ja osaamista) niitä puhelimellaan lukea. QR-koodin vieressä oli onneksi kerrottu, mistä on kyse.

Oletteko te jo käyneet katsomassa tämän näyttelyn? Mitä piditte? Olisi hauska kuulla myös kommenttejanne uudistuneesta Helsingin kaupunginmuseosta, johon aiemmin viittasin!

Ruotsin reissu 2016 – osa 2

Matkapäiväkirja jatkuu! (Edellinen osa täällä.) Tämäkään ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus – kaikki on maksettu omasta pussista ja kehut ja muut kommentit ovat ihan vilpittömästi annettuja. :)

Keskiviikkona yksi pääkohteemme oli Kungahusetin omistama Strömsholmin linna. En juurikaan kuvannut siellä, ja muutenkin kuvasin reissun aikana aika vähän – käytössäni on vain puhelimen kamera. Mukana oli kyllä videokamera, jolla kerrankin jopa muistin kuvata jotain, mutta valokuvia on vain vähän. Ja esimerkiksi suurin osa Strömsholmin kuvista on ihan tärähtäneitä…

Paikka oli kuitenkin ihana, sää oli ihana ja söin reissun parhaan lounaan! Tämä laxtallrik, lohilautanen, maistui vaan niin taivaalliselta! Kaikissa ruuan osissa oli maku juuri kohdallaan.

Ajelimme myös muualla, vierailimme joissain kirkoissa, mutta koska niiden kaikkien nimet eivät jääneet mieleen eikä kaikista ole kuvia, niin ei niistä sen enempää. Lisäyksenä myös eiliseen matkapäiväkirjan osaan 1: kävimme illalla pienellä laivaristeilyllä Västeråsin satamasta – siitäkin on vain pari videopätkää, joten unohdin tässä kirjoittaessani sen kokonaan. Lisättäköön tähän vielä (ainakin itselleni, jos joskus tulevaisuudessa tulen muistelemaan reissuja näiden merkintöjen pohjalta), että kaikki tämä on tosiaan jälkikäteen kirjoitettu, ja päivissä on paljon blogiin dokumentoimattomia aukkoja. Erityisesti tämänvuotinen matkapäiväkirja on hyvin suurpiirteinen.

Keskiviikon ja torstain välisen yön yövyimme Eskilstunassa Comfort Hotellissa. Myös Eskilstuna teki vaikutuksen – mielikuva kaupungista oli vähintäänkin neutraali, mutta sehän oli oikein viehättävä sekin. Etenkin ns. Gamla Eskilstuna oli nättiä aluetta.

Torstain (21.7.) eniten mieleen jäänyt kohde oli sekin linna (”linna” käännöksenä sanasta ”slott” ei tosin oikein ole kuvaava, mutten keksi parempaakaan), nimittäin ihan ohimennen vierailtu Säfstaholms Slott, jonka opastus esitteli monipuolisen taideihmisen Carl-Axel Valénin. Taidenäyttelyiden opastuksia voin yleisestikin suositella, sillä taideteoksista saa siten huomattavasti enemmän irti.

Oli esimerkiksi erittäin mielenkiintoista kuulla yllä olevasta ”seinävaatteesta”, jonka taustatarina liittyi läheisesti Kristina från Duvemåla -aiheeseen.

Ajoimme myös Vadstenan läpi illemmalla (vierailimme siellä edellisellä reissullamme), ja siellä olikin epävirallinen uimaranta! Itselläni ei ollut mitään uimapukuja mukana, mutta päällä oli onneksi mekko, joten pääsin kahlaamaan kuitenkin reisiä myöten. Oli virkistävää! Kuten kaikista kuvista näkyy, aurinko paistoi lähes koko reissun ajan. <3

Yövyimme Linköpingissä hotellissa nimeltä Stångå Hotel, joka oli oikein kiva. En ole tämän reissun hotelleista kirjoittanut sen kummemmin, kaikki kun olivat hyviä eikä mitään ongelmia missään ollut. No viimeisen hotellin vedenkeittimeen oli joku jättänyt teelehtensä (kuka edes laittaa teelehtiä vedenkeittimeen…?), mistä jätin huoneeseen lapun, mutta muuten olimme kyllä kaikkiin tyytyväisiä. Hotellit olivat hiljaisia eikä kaupungin äänet kantautuneet mihinkään niistä. Oikeastaan nukuin kaikki yöt erittäin hyvin!

Matkapäiväkirjasta on tulossa vielä kolmas ja viimeinen osa – pysykää kuulolla!

Ruotsin reissu 2016 – osa 1

Ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan, niin hei, muutamia päiviä sitten oli Pitkospuiden 4-vuotispäivä! Viimeinen vuosi on ollut vähän aiempia hiljaisempi, mutta täällä silti ollaan! Jee! Tämä tarkoittaa myös sitä, että ylipäänsä olen pitänyt julkista blogia noin yhdeksän (!!!) vuotta, sillä Pitkospuita edelsi Hiidenkivi-niminen blogini Vuodatus.comissa. Ja sitä ennen pidin ei-julkista (vain hyväksytyt kaverit saivat lukea) ”blogia” Livejournalissa vuodesta 2004 alkaen. Hurjan nopeasti kuluu aika. Jos blogini on elossa vielä vuoden kuluttua, niin pitää kyllä keksiä jotain spesiaalia 10-vuotisen blogitaipaleen ja 5-vuotiaan Pitkospuiden kunniaksi! Pysykää siis kuulolla! :D

(Huom! Tämä ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus – kaikki on maksettu omasta pussista ja kehut ja muut kommentit ovat ihan vilpittömästi annettuja.)

Mutta nyt asiaan, eli matkapäiväkirjan osa 1 (maanantai-tiistai). Kesälomamme suuntautui siis jälleen Ruotsiin (edellisten kesien reissuista voi lukea klikkaamalla tuosta sivusta kategorian Matkapäiväkirja). Lähdimme maanantaina 18.7. klo 9:30 lähtevällä Finnlinesin laivalla Naantalista kohti Kapellskäriä. Tuon firman reittimatkat ovat siitä hyviä, että hintaan kuuluu tuolla matkalla aina kaksi ateriaa! Niinpä pääsimme suoraan aamiaiselle, ja loppumatkasta tarjottiin vielä päivällinenkin ennen Kapellskäriin saapumista. Me emme raaskineet varata hyttiä tuolle matkalle, vaan istuskelimme pöytien ääressä, kiersimme kannella ja niin edelleen. Jossain vaiheessa väsytti kyllä sen verran, että hytti olisi ollut ihan kiva (lähdimme tosiaan aika aikaisin aamulla Helsingistä), mutta meni se matka noinkin.

Saavuimme Kapellskäriin viideltä paikallista aikaa. Ajoimme Sollentunan kautta Västeråsiin, josta olimme varanneet huoneen Best Western Hotel Esplanadesta. Käytimme jälleen tälläkin matkalla Hotels.comia hotellien varaamiseen, sillä ollaan todettu se käteväksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi. Lisäksi suurin osa varauksista kerryttää ”rewards-pisteitä”, ja kymmenen järjestelmässä mukana olevan hotelliyöpymisen jälkeen yhdennestätoista yöpymisestä hyvitetään varausten keskiarvohinta. Pari kertaa aiemmin olemme tällaisen päässeet hyödyntämäänkin, ja kyllä se on ihan tuntuva alennus kun pääsee käytännössä ilmaiseksi yöpymään yhden yön! Nyt ei hotelliöiden määrä tosin tullut vielä täyteen, mutta jäävät ne pisteet sinne kuitenkin. Jos Hotels.comin kautta ei varaa hotellia vuoteen, niin silloin ilmeisesti pisteet vanhenevat, mutta siitä tuli minulle ainakin hyvissä ajoin viesti ja onneksi tämä reissu sattui juuri tähän ajankohtaan. No joka tapauksessa. Olimme päättäneet jo ennen hotelliin saapumista varata suosiolla toinenkin yö samasta paikasta, sillä Västeråsissa emme viime kesänä ehtineet juuri mitään kierrellä ja nähtävää lähialueella on paljon. Hotellivirkailija kertoi, että heillä on kyllä tilaa, mutta saisimme luultavasti edullisemmin mikäli tilaisimme tuolta netin kautta. Kätevästi varasin sitten Hotels.comista samanlaisen huoneen – vahingossa samalle illalle! Meillä oli siis kaksi varausta samalle yölle… Sitä piti sitten puhelimitse selvitellä, ja tietenkin silloin illalla suomalainen Hotels.com-puhelin oli jo sulkeutunut. Puhelu ohjautui jonnekin Britteihin, ja selvittelin sitten asiaa englanniksi. Lopulta sain muutettua uusimman varaukseni seuraavalle päivälle (sen brittiläisen mm. soitettua siinä välissä myös ko. hotellin virkailijalle) ilman mitään lisäkustannuksia. Kaikki hyvin siis!

Västerås oli täynnä Pokemon Go:n pelaajia. Siinä kaupungissa tämän villityksen huomasi kaikkein selvimmin, sillä jatkuvasti ohi meni useamman pelaajan ryhmiä. Minäkin voin tunnustaa ladanneeni pelin ennen reissuamme, mutta koska olin vain julkisten wifi-yhteyksien varassa, ei pelaamisesta oikein tullut mitään. Nyt olen sitten kirinyt tällä viikolla. ;) (Tavoitteeni on vain kerätä paljon söpöjä Pokemoneja, ja luulen kyllästyväni peliin aika nopeasti…) Västerås on myös oikein nätti kaupunki, suosittelen lämpimästi vierailemaan jos joskus sillä suunnalla liikutte!

Tiistaina ensimmäinen kohteemme oli Tidö Slott.

”Tidö Slott är sannolikt Sveriges bäst bevarade och mest levande slott från stormaktstiden. Axel Oxenstierna, som var Gustaf II Adolfs rikskansler och Drottning Kristinas förmyndare, lät uppföra byggnaden 1625–1641 med hjälp av arkitekterna Simon de la Vallée och Nicodemus Tessin d.ä.” (Lähde: tidoslott.se)

Osallistuimme ruotsinkieliselle opastetulle kierrokselle, jossa meidän lisäksemme oli tietenkin ruotsalaisia, mutta myös norjalaisia ja belgialaisia (jälkimmäiset tosin ilmeisesti puoliksi ruotsalaisia tms.) – hauskaa, että ruotsi on kuitenkin se yhteinen kieli, jota kierroksella puhuttiin! Jälleen tälläkin reissulla kävi niin, että mitä enemmän ruotsia kuuli ja noille kierroksille osallistui, sitä enemmän sitä alkoi taas ymmärtää. Nyt rohkaistuin jo asioimaan hotelleissakin ruotsiksi, aiemmilla kerroilla olen hoitanut ne englanniksi, joka on kuitenkin sellainen kieli, jolla asioiminen käy helposti.

Tidössä oli myös lelumuseo ja sarjakuvanäyttely, joissa kävimme samalla. Leluja oli jos jonkinlaista ja eri aikakausilta.

Pihalla oli myös jättikokoinen Axel Oxenstjärnan istuttama tammi! Seison itse sen juurella mittapuuna (158,5 cm). ;) Tidöstä suuntasimme kohti toista linnaa, Ängsö Slottia.

Söimme myös pienen salaatti+leipä -lounaan huoneessa, josta yllä oleva kuva on. Aika hieno!

Matkakertomus jatkuu seuraavassa osassa!