Marraskuu on ollut varsinainen kulttuurikuu! Sitä enteili jo lokakuun puolella tehty vierailu Designmuseossa. Marraskuussa kävin nimittäin kolmessa museossa, näin yhden oopperan ja kolme näytelmää! Minunkin mittapuullani jonkinlainen ennätys. Aloitetaan museoista.
06.11. Nykytaiteen museo Kiasma (yllä oleva kuva).
Olen vieraillut Kiasmassa vain kerran tai kaksi aikaisemmin, miellän itseni enemmän perinteisen taiteen ystäväksi (tiedättehän, Haloset, Järnefeltit, Gallen-Kallelat ja muut). Saimme kuitenkin erääseen kurssiin liittyen opastuksen Face to face -näyttelyyn, ja se syvensi kokemusta kyllä paljon. Pidän modernissa taiteessa ja nykytaiteessa siitä, että se parhaimmillaan tuottaa oivalluksia! Intertekstuaalisuus on hyvä juttu silloin kun sen ymmärtää. ;) Olen myös sivuaineeni myötä alkanut ajatella enemmänkin taidetta nimenomaan tutkimisen tapana, ei niinkään vain esittämisen kautta. Taiteen kautta voi tutkia ja tarkastella mitä vain – kaikki taiteilijan prosessit eivät välttämättä lopullisessa työssä edes näy.
Kiasmassa on menossa myös Jani Leinosen paljon puhuttu Tottelemattomuuskoulu, joka on kyllä hieno kokonaisuus. Mainonnan ja mainosten käyttäminen taiteessa on kiehtovaa ja kun se vielä tapahtuu noin kyseenalaistavalla ja ”ronskilla” tavalla, niin minä ainakin tykkään. Jossain olen nähnyt joitain Leinosen töistä aiemminkin, en saanut vain mieleeni missä ja milloin.
14.11. Gallen-Kallelan museo, Espoo
Tiesittekö, että tänä vuonna vietetään Akseli Gallen-Kallelan 150-vuotisjuhlavuotta? En minäkään. Entä tiesittekö, että kuluva vuosi on myös Pekka Halosen 150-vuotisjuhlavuosi? Niinpä. On mielestäni väärin, että juhlavuosi on jäänyt näin pahasti Sibeliuksen vastaavan juhlavuoden varjoon. Tästä lisää myöhemmin Ateneumin kohdalla.
Gallen-Kallelan museossa oli esillä näyttely Hävitys, tuho ja Tuonelan joella, joka koostui taiteilijan luonnoksista Juseliuksen mauseolemia varten. Mausoleumi on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen, olen itse käynyt siellä kerran. Siksi oli hauska nähdä näitä luonnoksiakin. Juseliuksen mausoleumissa olevat freskot eivät ole kuitenkaan niitä alkuperäisiä Akseli Gallen-Kallelan töitä, vaan monen epäonnisen sattuman johdosta seiniä koristavat tällä hetkellä hänen poikansa Jorma Gallen-Kallelan viimeistelemät työt. Wikipediassa on tästä kattava artikkeli, kannattaa vilkaista.
Akseli Gallen-Kallela: Murtunut honka (1905)
Kaisa Karinen: Osallistava installaatio. Mistä unelmoit 11-vuotiaana? Mistä unelmoit nyt?
Kävimme myös kahvilla Tarvaspäässä, suosittelen lämpimästi! Paljon valikoimaa ja aivan ihana miljöö. Ehdottomasti kivojen kahviloiden listalle. <3 Olemme käyneet tuolla kerran aikaisemminkin.
Ateneum, yksityiskohta katosta…
18.11. Ateneumin taidemuseo
Ateneumissa järjestettiin tässä kuussa opiskelijapäivä – siis päivä, jolloin museoon pääsee opiskelijakortilla ilmaiseksi. Paikalla jaettiin myös kaikenlaisia tuotteita (itse sain mukaani Hesarin heijastimen, ruisleivän, Helene Schjerfbeck -julisteen ja joitain etukuponkeja) ja illalla olisi ollut jotain ohjelmaakin. Itse keskityin lähinnä kiertämään Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyn läpi. Olen vähän huono katselemaan juuri valokuvanäyttelyitä, en oikein osaa keskittyä mihinkään. Tämäkin näyttely koostui lukuisista ja taas lukuisista mustavalkokuvista eri puolilta maailmaa, ja mieleen jäi vain muutama.
Esitin aiemmin kysymyksen taiteilijoiden juhlavuosista. Ateneumissa tuo kuvataiteilijoiden hyvin vähäinen näkyvyys ja juhlavuosiohjelman lähes olemattomuus korostui. Museossa on remontti menossa (oliko vesikaton uusimista tai jotain), joten kolmas kerros on ollut jonkin aikaa suljettuna. Nyt sinne oli avautunut kaksi huonetta: toinen Haloselle ja toinen Gallen-Kallelalle. Hyvä jos muutama teos oli molemmilta laitettu esille, lisäksi oli jokin kasvihuoneteos tai joku, joka vei pinta-alasta suurimman osan. Näyttelytekstit oli printattu kopiopaperille kolmella kielellä ja levitelty ne huoneessa olevalle penkille. Olisivat voineet olla edes laminoituja papereita… Ymmärrän, että museon tilat ovat tällä hetkellä rajalliset ja ykköskerroksessa oli niitä tärkeimpiä teoksia esillä (niitä varmasti suuri yleisö tuleekin katsomaan), mutta silti. Jäi sellainen vaikutelma, että museossa ollaan yhtäkkiä kesken syksyn oivallettu, että ”tässähän on juhlavuosi menossa, miten me saataisiin nopeasti pari maalausta esille”… Kuka näitä suuria kuvataiteilijoita muistaa ellei Ateneum? Ja kun Ateneumkin on näin pienesti lähtenyt liikkeelle… Ymmärrän myös, että kansainvälisesti tunnettu Sibelius on nyt se tämän vuoden juttu, mutta luulisi, että Halosta ja Gallen-Kallelaa edes vähän mainittaisiin jossain. Että heitä tuotaisiin edes jossain esiin. Olen vähän närkästynyt heidän puolestaan, huomaatteko! ;)
Ja toinen asia, mikä Ateneumissa ärsyttää, vaikka museosta suuresti pidänkin. Valokuvauskielto. Kaikissa huoneissa on kameran kuva ja rasti päällä, missään et saa kuvata. Tästä ollaan jo päästy monessa muussa taidemuseossa ohi, Kiasmassakin oikein kehotettiin kuvaamaan ilman salamaa. Museot huolehtivat, että asiakkaat ottavat kuvia ja jakavat niitä sosiaalisessa mediassa käyttäen heidän omia hashtagejaan. Se jos mikä on hyvää mainosta! Mutta ei, Ateneumista löytyy kuvia vain ulkoseinistä, jotka tosin ovat ihan hienot nekin.
Sitten se ooppera (josta ei myöskään ole kuvia, mutta se on jo ymmärrettävämpää).
17.11. Nenä, Kansallisooppera
Pääsin katsomaan Nenä-oopperan harjoituksia! En ollut aikaisemmin nähnyt tämänkaltaista oopperaa, ja se olikin mielenkiintoinen. Ehdottomasti paras puoli oli erityisesti ensimmäisen näytöksen visuaalisuus: oli kuin olisi ollut taidenäyttelyssä! En osaa kuvailla sitä sanoin, käykää itse katsomassa. Toinen näytös oli hidastempoisempi eikä sisältänyt niin monia erilaisia visuaalisia elementtejä, mutta olihan se näyttävä myöskin.
Ja kuukauden näytelmät kronologisessa järjestyksessä:
06.11. Ministeriä viedään, Helsingin Kaupunginteatteri
Tämän voi tiivistää yhdellä sanalla: hauskaa! Sellaista sopivan hölmöä huumoria perjantai-illan ratoksi. Sopivasti poliittista satiiria ja loistavia näyttelijöitä. Viihdyin ja tykkäsin!
17.11. Billy Elliot, Helsingin Kaupunginteatteri
Tätä olin odottanut! Billy Elliotin tarina oli entuudestaan tuttu, löytyy edelleen VHS:ltä jostain tuolta kaappien kätköistä. Näytelmä sopi loistavasti Peacockin näyttämölle! Se oli alusta loppuun tunteita ja ajatuksia herättävää, kaunista ja hurjaa, hauskaa, koomista, traagista, tragikoomista, se oli aivan kaikkea. Ja mitkä näyttelijät! En voi kuin ihailla pääosan esittäjää: noin nuori ihminen osaa sekä näytellä, laulaa että tanssia ja vielä noin hyvin ja kaikkea yhtä aikaa. Aivan huikeaa.
21.11. Nummisuutarit, Kansallisteatteri
Muistatte ehkä, että mekin Kivi-juhlilla teimme Nummisuutarit viimeksi viime kesänä (sen voi nähdä myös kesällä 2016!). Olen ollut 2006-2007 myös Kai Lehtisen ohjaamissa Nummisuutareissa kuiskaajana, joten teksti ja tarina on läpikotaisin tuttu. Ehkä siksikin olin yllättynyt, miten paljon uutta siitä voi saada irti! Kansallisteatterin Nummisuutarit on jotain sellaista, mitä ei osaa odottaa. Huomasin lähestyväni sitä aiemmin mainitsemallani ajatuksella siitä, että taide on oikeastaan tutkimista. Tässä versiossa Kiven tekstiä ja yleisesti maailmaa Kiven tekstin kautta juuri tutkittiin. Jossain lukemassani arvostelussa myös hyvin todettiin, että Kivi itsekin sekoitti ”lähdekirjallisuuttaan”, väänteli sanoja ja niiden tarkoituksia ja niin edelleen. Sitä tehdään tässäkin, eikä se ole huono asia. Päinvastoin. Ja mainittakoon, että olin etukäteen skeptinen Aku Hirviniemen suhteen. Turhaan! Suosittelen tätäkin näytelmää erittäin lämpimästi. En tosin perheen pienimmille.
Siinä lyhykäisyydessään marraskuun kulttuurisaldo! Ihan hyvin, vaikka itse sanonkin. ;)
Pitkospuut-blogini täytti 24.7. kokonaisen vuoden ja 
3. Osallistua voi torstaihin 15.8. klo 17 asti. Arvonta suoritetaan viimeistään 16.8.
Pitkospuut 