Hyvänlaatuinen asentohuimaus

Olen tästä aiheesta kirjoittanut edelliseen blogiini pariinkin otteeseen, mutta siitä tuli jälleen ajankohtainen. Eilinen – viimeinen lomapäivä – meni nimittäin hyvänlaatuisen asentohuimauksen kourissa ja aiemmasta poiketen se jatkui myös tänään. En siis päässyt töihin ensimmäisenä työpäivänä (nolottaa, mutta minkäs teet). Tänään neljän aikoihin oireet ovat alkaneet helpottaa, toivottavasti ei mitenkään väliaikaisesti. Huomiseksi lupasin mennä jo töihin nimittäin.

Hyvänlaatuinen asentohuimaus ilmenee minulla kiertävänä huimauksena pään asentoja muuttaessa, siis esimerkiksi maatessa puolelta toiselle kääntyessä ja etenkin istumaan noustessa. Samalla tulee pahoinvointi. Huimaus kestää joitain sekunteja (aluksi pidempään, loppua kohden on jo lievempää), minkä jälkeen ko. asennossa on jo ihan siedettävää olla. Kun asentoa taas muuttaa, alkaa huone pyöriä silmissä. Kävellessä iskee erittäin huono olo, mitä sänkyyn rojahtaminen ja paikoillaan pysyminen helpottaa. Oksettaa, mutta koskaan ”kohtauksen” aikana en ole oksentanut. Aiemmin tämä on kohdallani siis kestänyt vuorokauden, ja seuraavana päivänä on ollut vain enää hiukan heikko olo ja niskat jumissa (luultavasti koko päivän makaamisesta). Tänään olo oli kuitenkin vielä huono. Loppuun asti pinnistelin ja yritin uskotella itselleni, että pystyn lähtemään töihin, kävin suihkussa ja meikkasinkin, mutta hiuksia kuivatessa oli pakko luovuttaa. En mitenkään pystyisi viettämään lähes kahdeksaa tuntia 1-2-vuotiaiden lasten kanssa, sillä päivään sisältyisi liikaa fyysistä toimintaa, kumartelua, nostelua ja sellaista. Soitin töihin ja päiväkodin johtajalle etten voi tulla töihin (nolotti ja hävetti olla heti pois – tätä ”tautia” on muutenkin vaikea alkaa asiaan perehtymättömälle lyhyesti selittää) ja menin takaisin sänkyyn. Päätös oli oikea, sillä olo oli välillä päivällä yllättävänkin huono. Koitin ottaa puolikkaan matkapahoinvointilääkkeen, mikä varmaan auttoi ainakin vähän. Toivon, ettei oloni paraneminen ole siis pelkästään siitä johtuvaa, etteivät oireet palaa heti vaikutuksen lakattua.

Ihmisen sisäkorvassa on tasapainoelimen kaarikäytävä, jossa vatupassin tavoin liikkuu nestettä pään asentojen muuttuessa. Neste liikkuessaan ärsyttää aistisoluja, jotka välittävät hermoja pitkin aivoille tiedon pään liikkeistä. Asentohuimauksessa kaarikäytävään kertyy ”sakkaa” (joka on luultavasti peräisin tasapainoaistin tasapainokivistä – varmuutta ei ole), mutta sen kertymisen syytä ei tiedetä. Joskus taustalla voi olla päähän kohdistunut isku, mutta aina näin ei ole. Tämä sakka on joka tapauksessa käytävässä olevaa nestettä painavampaa ja näin ollen liikkuessaan se antaa aivoille väärää tietoa asentojen muutoksista, mikä aiheuttaa huimausoireet.

Hyvänlaatuinen asentohuimaus on nimensä mukaisesti vaaraton, mutta erittäin inhottava. Joidenkin lähteiden mukaan oireet voivat kestää useita viikkoja, minä olen ilmeisesti siis päässyt hyvin vähällä – en voi kuvitellakaan millaista olisi, jos tämä jatkuisi näitä kahta päivää pidempään! Sen kummempaa hoitoa asentohuimaukseen ei ole, mutta ns. asentohoidolla voidaan nopeuttaa paranemista. Tavoitteena on pään asentoja muuttamalla saada sakka kulkeutumaan pois kaarikäytävästä. Olen koittanut niitä liikkeitä parhaani mukaan tehdä, mutta on se vaan inhottavaa. Ne kun saavat nimenomaan ne huimausoireet näkyville ja olo on sen aikana hirveä (nimim. kärsin matkapahoinvoinnista jopa keinussa, joten voitte kuvitella millainen olo on kun tuntuu, että huone pyörii ympärillä). Etenkin se istumaan nouseminen kammottaa jo etukäteen.

Itselläni on muutaman vuoden aikana ollut tällainen asentohuimauskohtaus muutaman kerran. Etsiessäni asiasta lisää tietoa, törmäsin väitteeseen, että hyvänlaatuinen asentohuimaus olisi yleisin huimausta aiheuttava sairaus, joka olisi taustalla jopa 20 prosentissa kaikista huimaustapauksista. En ollut kuitenkaan törmännyt tähän koskaan aikaisemmin, ennen kuin se itselläni todettiin (tai kun lähdin ensin oireiden perusteella googlaamaan – myöhemmin lääkäri totesi epäilyni todeksi). Olisi ihan mukavaa, jos ihmisten tietämys tästäkin sairaudesta lisääntyisi, niin ei tarvitsisi joka kerta kertoa juurta jaksaen kaikki mitä tietää ja saada sen jälkeen epäileviä katseita.

Nyt pitäisi vielä tätä päänsärkyä jotenkin hoitaa, se on jokaisella huimauskerralla jäänyt joksikin aikaa. Ehkä jumissa olevien niskojen vuoksi, kun on tosiaan pitänyt vaan maata pari päivää. Eikä jo ennestään jumissa ollut niska-hartiaseutu varmaan ainakaan ehkäissyt huimausoireita, päinvastoin…

Mutta jospa tämä nyt tästä ja huomenna pääsisin aloittamaan työt uudessa paikassa. Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta!

Lähteet ja lisätietoa:
http://www.terve.fi/hyvanlaatuinen-asentohuimaus/hyvanlaatuinen-asentohuimaus
http://www.laakarilehti.fi/files/472004.html (asentohoito)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00224
http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/bppv.htm
http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/2852/11091/