Vettä!

Kuten aiemmin totesin, en tehnyt mitään erityisiä uudenvuodenlupauksia. Kuitenkin on eräs asia, johon yritän nyt kovasti parhaillaan kiinnittää huomiota, nimittäin vedenjuontiin. Juon normaalisti tosi vähän, yleensä ruuan jälkeen huomaan, että lautasen vieressä oleva vesilasi on yhä täynnä – saati että muutenkaan joisin. Töissä on vesipullo kyllä olemassa, mutta aina se jää juomatta, jos ylipäänsä muistan edes täyttää sen.

Kävin viime viikolla työpaikan puolesta eräällä hyvinvointiaiheisella luennolla, jossa todettiin, että vettä pitäisi juoda puolitoista litraa päivässä. Hyvä jos kahta desiä tulee täyteen! Toki juon kahvia ja teetä, mutta mitä enemmän esimerkiksi kahvia juo, sitä enemmän pitäisi vastapainoksi juoda myös vettä (sen puolentoista litran päälle)…

Niinpä ostin itselleni ihan oikean vesipullon. Aion kantaa sitä laukussani päivittäin ja juoda sen päivän aikana tyhjäksi. Toinen pullo on erikseen töissä ryhmätilassani (ettei tarvitse talon sisällä raahata pulloa joka paikkaan), ja sekin pitää tyhjentyä päivän aikana. Lisäksi sitten aamulla lasillinen (tästä on jo melkein tullutkin tapa), ruuan yhteydessä sekä aina kahvin jälkeen. Tuosta tulisi jo nykyiseen verrattuna ihan terveellinen määrä. Kuten kuvastakin näkyy, olen koittanut saada vedenjuontiin kirjaimellisesti lisää makua lisäämällä veteen mm. kurkkuja, vaikka ei veden maussa sinänsä mitään vikaa ole – tärkeintä on, että vesi on mahdollisimman kylmää.

Uskoisin, että tämä auttaisi satunnaisiin päänsärkyihin, kuivuviin silmiin ja väsyneeseen oloon, toivottavasti myös esimerkiksi ihon kuntoon.

Kuinka paljon te juotte vettä päivässä ja miten se käytännössä tapahtuu? Kulkeeko vesipullo aina mukana vai muistatteko juoda muutenkin? :)

Advertisement

Minä ja liikunta

Kuva viime kesän Ruotsin reissulta. Ainoa edes vähän liikunnallisen näköinen kuva, minkä löysin.

Huomasin äsken viettäneeni useamman tunnin erilaisia liikunta- ja terveysblogeja lukien (näin käy joskus, eilen oli selvästi varhaiskasvatusteema havaittavissa).

En ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen ihminen. Koululiikunnassa yleensä siellä häntäpäässä (ah, ne ylästeaikaiset ”nämä kaksi tyttöä valitsevat vuorotellen yhden jäsenen” -joukkuevalinnat!) ja vapaa-ajalla jotain ihan muuta (kirjoja, teatteria jne.). En ole toisaalta myöskään ollut mikään liikunnan vihaaja enkä koe saaneeni mitään koululiikuntatraumoja kuitenkaan. Sählyä on joskus ollut ihan kiva pelata, jos on sattunut sellainen leikkimielinen porukka. Pesäpallossa en koskaan osunut palloon saati saanut sitä kiinni, koripallossa olin varmaan vaan liian lyhyt (158cm, mutta sain kyllä joskus korinkin!), uida jaksoin hädintuskin sen 25-metrisen altaan päästä toiseen, useimmissa joukkuepeleissä en edes tajunnut sääntöjä mutten kehdannut kysyäkään. Tanssiliikunnasta ja koreografisista jumpista olen kuitenkin tykännyt aina ja ne olivat koulussakin liikuntavuoden kohokohtia.

Tanssia olen harrastanutkin. Noin 12-13-vuotiaana iski baletti-innostus ja kävinkin pari vuotta balettitunneilla. Silloin ei harmikseni ollut olemassa vielä mitään ”teiniryhmiä” aloittelijoille, vaan jouduin käymään lasten ryhmissä. Aluksi tämä ei haitannut, mutta kyllähän se ikäero alkoi näkyä vähän myöhemmin. Oikeastaan vasta yliopisto-opintojen aikana jatkoin tanssiharrastusta osallistumalla Yliopistoliikunnan (nyk. Unisport) ryhmäliikuntatunneille. Nautin siitä, että kukaan ei tuntunut olevan liikkeellä toisia arvostellakseen, vaan kaikki saivat tanssia oman taitonsa mukaan. Ja porukkaa oli laidasta laitaan, osa selvästi tanssin harrastajia, osa ensimmäisiä kertoja kokeilemassa.

Sitten löysin Folkjamin, jota olen harrastanut nyt pari vuotta. Tältä erää se jäi jo ikäväkseni kesätauolle ja jatkuu vasta syksyllä, täytyy siis vaan tanssia itsekseen kotona. Folkjamissa parasta on se, että voi tanssia oikeasti mieluisan musiikin tahtiin niiden iänikuisten teknopophiphoplatino-rytmien sijaan. Tykkään siitä yleisestä hyvästä meiningistä, mikä tunneilla on. Ja liikkeet ovat paitsi hauskoja myös tehokkaita! Kuuma tulee joka ikisellä tunnilla.

Tällä hetkellä siis ainoa liikunnallinen harrastukseni on ollut Folkjam-tunti kerran viikossa. Tuntuu ettei aika riittäisi enempään, vaikka halua olisikin. Ehkä jos nyt samaan aikaan olisin kirjoilla yliopistolla, hankkisin varmasti tuon Unisportin kortin (loistava hinta-laatusuhde yliopistolaisille) ja osallistuisin ryhmäliikuntatunneille sen verran kuin ehtisin… Kuntosaliharjoittelu ei ole koskaan ollut minun juttuni, en vain pidä siitä.

Olen yrittänyt panostaa arkiliikuntaan. Rakastan ulkoilua ja pidän kävelemisestä, mutta liikkeelle lähteminen on se ainainen kompastuskiveni. Kävelen kyllä töihin (noin 15-20 minuutin matka kävellen) ja takaisin. Valitsen portaat hissin sijasta aina kun muistan ja jaksan. Yritän kovasti tällä hetkellä saada itseäni motivoitua lenkillä käymiseen. Joskus lapsuudenkodissa asuessani vietin jonkun kesän lenkkeillen melko ahkerasti, mutta sitten se taas jäi. Ja täällä keskustassa ei edes ole samanlaista ihanaa hiekkaista metsätietä, missä harvoin tulisi ketään vastaan. Vähän ahdistaa ne hienoissa lenkkeilyvaatteissaan ja neonvärisissä lenkkareissaan ohi juoksevat fitness-ihmiset, samalla kun itse puuskuttaa kasvot punaisina jaksaakseen vielä edes pari askelta… Tietysti nämä kaikki ovat vain oman pään sisällä eikä pitäisi antaa itsensä ajatella noin. Ihan samahan se on millaisia ihmisiä kadulla tulee vastaan, yhtä lailla lenkillä niin kuin minäkin. Ja onhan tuolla totuuden nimissä myös muunlaisia hölkkääjiä.

Olen miettinyt jo pitkään, että pitäisi hankkia uudet lenkkarit. Että jos sitä sitten motivoituisi tai saisi pakotettua itsensä lähtemään ulos. Mutta mitä jos ei? Jos hankinkin kalliit kengät, jotka lopulta jäävät käyttämättömiksi? Eikö motivaation pitäisi lähteä sisältä eikä ulkoisista tekijöistä? Toki haluaisin olla paremmassa kunnossa. Laihduttamiseen ei painon puolesta ole tarvetta, mutta kukapa ei olisi mieluummin vähän paremmassa kunnossa?

Lisäksi yritän kiinnittää enemmän huomiota ruokavaliooni. Lähinnä yritän jättää makean syönnin vähemmälle… En tiedä mitä tänä keväänä on tapahtunut, mutta huomaan olevani koko ajan pahemmassa sokerikoukussa. Olen minä aina karkkia rakastanut ja valinnut kahviloissa ihanimmat leivokset, mutta ennen pystyin sentään käymään kaupassa ilman, että sieltä tarttui mukaan ”jotain pientä”. Sipsit ja limut eivät ole koskaan olleet ongelma, ne voin helposti jättää vaikka kokonaan pois, mutta sokeri ja kaikki makea… Totaalikieltäytymiset ja karkkilakot eivät tunnu mielekkäiltä, en vaan haluaisi kieltää itseltäni kaikkea kun siihen ei sinänsä ole tarvettakaan. Pitäisi vaan vähentää. Valita hedelmiä ja muita siihen tilalle (mikä ei oikeastaan ole ongelma, sillä rakastan myös hedelmiä – usein siinä käykin niin, että hedelmät ja muut tulevat vain siihen kaiken makean rinnalle).

Veden juonti on kuulemma hyväksi koko keholle. Juon aivan liian vähän vettä, monesti ainoaksi lasilliseksi jää se ruoan kanssa nautittu lasillinen. Siihen päälle kaksi-kolme kuppia kahvia, ehkä teetäkin, niin ei kuulosta kovin terveelliseltä. Ongelmana on, etten vain yksinkertaisesti muista juoda. Siispä aloitan tämän terveellisempiin elämäntapoihin siirtymisen veden juonnin lisäämisestä. Tai oikeastaan aloitin jo eilen pitämällä vieressäni kannullisen sitruunanviipaleella maustettua vettä ja pitämällä huolen siitä, että kannu on iltaan mennessä tyhjä. Ja onnistuin! Tänään sama juttu. Töissä minulla on kyllä vesipullo, mutta joko unohdan aina täyttää sen tai sitten se vain jää juomatta. Huomenna yritän uudestaan, sinnikkäämmin! Yritän saada itseni lenkille ensi viikolla (nyt sataa räntää/rakeita). Katsotaan miten käy.

Takaisin arkeen

Kahden viikon joululoma alkaa olla lopussa ja huomenaamulla kello 7 olen jo töissä. Loma on tullut niin tarpeeseen ja ilokseni kaksi viikkoa on tuntunut tarpeeksi pitkältä. Olen saanut levätä, tehdä kivoja juttuja, viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa ja niin edelleen. Tänään viimeisen lomapäivän kunniaksi kävin itsekseni kävelemässä Seurasaaressa – kiersin koko saaren rantapolkuja pitkin. Pitää jatkossa pitää mielessä, että rauhallista luontoa on noin lähellä. Tuollaiset kävelyt ovat niin rentouttavia!

Olen loman aikana huomannut olleeni oikeastaan aika stressaantunut koko viime syksyn. Siihen on monia syitä, joita en tässä sen enempää avaa. Nyt aivan loman loppuaikoina keho on alkanut reagoida selvästi ”ohi menevään stressiin”, vähän jälkijunassa. Selkäkipuja, vähän kuumeista oloa, lihassärkyjä, yöllistä hampaiden yhteenpuremista, pääkipuja, vatsaoireita… Oireita on tullut ja mennyt tässä viimeisen lomaviikon aikana. Nyt alkaa jo helpottaa (kunnes töissä toki odottaa ne kaikki flunssat ja silmätulehduskierteet ja muut).

(Stressistä hyvä artikkeli täällä.)

Nyt olen saanut palautua syksystä ja saanut ehkä uutta energiaa kevääseen. Mielessä on jo paljon ideoita kevätkaudella toteutettavaksi!

Ihanaa vuotta 2014!

Flunssaisen illan pelastus

Lämmintä juotavaa (teetä, glögiä, Finrexiniä) ja tv:stä Järki ja tunteet. Flunssa iski päälle yhtäkkiä tämän päivän aikana, mutta iltani on pelastettu. <3

Päivän kuntoremontti

Pääsin kaupungin työntekijänä kuntoremontin tehopäivään, kutsuivat ilmeisesti kaikki samoina vuosina syntyneet (eli jotka ovat 25 tai 30). Lähdimme bussilla aamulla ennen kahdeksaa ja olimme perillä Lohjan Kisakalliossa ennen yhdeksää. Söimme ihanan aamiaisen, sellaisen hotellityyppisen. Kuuntelimme lyhyen luennon hyvinvointiin liittyen ja siirryimme kehonkoostumuksen mittaukseen (mitä itse päivältä eniten odotinkin). On kummallista, miten paljon tietoja ihmisestä voi saada noin yksinkertaisen näköisellä laitteella. Siinä seistiin laitteen edessä jalat tietyssä kohdassa ja käsissä pidettiin sellaisia kapuloita, sormet tarkasti aseteltuina. Ja sitten vaan odoteltiin hetki. Pian tulostimesta sitten jo tulostuikin kuvassa näkyvä paperi. Se on täynnä kirjainyhdistelmiä ja numeroita, joista ei ensisilmäyksellä ymmärtänyt mitään! Tarkemmin katsoessa siitä selviää mm. kehon koostumus (nesteet, proteiinimassa, mineraalit, rasvamassa), lihas-rasvadiagnoosi (paino, lihasmassa, rasvamassa), painodiagnoosi (painoindeksi, rasvaprosentti, vyötärö-lantiosuhde) ja lihastasapaino (eriteltyinä molempiin käsiin ja jalkoihin sekä keskivartaloon). Itselläni kaikki arvot olivat normaalin rajoissa, mikä oli ilahduttavaa kuulla. Täytyy yrittää myös pitää ne sellaisina. Lounaan jälkeen käytiin tarkemmin läpi kehonkoostumusmittauksen tulokset ja siirryttiin etukäteen valittuihin liikuntalajeihin. Itse menin zumbaan. Olen käynyt kerran aikaisemminkin, mutta jälleen totesin että vaikka se on ihan hauskaa, niin ei se oikein ole minun lajini. Juuri kun on saanut ohjaajan askelista kiinni, kuvio vaihtuukin toiseen. Tiedän, että zumbassa mennään enemmän fiilispohjalta, mutta haluaisin kuitenkin osata tehdä liikkeet ensin jotenkin, ennen kuin lähden varioimaan. Zumban jälkeen oli välipalasmoothie, ja sitten suunnistin pilatekseen. Siellä en ole koskaan käynyt, ja täytyy sanoa että tykkäsin kyllä! Mukavan rauhallista, mutta silti vaativaa. Tämä tunti oli ihan pilateksen perusteet, ja ohjaaja selitti lajin taustaa samalla jne. Täytyy varmaankin jossain vaiheessa lähteä ihan oikeastikin kokeilemaan sitä jonnekin.

Mukava päivä! Tällaisia saisi olla useamminkin, mutta tällainen kai ainakin saman kaupungin sisällä toistuu vain kerran. Seuraava mahdollisuus lienee joskus sellainen pidempi useamman päivän kuntoremonttijakso, mihin pitää erikseen hakea. Mihin on ymmärtääkseni vaikeahko päästä ja mitkä ymmärrettävästi ovat hyvin suosittuja. Pakko myös suositella Kisakallion urheiluopistoa, se on paikkana oikein kiva!

Flunssantorjuntaa

Minusta on tämän syksyn aikana tullut flunssantorjunta-ammattilainen. Päiväkodissa etenkin pienten ryhmässä aina joku lapsista on kipeänä ja aikuisistakin vähintään yhdellä on aina ”selkeesti flunssa tulossa”. Minullakin on ollut useampi melkein-flunssa ja pari ihan kunnon flunssaakin. Ja se kamala enterorokkokin kaupan päälle.

Pahin flunssa oli ehdottomasti yhtenä viikkona alkusyksystä, kun olin aloittanut töissä ja illat piti juosta Nurmijärvellä Seitsemän veljeksen harjoituksissa. Illat alkoivat olla hyvin viileitä ja jälkikäteen ajateltuna ei ollut mitään järkeä kulkea niin kipeänä sekä töissä että tuolla. Oikeasti on ihme, etten saanut mitään pahoja jälkitauteja vaan jonkin ajan kuluttua olin jo ihan terve. Menin päivät särkylääkkeiden voimalla, mukanani kulki särkylääkkeet, nenäliinat, Finrexinit, kurkkupastillit ja vesipullo, minne tahansa menin. Kamalinpia olivat ne yskänkohtaukset, mitä et voinut estää. Eniten pelkäsin, että ne iskisivät auton ratissa (minulla oli tuon kuukauden auto lainassa harjoitusten vuoksi) ja pidin huolen, että vesipullo ja pastillit olivat heti käden ulottuvilla ilman, että katsettakaan tarvitsi liikenteestä irrottaa. Jollain tavalla tuo raikkaan kirpeässä ulkoilmassa olo (harjoitukset olivat siis ulkona) ehkä kuitenkin auttoi, ja oli helpompi hengittää. Finrexin lämmitti mukavasti.

Yksi tärkein tekijä flunssien torjunnassa on itselläni ollut tuo kuvassa näkyvä sininen nenäkannu, ”sarvikuono”. Sitä suositeltiin viime talvena poskiontelontulehduksen sairastettuani, eikä ole sellaisesta tarvinnut sen koommin kärsiä. Kannun mukana tulee mitta, ja kannuun laitetaan yksi mitallinen merisuolaa. Kannu täytetään lämpimällä (vähän kädenlämpöistä lämpöisempää) vedellä ja ravistetaan niin, että suola liukenee veteen. Sitten kannusta kaadetaan suolavettä toiseen sieraimeen niin, että pää on kumartuneena vinosti lavuaarin ylle. Vesi valuu toisesta sieraimesta ulos. Ja uskokaa huviksenne – se ei edes tunnu miltään! Valutetaan puoli kannullista toisesta sieraimesta ja loput toisesta. Tärkeintä on, että vesi on oikean lämpöistä ja suolaa on tasan se mitallinen. Muuten se tuntuu ikävältä. Nenäkannuja saa apteekeista, suosittelen kaikille!

Tärkeää on tietysti lepo. Itsestäänselvää, mutta silti niin vaikea toteuttaa. Kerran syksyn aikana olin selvästi tulossa kipeäksi ja olokin oli vähän kuumeinen, mutta menin nukkumaan illalla ennen yhdeksää ja menin aamulla iltavuoroon, eli sain nukkua noin 11 tuntia. Aamulla olo oli ihan toisenlainen ja se flunssa meni sillä ohi.

Ja niin. Olen siis tälläkin hetkellä mitä ilmeisemmin flunssassa. En tiedä onko tämä tarttunut jostain vai oireilenko vain loman alkamisen vuoksi. Onneksi on vielä koko ensi viikko aikaa lomailla, palaan töihin vasta 7.1.!

Enterorokossa

Meillä on päiväkodissa liikkeellä enterorokkoa. Lähes kaikki ryhmän lapset ovat siihen sairastuneet viimeisen parin viikon aikana. Osa heidän vanhemmistaankin on sairastunut, toiset lievemmin, toiset rajummin. Työntekijöistä minä olen ainoa (tai ainakin ensimmäinen) tautiin sairastunut.

Tauti alkoi ymmärtääkseni sunnuntai-maanantain välisenä yönä kuumeella, joka oli kuitenkin laskenut aamuun mennessä. Olen siis ollut tätä päivää lukuunottamatta koko ajan töissä (kaikissa ohjeissa todetaan, että töihin/päiväkotiin voi mennä kuumeen laskettua, koska tartunta voi tapahtua hyvin jo ennen oireita, mitään ”eristystä” ei siis rakkuloiden ajaksi tarvita). Alkuviikosta kurkku oli järjettömän kipeä ja nieleminen sattui. Jossain vaiheessa viikkoa nieluun ilmestyi rakkuloita ja jalkapohjia alkoi aristaa. Sitten ilmestyi kämmeniin punaisia, kutisevia läiskiä ja jalkapohjiin sattui koko ajan enemmän. Eilen illalla ja tänä aamuna käveleminen oli niin mahdotonta, etten voinut enää mennä töihin. Tämän päivän aikana jalkapohjiinkin ilmestyi niitä punaisia, kutiavia läiskiä. Särkylääke tuntuu pitävän kivun poissa (tai sitten ne alkavat jo tervehtyä), mutta kutina on kyllä kamalaa. Kurkku on kaikeksi onneksi ollut jo kunnossa jonkin aikaa eikä syömisen kanssa ole enää ongelmia.

Enterorokkoon ei varsinaisesti ole mitään lääkettä, vaan ainoana ohjeena on oireenmukainen hoito: siis kuumetta alentavaa lääkettä ja lepoa ja hurjasti kärsivällisyyttä. Taudin pitäisi olla ohi viikossa. Tarttumista voi tosin tapahtua sekä ennen että jälkeen omien oireiden, joten kyllä tässä aika varovainen saa olla ettei toisia tartuta. Virallisissa ohjeissa todetaan monesti, että kyse on ns. helposta lastentaudista, mutta keskustelupalstoja lukiessani tein kyllä sellaisen havainnon, että vuodesta 2008 eteenpäin tämä aikuisiinkin helposti tarttuva tauti voi olla kaikkea muuta kuin helppo! (Ilmeisesti noihin aikoihin tauti on muuntunut rajummaksi, ainakin silloisen uutisoinnin perusteella.)

Että ei tässä auta nyt muu kuin odotella olon helpottumista. Kylmä onneksi auttaa käsiin ja jalkoihin. Muitakin kutinaan ym. oireisiin auttavia vinkkejä otetaan vastaan!

Muokkaus 04.10.2014: Huomaa, että enterorokkoa on taas liikkeellä kun blogiin päädytään aiheeseen liittyvillä hakusanoilla. Meilläkin töissä on taas jonkin verran liikkellä tätä, joskaan ei vielä yhtä rajuna eikä vielä aikuisissa. Toivon välttyväni taudilta, harmi ettei tämä ole niitä rokkoja, joita ei sairastaisi enää uudelleen… Mutta sympatiani ovat kyllä kaikkien teidän tartunnan saaneiden puolella! Ei auta kuin kärsiä, laskea kuumetta lääkkeillä ja yrittää helpottaa kutinaa esim. kylmällä. :/