Kalenteri täyttyy


Maisteriopintoja on takana nyt yksi viikko ja kurssi-ilmoittautumiset on tehty. Kalenteri alkaa olla ääriään myöten täynnä – ai mikä vapaa-aika? ;)

Vähän hirvittää, että miten muka ehdin tehdä kaiken sen mitä pitäisi, mutta kai se jotenkin onnistuu. Olen vaihdellut työvuoroja ehtiäkseni luennoille ja ryhmätunneille, ja ilmoittanut tekeväni vaikka kaikki perjantai-iltavuorot (perjantaisin ei ole luentoja) vastapalveluksena… Onneksi työpaikkani sijaitsee melko lyhyen matkan päässä yliopistolta, joten käytännössä on mahdollista olla töissä neljään asti ja melkein ehtiä 16:15 alkavalle luennolle. En siis aina tarvitse aamuvuoroa (joskin vähemmän stressaa kun ei tarvitse juosta koko ajan pää kolmantena jalkana jonnekin).

Ensimmäisellä luennolla käsiteltiin sitä, että tänään päättyy ilmoittautuminen graduseminaareihin. Ja että olisi ihan suotavaa sinne ilmoittautua. En minä ollut koko gradua ehtinyt miettiä vielä ollenkaan ja yhtäkkiä piti olla jo joku ajatus siitä, mistä aiheesta sen tekee (jotta päätyisi oikealle graduohjaajalle)! No, tänään ilmoittauduin joka tapauksessa ja oikeastaan oli jo pari aihevaihtoehtoakin. Gradun tekeminen kiinnostaa kyllä, mutta milloinkohan sen käytännössä teen? Täytyy käyttää varmaankin jotain vuosilomapäiviä ja VES-päiviä opiskeluihin (ainakin jos gradua varten täytyy jotain haastatteluja tai vastaavia käydä tekemässä sitten joskus). Toisaalta ongelma vain on se, etten haluaisi olla yhtään ylimääräistä päivää pois töistä! Olen ehkä vähän ylitunnollinenkin, mutta haluaisin olla tuolla ihan jokainen päivä kun ollaan auki, olla osana lasten jokapäiväistä arkea. Mutta minkäs teet. Olen myös miettinyt, että ensi toimintakaudelle tarvitsisin kyllä opintovapaata etenkin harjoitteluiden ym. ajalle sekä mahdollisesti sivuaineen suorittamisen ajaksi, koska ne eivät automaattisesti ajoitu klo 16 jälkeen kuten ”omat kurssimme”.

Olin kuitenkin iloinen siitä, että ns. tuutor-opettajamme totesi heti alkuun, että tehkää kaikki oman jaksamisenne rajoissa. Että vaikka meitä painostetaan suorittamaan tutkinto tietyssä ajassa (periaatteessa kahdessa vuodessa), on tärkeintä huolehtia omasta jaksamisesta. Pitää voida viettää aikaa läheisten kanssa ja viettää rentouttavaa vapaa-aikaa, koska ne on ne asiat mitä te kuitenkin sitten joskus keinutuolissa muistelette. <3

Meillä myös tuntuu olevan hauska, samanhenkinen porukka opiskelijoita! Toivottavasti jossain vaiheessa ehdittäisiin järjestämään jotain yhteistä illanviettoa tai vastaavaa (nii-in, milloin muka?) että voisi tutustua ihmisiin vähän paremminkin. On meillä tulossa kalenterin mukaan kaikenlaisia ryhmätenttejä ja muita, että ei tämä onneksi mitään yksin puurtamista ole. Osan opiskelijakollegoista muistan jo kandivaiheesta, mutta suurin osa on minulle tuntemattomia. Oli kuitenkin hauska huomata jo näin alkuun, että meillä on samansuuntaisia ajatuksia varhaiskasvatuksen tämän päivän tilasta ja niin edelleen. Uskon saavani vertaistukea paitsi opiskeluun niin myös työntekoon, mikä on ihanaa!

Paluu yliopistolle!

Syksyllä minusta tulee töiden ohessa opiskelija ja vielä jonain päivänä varhaiskasvatuksen maisteri! Pääsin vihdoin Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriohjelmaan (hain myös viime vuonna). Olen ollut nyt melkein kaksi viikkoa reissussa – matkasta lisää tulevissa postauksissa – ja vasta tänään sain nähdä sen konkreettisen kirjekuoren, jossa oli kaikenlaisia ohjeita paikan vastaanottamiseen ja opintojen aloitukseen liittyen. Opiskeluinnostus valtasi heti, enkö nyt voikin mennä ostamaan uudet kansiot ja kynät ja…? ;)

Ensimmäisen helpotuksen ja voitonriemun tunteiden jälkeen aloin miettiä, että olenkohan nyt ajatellut ihan oikeasti opiskelevani työn ohessa onnistuneesti. Että miten ihmeessä käytännössä aikataulutan kaiken ja huolehdin samalla omasta jaksamisestani. Töissä syksyllä odottaa uudet haasteet uuden ryhmän opettajana uudessa tiimissä ja siihen päälle ajattelin sitten iltaisin vielä opiskella? No, ilmeisesti kyllä. Yhdessä kirjekuoren papereista todettiin ihan erikseenkin, että luennot ym. ovat pääsääntöisesti arkisin klo 16:15-19:45 välillä, eli iltapainotteisesti. Onnekseni työpaikaltani on suora ratikkayhteys lähelle yliopistoa (Reittioppaan mukaan koko matkaan menee noin 17 minuuttia), joten vaikka pääsisin töistä neljältä, en myöhästyisi kovin pahasti. Toivon tiimikavereiltani kärsivällisyyttä ja joustoa näiden suhteen – joudun varmasti vaihtamaan monta työvuoroa etenkin opintojen alkuvaiheessa.
Minusta on hauskaa, kun OKL:ssa ainakin varhaiskasvatuksen puolella uusista opiskelijoista huolehditaan vähän kuin koulu omista oppilaistaan. ;) Ymmärtääkseni tällaiset orientoivien viikkojen ”lukujärjestykset” ovat aika harvinaisia yliopistomaailmassa. Toki mekin ilmoittaudumme itse haluamillemme kursseille, mutta meillä on tarkempaa se missä järjestyksessä mikäkin kurssi suoritetaan ja missä vaiheessa opintoja. En kokenut tätä ongelmaksi ainakaan kandiopinnoissani, päinvastoin kaikki tuntui aika selkeältä koko ajan. Onhan se yliopisto-opinnoiksi aika koulumaista jossain mielessä, mutta kyllä meilläkin jonkinlainen akateeminen vapaus on (ainakin jos sitä haluaa käyttää). ;)

Mutta opiskeluasiaa varmasti tulee jatkossa taas lisää, samoin mainitsemastani matkasta useampiosainen matkapäiväkirja viime kesän tapaan. Onnea kaikille muillekin opiskelupaikan saaneille ja tsemppiä seuraaviin pääsykokeisiin niille, jotka eivät tällä kertaa päässeet (olen elävä esimerkki siitä, että ei ole vaarallista jos ei ekalla kerralla pääse – kokemusta on myös parista VAKAVA-kokeestakin)! <3

Lastenkirjaviikko: Kuvakirjatutkimuksesta

Opiskelin lastentarhanopettajaksi vuosina 2009-2012, suoritin siis kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Olemme siinä mielessä poikkeus yliopistomaailmassa, että meidät hyväksytään suorittamaan vain alempi korkeakoulututkinto ja halukkaat voivat opintojen jälkeen hakea erikseen maisteriohjelmaan (nykyään kai osa valitaan suoraan myös maisteritutkintoa suorittamaan – askel oikeaan suuntaan). Niinpä lopputyömme on kandidaatin tutkielma, kun muilla kandi on ikään kuin välivaihe ennen gradua. Meille tämä on käytännössä ”vähän niin kuin gradu” mutta pienemmässä mittakaavassa.

Tein oman kanditutkielmani syksyn 2011 aikana, virallinen työn valmistumisaika oli helmikuussa 2012. Aiheena lastenkirjallisuus oli kiinnostanut koko opiskeluajan ja halusin yhdistää työn jollain tavalla siihen käytännön päiväkotityöhön, mitä olin nähnyt sekä ennen opintoja että opintojen aikana sijaisena toimiessani. Niinpä aiheekseni muodostui ”Lasten kuvakirjojen käyttö Helsingin kaupungin päiväkotien 4–5-vuotiaiden lasten ryhmissä”. Ja koska aihe liippaa niin läheltä tätä blogien lastenkirjaviikkoa, ajattelin vähän avata tuota tutkimustani. Sen tehkööt tutkimuksen tiivistelmä:

Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvakirjojen käytön nykytilannetta helsinkiläisten päiväkotien 4–5-vuotiaiden lasten ryhmissä. Tarkoituksena oli selvittää, millaisissa tilanteissa ja miten päiväkodeissa käytetään lasten kuvakirjoja, sekä tutkia, miten ympäristöllä tuetaan lasten omaehtoista kuvakirjojen lukemista.

Menetelmät. Tutkimus toteutettiin sähköisen kyselylomakkeen avulla. Lomake koostui sekä suljetuista että avoimista kysymyksistä, joista jälkimmäiset olivat vapaaehtoisia. Lomake lähetettiin 260 päiväkodin sähköpostiin. Vastauksia tuli yhteensä 99. Tutkimusaineistoa tarkasteltiin ja analysoitiin SPSS- ja Atlas.ti-ohjelmien avulla.

Tulokset ja johtopäätökset. Kuvakirjojen käyttö vaihtelee suuresti päiväkodeittain. Toisaalla niitä käytetään paljon ja monipuolisesti, toisaalla hyvin vähän. Yleisintä kuvakirjojen käyttö oli silloin, kun lapsi itse tuo kirjan aikuiselle. Myös odotustilanteet ja erilliset satuhetket olivat yleisiä. Esimerkiksi draaman tai kuvataiteen käyttö kuvakirjojen käytön yhteydessä oli melko harvinaista. Kirjan lukeminen vaikuttaa usein jäävän pelkkään kirjan alusta loppuun lukemiseen. Myös ympäristö kirjallisuuden kannalta vaihteli niin kirjahyllyjen kuin lukunurkkaustenkin osalta. Tutkimuksessa nousi lisäksi esiin erilaisia tapoja jatkotyöstää kuvakirjan lukemista esimerkiksi saduttamalla ja omia kirjoja tekemällä.

Tutkimuksen pääasiallinen havainto on kuvakirjojen käytön moninaisuus päiväkodeissa. Kun tarkastellaan sitä, miten erilaisia suhtautumistapoja kirjallisuuskasvatukseen päiväkodeissa on, herättääkin tutkimus pohtimaan sitä, kuinka erilaisista kirjallisista lähtökohdista 4–5-vuotiaat lapset myöhemmin siirtyvät esi- ja alkuopetukseen.

Valmistuttuani olen työskennellyt samassa päiväkodissa nyt toista vuotta. Olen yrittänyt tietoisesti pohtia usein sitä, millä tavoin juuri meidän (alle 3-vuotiaiden) ryhmässä kirjoja käytetään ja miten aihetta voisi kehittää juuri meidän lapsiryhmämme kanssa. Olen viime syksystä asti yrittänyt saada meille seinälle ns. tauluhyllyjä, eli sellaisia ohuita seinään kiinnitettäviä hyllyjä, mihin kirjat saisi aseteltua kannet näkyviin. Tämä edesauttaisi sitä, että lapset oikeasti voisivat valita haluamansa kirjan sen perusteella, eikä niinkään vain sitä ”kasan päällimmäistä”. Teen kaikkeni, että tämä toteutuu tämän kevään aikana. ;) Tällä hetkellä meillä ryhmässä kirjat säilytetään sellaisessa perinteissä Ikean Expedit-hyllyssä, ja kirjoille on varattu yhteensä neljä ”lokeroa” hyllystä. Kirjat asetellaan siis perinteiseen tapaan pystyasentoon vierekkäin, mutta kyllähän ne tuppaavat päivän aikana menevään enemmän tai vähemmän yhteen pinoon (lapset osaavat hakea hyllystä kirjat, mutta takaisin laittaminen on ymmärrettävästi vaikeampaa).

Meillä lapset hakevat aktiivisesti itse kirjoja sekä aikuisen luettavaksi että itse selattavaksi. Pyrin itse siihen, että olen aina valmiina lukemaan jos joku sitä pyytää. Aina näin ei tietenkään ole, mutta silloinkin yritän muistaa palata itse kyseisen kirjan pariin lapsen kanssa myöhemmin samana päivänä (olen tässä oikeastaan aika hyvä!). Monesti lapset hakevat kirjat automaattisesti myös silloin, kun siirrytään ulkoilusta ruokapöytään ja odotellaan, että toisetkin ovat riisuneet ulkovaatteet.

Alle 3-vuotiaiden kanssa kuvakirjojen jatkotyöstäminen on meillä aika vähäistä, toki kirjojen aiheista keskustellaan paljon myös lukemisen jälkeen. Kirjojen aihepiirien sitominen lasten elämään on hauskaa: katselimme muutaman lapsen kanssa Melkoinen museoretki -kirjan kuvia juuri ennen retkeämme Sederholmin talon Lasten kaupunkiin, ja kiinnitin lasten huomion siihen, että kirjan lopussa on itse asiassa kuva juuri kyseisestä rakennuksesta. Retken jälkeen lapset itse (!) palasivat aiheeseen ja tulivat monta kertaa esittelemään, että ”tuolla museossa me oltiin”. Myös Oona ja Eetu -sarjan kirja Päivä hoidossa on ollut supersuosittu ryhmässämme siitä asti kun syksyllä kirjan sinne vein. Siinä käsitellään niin selvästi lapsen päiväkotipäivään liittyvät tapahtumat ja tunteet, että kirjalla on selvästi hyvin terapeuttinen vaikutus osaan lapsista. Se, että kirjan lopussa ihan jokaisella lukukerralla äiti ja isä tulevat hakemaan lapsia päiväkodista, on hyvin tärkeää. ”Muakin äiti hakee” ja ”mua hakee isi” -kommentteja kuulee jokaisen lukukerran jälkeen.

Mitähän vielä? Minulta voi vapaasti kysellä sekä kandityöstäni että meidän ryhmän toimintatavoista, tai oikeastaan mistä vaan. Vastailen mielelläni. :) Käykää myös tutustumassa muihin lastenkirjaviikkoon osallistuviin blogeihin klikkaamalla tästä!

Varhaiskasvatusmessuilua

Perjantaina järjestettiin Helsingin Wanhassa Satamassa vuosittaiset Varhaiskasvatusmessut. Järjestelimme työvuorojamme niin, että osa meistä pääsi siellä käymään (en ihan ymmärrä tapahtumanjärjestäjien logiikkaa – yleensä varhaiskasvattajat ovat tiiviisti töissä arkipäivänä klo 9-16 välisenä aikana) ja minäkin aamuvuorolaisena pääsin hyvissä ajoin lähtemään.

Messut koostuvat pääasiassa luennoista ja erilaisista messuesittelyistä (tavarantoimittajat, lelujen valmistajat, lähialueen kaupungit ym. mainostavat ja myyvät tuotteitaan). Tuotteet ovat usein sen verran kalliita, ettei niitä ns. yksityishenkilönä tule ostettua. Päiväkoteihin taas tuotteet tilataan usein erilaisten lomakkeiden ja muiden systeemien kautta, ei niinkään tuollaisista tapahtumista. Niinpä siellä tuli lähinnä kierreltyä ja kerättyä ideoita (joita ei sitten lopulta herännytkään niin paljon kuin olisin toivonut). Paljon leluja ja pelejä suunnataan myös ennen kaikkea esiopetusikäisille lapsille ja hyvin vähän näille meidän alle 3-vuotiaille. Ehdin kuuntelemaan Hanna Lammen pitämän luennon aiheesta Vuorovaikutus päiväkodissa – aikuisen aktiivinen aloitteellisuus lapsen tukena. Se kuulosti jo etukäteen mielenkiintoiselta ja sitä se olikin. Tuossa ajassa ei kovin syvällisesti ehdi tietenkään asioista kertoa saati että syntyisi keskustelua, mutta kyllä se ajatuksia herätti (ei ehkä mitään uusia, mutta sellaisia ”näinhän tämän asian kuuluisi mennä” -ajatuksia). Lammen ajatukset pohjautuivat pitkälti theraplay-ajatukseen.

Lampi puhui siitä, miten tärkeää on, että lapsen ympärillä olevat aikuiset (etenkin ensisijainen hoitaja, kuten äiti tai isä) ovat sensitiivisiä, sillä lapsen itsesäätelytaidot kehittyvät sen mukaan, millaista vuorovaikutusta hän aikuiselta saa. Itsesäätelytaitojen merkitykseen palattiinkin luennon aikana useaan otteeseen eikä sitä voikaan kylliksi painottaa. Itsesäätelyyn lapsi tarvitsee aikuisen apua.

Hyvästä vuorovaikutuksesta puhuttaessa Lampi kehotti miettimään, millaista palautetta lapsi saa toiminnastaan kotona ja päiväkodissa: onko palaute kielteistä (”älä tee”, ”älä juokse”) vai myönteistä (”juoksetpa nopeasti, mutta nyt mennäänkin tänne”). Lapsen saama palaute määrää kehityksen suuntaa.

Lammen mukaan aikuisella yksin on vastuu vuorovaikutukseen kutsusta, sen ylläpidosta sekä säätelystä, toisin sanoen aikuisen tulee olla aktiivinen osapuoli. Aikuinen voi leikkiä lapsen kanssa jopa silloin jos yhteistä kieltä ei ole, jos vuorovaikutus on intensiivistä ja vire positiivinen ja leikkisä, sillä ilmeet, eleet ja fyysinen kontakti on kaikkein tärkeintä. Hoivaava kosketus on stressiä lievittävää kun se tehdään vuorovaikutuksessa.

”Tärkeintä on aikuisen asenne ja aloitteellisuus”, Lampi tiivisti lopuksi. En voi kuin olla samaa mieltä ja koittaa noudattaa tätä päivittäin.

Tenttiinlukua

Huomasin hetki sitten, että erityispedagogiikan perusopintoihin liittyvän Syrjäytyminen -kurssin (5 op) tentti on parin viikon päästä. Pitäisi lukea kaksi paksua kirjaa ja kaksi ohuempaa, joista yhdestä pitäisi tehdä essee, joka palautetaan tentin yhteydessä. Työpäivien jälkeen olen ollut joko aivan poikki tai sitten on ollut muuta ohjelmaa: Folkjam-tunteja (viimeinen oli tällä viikolla), yhdistystoimintaan liittyviä kokouksia, sovittuja kahvitteluhetkiä opiskelukavereiden kanssa, työpaikan iltapalavereja ja vaikka mitä. Tässä alkaa olla enää tämä ja ensi viikonloppu aikaa. Olen saanut luettua jo suurimman osan kirjoista, ja yritän saada esseen hyvälle mallille tämän päivän aikana (koska huomenna taas on ohjelmaa enkä ehdi sitä tehdä). Tenttiin menen sillä mielellä, että katsotaan miten käy. Uusinta on kesäkuussa, jos menee huonosti. Opiskelu on kuitenkin tällä hetkellä sivutoimista, joten yritän olla stressaamatta liikaa. Tenttikirjat ovat onneksi olleet kaikki erittäin mielenkiintoisia!

Aamun ajatus

Kuva täältä.

Minulla on tänään ”myöhäisin iltavuoro”, eli 9:51-16:30. Lähden siis töihin vasta parinkymmenen minuutin päästä. Harvoin ehdin käydä koneella ennen töihin lähtöä, lähinnä vain näissä vuoroissa (maksimoin mielelläni yöunien määrän). Aloin selata Facebookia ja törmäsin tähän linkkiin. Siellä havainnollistetaan kuvien ja lyhyiden tekstien avulla sitä, miksi suomalainen koulujärjestelmä toimii. Ja kyllähän nuo pitävät paikkaansa (vaikka kyllä minä ainakin sain läksyjä sieltä ensimmäiseltä luokalta lähtien – toki määrä ja vaikeustaso oli ikätasoon suhteutettu). Positiivista luettavaa näin aamutuimaan!

Muutamia kuvasarjassa esitettyjä faktoja (en ole näitä mistään tarkistanut):

– lukiosta valmistuu 93%, mikä on muihin verrattuna hyvin korkea prosentti
– noin 2/3 oppilaista jatkaa peruskoulun jälkeen lukioon (eniten koko Euroopassa)
– oppilaat ovat enemmän opettaja-oppilas-vuorovaikutussuhteessa, jos katsotaan oppilaiden kokonaismäärää suhteutettuna opettajien määrään (ja verrattuna New York Cityyn)
– ”lapsilla on enemmän aikaa olla lapsia”, mikä on johtopäätös siitä, että kotitehtäviä/läksyjä alkaa olla vasta varhaisteini-iässä – itse en ehkä vetäisi ihan yhtä suoria johtopäätöksiä, vaikka tuo onkin ihan positiivista Suomen näkökulmasta
– tärkeintä: Suomessa opettajilla on maisteritason tutkinto!

Kyllä tämän jälkeen voi ihan hyvillä mielin lähteä töihin. Sinne varhaiskasvatuksen piiriin, mistä tämä kaikki alkaa. Hyvää (työ-, opiskelu-, koti- tai loma)päivää!