Tuottavatko esineesi sinulle iloa?

screenshot_2016-10-01-13-22-25

Moni saattaa jo otsikosta arvata, että kyse on huippusuositusta Marie Kondon KonMari-siivousmenetelmästä ja siitä kertovasta kirjasta. Olin itsekin kuullut tästä hehkutusta jo pitkään, ja harvassa ovat ne blogit, joissa ei tähän ainakin ohimennen viitata. Tänään Helsingin Sanomia tabletilta lukiessani huomasin, että HS-sovelluksen viikon kirjana onkin tämä samainen teos (sovelluksesta saa kuukauden lukuoikeuden ilmaiseksi johonkin joka viikko vaihtuvaan e-kirjaan, mikäli Hesarin tilaukseen vain tällainen nettilukuoikeus kuuluu)! Latasin sen heti, ja – pakko tunnustaa – luin sen yhdeltä istumalta parissa tunnissa. Hieman hymyilytti siinä kohdassa, jossa Kondo kuvailee, kuinka ihmiset alkavat tehdä jotain sijaistoimintaa, kuten siivousta, esimerkiksi vältellessään tenttiinlukua. Tuolla se tenttikirja nimittäin odottelisi laukussa (jonka sisällön konmarittajat tietysti olisivat tyhjentäneet heti omille paikoilleen)…

screenshot_2016-10-01-16-30-15

Sanottakoon ihan ensiksi, että kirja ei ole kovin kummoisesti kirjoitettu. Alkuperäisteos on käännetty ensin japanista englantiin ja vasta siitä suomeksi, joten en osaa sanoa kuinka paljon tästä kritiikistä tulisi osoittaa suoraan kirjailijalle ja kuinka paljon on menetetty käännösvaiheessa. Teksti ei ole kovin soljuvaa, vaan paikoitellen jopa töksähtelevää. Kirjassa on myös ärsyttävyyteen asti toistoa. Itseäni (ja arvosteluja lukiessani ilmeisesti myös monia muita) ärsytti tekstin mainoshenkisyys, ”tv-shop-tyyli”, kuten joku osuvasti ilmaisi. Siistin kodin lisäksi saat kaupan päälle kuulkaa vaikka mitä, elämä muuttuu ja laihdutkin vielä. Tällainen diskurssi tuntuu olevan aika tyypillistä tällaiselle self help -tyyliselle kirjallisuudelle, joten annettakoon anteeksi.

KonMarissa ideana on siis tietyn kaavan kautta käydä läpi kaikki kotona olevat kaapit ja tavarat aina vaatteista papereihin. Ensin käydään läpi vaatteet, sitten kirjat, paperit, sekalaiset tavarat ja lopuksi ne tunne-esineet, joiden karsiminen on vaikeinta. Joka ikinen esine otetaan yksitellen käsittelyyn (kirjaimellisesti, kaikkea pitää tunnustella ja tuntea) ja pohditaan, tuottaako juuri se sinulle iloa. Jos kehosi ilmaisee välittömästi, että kyllä tuottaa, se säästetään. Jos epäröit tai toteat ettet pidä esineestä, se ”heitetään pois”. Tästä kierrätysnäkökulmasta keskustellaan lähes kaikkien kirjasta kertovien kirjoitusten ja arvostelujen kommenttiosioissa, sillä suomennoksessa ainakaan (ja ilmeisesti englanninkielisessäkään versiossa) ei kerrota, mitä niille esineille konkreettisesti sitten tehdään. Jos poisheitettävää tulee monta kymmentä 45 litran jätesäkillistä, kuten lähes luvataan tulevan, niin ei niitä kai ihan suin päin kaatopaikalle ainakaan viskata. Japanissa on ymmärtääkseni hyvinkin kehittynyt kierrätysjärjestelmä, en tiedä onko kirjasta vain kulttuurierojen vuoksi jätetty tuo osuus pois, vai mistä tämä johtuu. Itseäni ainakin jäi lukiessani häiritsemään juuri tuo huoleton poisheittäminen. Kondo kirjoittaa ihan suoraan, että mikäli sitten jälkikäteen tulee sellainen olo, että olisikin tarvinnut jotain pois heittämäänsä tavaraa, kuten kirjaa tai paitaa, niin sitten voi käydä ostamassa uuden. Ei kuulosta kovin kestävältä toimintatavalta pidemmän päälle.

Tavaroiden karsimisen jälkeen tärkeä asia oli myös se, että kaikilla tavaroilla on omat paikkansa. Tämä kuulostaa järkevältä ja itselläni ainakin on tässä(kin) asiassa vielä tekemistä. Kuitenkin tuntui, että Kondo vie tämänkin vähän liian pitkälle – kotiin tullessaan kiitellään ensin kotia ja ihan oikeasti puhutaan sille, sitten levitellään laukun sisältö lattialle ja lajitellaan kaikki oikeille paikoille ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan Kondo vaikuttaa kyllä vähän neuroottiselta siisteyden ja järjestämisintonsa kanssa. Minusta kotona täytyy näkyä elämisen jäljet, pieni kaaos saa kodin tuntumaan kodilta. Se, että huoneessa on tyhjää ja väljää, saa tilan tuntumaan vain kolkolta. En toki menisi sinne toiseenkaan ääripäähän, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

En ole tällä hetkellä kotona, joten en voi samantien kokeilla tekniikkaa. Kritiikistäni huolimatta aion käydä (taas) vaatekaappini kunnolla läpi, sillä tiedän siellä olevan taas vaikka mitä pois heitettävää. En silti tiedä, voinko ihan puhtaasti soveltaa tätä jättimäiseen kirjakokoelmaani. Silloin tällöin olen löytänyt sieltä jonkun kirjan myytäväksi, mutta en minä niistä raaski luopua. Enkä tiedä miksi pitäisikään. Kyllä kotona pitää olla kirjahyllyt ja niissä kirjoja! Paperit sen sijaan kaipaavat läpikäymistä, sitäkin olin suunnitellut jo ennen tämän kirjan lukemista. Olen luonteeltani tavaroiden keräilija ja minulle on äärimmäisen vaikeaa heittää yhtään mitään pois. Siis yhtään mitään. Kaikkea ”voisi joskus hyödyntää vaikka siinä-ja-siinä”. Kai tässä on myös jotain lastentarhanopettajalle tyypillistä, kun päiväkodeissa voi hyvin hyödyntää kaikenlaista vaikka askartelussa tai leikkivälineinä. Poisheittäminen on vaikeaa myös jotenkin tunnetasolla, ja kiinnyn esineisiin helposti. Siksi ehkä vierastin myös Kondon käyttämää esineiden elollistamista (niitä kiitellään hyvin tehdystä työstä ja vaikka mitä), sillä minulle se tekisi niistä luopumisen vielä mahdottomammaksi. En sentään ole vielä niin pitkälle mennyt, että kävisin niiden kanssa keskusteluja… Mutta tämäkin menee kulttuurierojen piikkiin, animismi lienee enemmän voimissaan japanilaisessa kulttuurissa kuin täällä.

Tässäkin asiassa pätee sama ajatus kuin niin monen muunkin asian kohdalla (kuten vaikkapa varhaiskasvatuksessa): ääripäiden sijaan kannattaa etsiä itselle sopiva kultainen keskitie. Mitään menetelmää ei kannata ottaa käyttöön ihan sellaisenaan puhtaasti, vaan etsiä sieltä kulloiseenkin tilanteeseen sopiva sovellus.

Joitain aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

– Kirjasieppo-blogi: KonMari tekee siivouksesta uskonnon (erittäin hyvin sanottu!)
– ET-lehti: Mira Ahjoniemi hurahti japanilaiseen siivousmenetelmään: ”KonMari auttoi pääsemään yli ikäkriisistä (joillekin tämä silti toimii motivaattorina elämänmuutokseen!)
– Keskisuomalainen: Psykologian asiantuntija tyrmää KonMari-siivouskuumeen: ”Huippujen työhuoneet useammin sotkuisia kuin siistejä (se luova kaaos!)
Marie Claire -lehti: I Tried the KonMari (AKA the Act of Tidying Up) And I Hated It (hyvä kirjoitus!)

Oletteko te lukeneet tämän teoksen ja/tai kokeilleet metodia käytännössä?

Pikavisiitti Kansallismuseoon

20160925_134248-2

Sunnuntaipäivän ratoksi käväisimme pitkästä aikaa Kansallismuseossa. Museokortilla perusnäyttelyyn pääsee ilmaiseksi ja renessanssinäyttely (uusi erikoisnäyttely) maksaa Museokortin kanssa vain 5 euroa per henkilö. Kannattaa siis käydä! Sen verran täytyy kyllä sanoa, että museo on kaiken kaikkiaan suurten uudistusten kourissa eikä kaikki näyttelyt ole avoinna. Eli jos mietitte, että ”joskus kyllä pitäisi käydä”, niin antoisampaa se voi olla uudistusten ja muutosten jälkeen. Toisaalta nyt on viimeiset mahdollisuudet päästä näkemään perusnäyttely(n osa) sellaisena kuin se on ties kuinka pitkään ollut! Uskoisin, että koko museon ilme tulee seuraavien vuosien aikana muuttumaan paljonkin. Onko se hyvä vai huono juttu, siitä on vaikea sanoa etukäteen. Harras toiveeni on, että Kansallismuseo säilyttää silti asiantuntijaluonteensa eikä muuta näyttelyitään liian kaupunginmuseomaiseksi (jota kuvailisin Helsingin tapauksessa nostalgian ympärille kietoutuneeksi, fiilispohjaiseksi hengailupaikaksi – ottamatta kantaa siihen onko tämä positiivista vai negatiivista).

20160925_132502-2

20160925_131432-2

20160925_130314-2

20160925_125929-2

Renessanssinäyttely ”esittelee noin 50 maalauksen valikoiman Lombardiassa, Venetsiassa ja Milanossa vaikuttaneiden italialaisten renessanssi-taiteilijoiden teoksia vuosilta 1500-1600.” (Lähde: Kansallismuseo)

Minulla ei itselläni ole juurikaan tietämystä renessanssista, ei taiteessa sen enempää kuin yleisemmälläkään tasolla, mutta pidin silti näyttelystä! Joidenkin maalausten viereen oli sijoitettu QR-koodi (kuten yllä olevassa kuvassa), jonka lukemalla sai vielä lisää tietoa. Latasin juuri jokin aika sitten koodinlukijan omalle puhelimelleni, joten skannailin koodeja tietysti ilahtuneena! Mielestäni tämä on hyvä tapa jakaa lisää tietoa kiinnostuneille; olisi vain kiinnostavaa tietää kuinka moni kävijöistä koodeja luki ja kuinka monella oli edes mahdollisuutta (tietämystä ja osaamista) niitä puhelimellaan lukea. QR-koodin vieressä oli onneksi kerrottu, mistä on kyse.

20160925_133124-2

Oletteko te jo käyneet katsomassa tämän näyttelyn? Mitä piditte? Olisi hauska kuulla myös kommenttejanne uudistuneesta Helsingin kaupunginmuseosta, johon aiemmin viittasin!

Syyskuu: lupa herkutella!

20160911_202239-2

Kuva ei tee millään tavalla oikeutta tämän omenapiirakan maulle! Sain kassillisen omenoita suoraan puusta ja ensi töikseni valimstin omenapiirakan tämän reseptin mukaan. Lisäsin joukkoon vähän kardemummaa (koska kardemumma on parasta) ja ilmeisesti sokeriakin ihan reilulla kädellä, sillä piirakasta tuli todella makeaa. Ensi kerralla laitan kyllä vähän vähemmän (luulen, että laitoin liikaa nimenomaan sitä pinnalle ripoteltavaa sokeria) – toki tämä riippuu myös omenoiden makeudesta/kirpeydestä.

Ohje ihanaan omenapiirakkaan

200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
omenoita
kanelia ja sokeria

  1. Sulata rasva ja sekoita se kulhossa sokerin kanssa.
  2. Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
  3. Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
  4. Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat.
  5. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
  6. Paista 200 asteessa n. 30 min.
  7. Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Seuraavaksi alkoi tehdä mieli uuniomenoita… Pakastimessa olisi myös puolukoita ja mustikoita, vispipuuroa voisi ainakin tehdä! Mustikoita olen syönyt luonnonjugurtin ja puuron kanssa jo pidempäänkin (kätevää, kun voi heittää niitä siihen päälle suoraan pakastimesta).

20160911_180635-2

Päivän väri on ollut yllä näkyvä roosa – huomasin kotona, että ostokseni olivat varsin sävy sävyyn! Olen kyllä alkanut pitää tuosta väristä, kunhan ei ihan liiallisuuksiin mennä. Ei vaaleanpunainen, ei pinkki, vaan vähän maanläheisempi roosa (ja yhtä lailla myös ruusukulta viehättää). Kuvassa siis pehmeääkin pehmeämpi torkkupeitto, suihkugeeli, huulipuna (harvoin käytän muuta kuin värjääviä huulirasvoja, mutta nyt ajattelin kokeilla) ja kaksi kerää Felicia-nimistä lankaa, jossa on ikään kuin valmiiksi neulottua suikaletta. Ajattelin kokeilla jonkinlaista kevyttä kaulahuivia tehdä niistä, ei tarvitsisi kuin virkata suikaleita toisiinsa kiinni. Katsotaan miten käy!

Päiväkodin syksy – vinkit lastentarhanopettajille

tyynyt

Heippa lastentarhanopettajakollegat ja muut aiheesta kiinnostuneet! Huomaan jälleen, että näin syyskauden käynnistyessä suosituimmiksi kirjoituksikseni nousevat varhaiskasvatusaiheiset tekstit, joten tässä lisää! Olen yhä opintovapaalla, joten en pääse tänä syksynä aloittamaan toimintaa minkään lapsiryhmän kanssa… ehkä tästä johtuen aihe pyörii siltikin mielessä! Päiväkotiin on jo vähän ikävä. Tässä siis vinkkejä ja ajatuksia alkavaan syyskauteen liittyen, erityisesti uusia, uraansa aloittelevia opettajia silmälläpitäen! Varoitus: tästä postauksesta tulee pitkä…

Sopikaa mahdollisimman monista käytännöistä
Riippuu tietysti ihan ryhmästä, millaiset aiheet syksyllä ovat päällimmäisenä mielessä. Jos ryhmä on entuudestaan tuttu sekä toisilleen että aikuisille, on tilanne aivan eri kuin esimerkiksi alle 3-vuotiaiden ryhmässä, jossa suurin osa lapsista saapuu päiväkotiin elämänsä ensimmäistä kertaa (tähän liittyen kannattaa lukea ihana Päiväkodin elämää -blogin kirjoitus lasten näkökulmasta). Alle 3-vuotiaiden aloituksesta olen kirjoittanut aiemmin täällä. Paljon vaikuttaa myös aikuisten töihinpaluu: palaavatko kaikki yhtä aikaa samana päivänä kuin lapset, osa jopa sen jälkeen, vai onko työpäiviä varattu jo hieman ennen lasten saapumista esimerkiksi suunnittelupäivien muodossa.

Jos minä saisin päättää, niin tuollainen suunnittelupäivä (tai ihan oikeasti, viikko olisi kyllä kohtuullinen) olisi lastentarhanopettajalle pakollinen! Voisi rauhassa suunnitella ja muokata oppimisympäristöä tulevan ryhmän tarpeita ajatellen (sen verran kuin niistä etukäteen on tietoa, tottakai se on prosessi, joka on koko vuoden käynnissä). Voisi suunnitella sopivan väljän, mutta riittävän tarkan toimintasuunnitelman paitsi syksylle, niin myös koko vuodelle – vastaamaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden valtakunnallista, kaupungin ja päiväkodin tasoa. Tähän sitten vuoden mittaan sovitetaan lasten vasuista nousevat asiat. Myös ensimmäisten viikkojen toiminta olisi syytä miettiä etukäteen, koska aloitus on joka tapauksessa varmasti hektistä ja on tärkeää, että kaikki ryhmän aikuiset ovat silloin 100% läsnä ja tietävät, mitä tehdään. Tätä kaikkea on vaikea tehdä, jos itse palaa työpaikalleen (tai pahimmillaan aloittaa kokonaan uudessa paikassa) samaan aikaan aamulla klo 8 kun lapsetkin ovat tulleet. Siinä sitten mietitään, että mitähän sitä tänään… Opettajat: huolehtikaa, että teillä on suunnitteluaika määritelty työvuorolistaan ja järjestäkää aikataulut siten, että se on myös mahdollista pitää! KvTES määrittelee suunnitteluajaksi vähintään 8% työajasta, joten työehtosopimusta kannattaa vilauttaa mikäli asiassa tulee ongelmia. Myös OAJ:lta saa tukea, johtajan jälkeen seuraava askel on siis yhteydenotto oman alueen luottamusmieheen (yhteystiedot löytynee esim. oman paikallisyhdistyksen verkkosivuilta). Suunnitteluaika ei ole oikeus, vaan velvollisuus. Se ei ole ylimääräinen kahvitauko, vaan oman työnkuvan hoitamista.

Alkusyksyyn kannattaa sijoittaa joka tapauksessa jonkinlainen suunnitteluilta esimerkiksi oman tiimin kanssa. Onko teillä käytössä tiimisopimukset tai ryhmäkohtaiset vasut? Tiimisopimuksessa kirjataan (esim. valmiille lomakkeelle) ylös tiimin kesken tärkeät asiat: kuka vastaa mistäkin (toiminnan suunnittelun ja toteutuksen käytännöt, perushoitotilanteiden sujuminen, työvuoroasiat), miten toimitaan lasten vasujen kanssa (nykyäänhän lastentarhanopettaja vastaa niistä), kokouskäytännöt (opettajien pedagogiset kokoukset, talon palaverit, tiimipalaverit – näissä on talokohtaisia eroja) sekä sellaiset asiat kuten puhelimen käyttö ryhmässä tai lasten läsnäolojen kirjaaminen, minkä käytännöt vaihtelevat myöskin eri päiväkodeissa. Talon yhteisessä palaverissa kannattaa käydä läpi myös johtajuusasiat: mitkä asiat kuuluvat päiväkodin johtajalle, mitkä varajohtajalle ja mitkä ryhmän lastentarhanopettajalle? Kun yhteisesti on sovittu vastuualueista, jokainen tietää kenen luo kääntyä ensimmäisenä missäkin asiassa. Nämä asiat kannattaa myös kirjata ylös näkyviin. Ylipäänsä mitä enemmän asioita saadaan heti alkusyksynä sovittua ja kirjattua ylös, sitä sujuvammin uusi toimintakausi käynnistyy ja sitä vähemmän näistä asioista tulee puhuttua enää ryhmätiloissa, joissa lasten tulisi saada kaikki huomio.

Syksyn toiminnan suunnittelua
Mitä alkusyksystä kannattaa sitten tehdä? Tämä tietysti riippuu jälleen ryhmästä. Usein kuitenkin kuulee lausahduksen ”otetaan tää syksy nyt ihan rauhallisesti, tutustutaan ja ollaan ulkona; käynnistetään pienryhmätoiminta sitten myöhemmin”. Tämä ajatus on kuitenkin mielestäni virheellinen ja johtaa usein vain kaaokseen, kun päivät ovat organisoimattomia ja vain soljuvat eteenpäin eikä kukaan oikein tiedä mitä tehdä. Päinvastoin kannattaa alusta asti suunnitella pienryhmien toimintahetki osaksi aamupäivää: kuvataidevälineet vaan esiin ja vaikka ”ihan vaan” vapaata maalausta, niin tutustuminenkin on helpompaa (verrattuna kaoottiseen tilaan, kun kaikki lapset yrittävät yhtä aikaa löytää oman paikkansa uudessa porukassa). Tämä toimii sekä uusilla ryhmillä että toisensa ennestään tuntevien ryhmien kanssa – jälkimmäisethän ovat jo tottuneet toimintaan, vaikka kesä onkin ollut välissä. Kuvataiteen lisäksi suosittelen myös kokoamaan erilaisia rakenteluleikkivälineitä yhteen paikkaan, mieluiten sellaiseen, josta rakennelmia ei heti tarvitse kerätä pois. Tähän aikaan vuodesta erilaiset luonnonmateriaalit ovat helposti saatavilla ja ne säilyvät pitkään. Eri kokoiset ja -muotoiset puiset rakentelupalikat kannattaa kaivaa päiväkodin varastoista esiin. Rakenteluleikkivälineissä vain mielikuvitus on rajana! Tilkut, langanpätkät, vanhat palapelin palat, erilaiset ukkelit, eläimet, kävyt, kepit, kivet, lehdet, paperi ja kynät… Rakentelun ohessa on hauskaa tutustua lapsiin ja seurata, millaisia aiheita heidän leikeissään siinä vaiheessa on. Niitä on sitten helppo hyödyntää muun toiminnan suunnittelussa. Pienryhmien ei heti tarvitse olla mitään tiettyjä nimettyjä pienryhmiä, mikäli sellaiset ovat käytössä. Tärkeintä on, että lapset saavat rauhassa olla yhdessä eri kokoonpanoilla ja tutustua toisiinsa sekä saada äänensä kuuluviin. Kesän jälkeen on varmasti paljon kerrottavaa!

Syksyn toimintaa suunnitellessa kannattaa jatkuvasti kysyä itseltään, että miksi ryhmässä tehdään juuri niin kuin tehdään. Onko käytössä aamu- tai päiväpiiri? Miksi? Millainen tilanne se on? Missä tilassa se järjestetään? Istutaanko lattialla tyynyillä, penkeillä vai pöydän ääressä? Ollaanko piirissä vai rivissä? Miten aikuinen asettuu tilaan? Johtaako aikuinen keskustelua ja jakaa puheenvuoroja vai pyritäänkö siihen, että lapset käyvät keskustelua myös keskenään? Mikä on aamu- tai päiväpiirin tarkoitus ja tavoite? Millaisia ovat sisällöt? Kuka ne pitää? Miksi? Mitä muut tekevät sillä aikaa? Osallistuuko piirille kaikki lapset kerralla? Onko piiri vain osalle ryhmää? Onko piirejä kaksi tai useampi? Miksi? (Gradunikin liittyi vähän tähän aiheeseen.)

Tärkeintä syksyn toiminnassa on ryhmäytyminen, sillä kun siihen panostaa ja ryhmä alkaa toimia ryhmänä, se kantaa hedelmää koko vuoden ajan. Tärkeintä aikuisten toiminnassa: ole läsnä!

Vinkki kaikille aloitteleville opettajille: pidä omaa, henkilökohtaista työpäiväkirjaa! Pidin itse kahdelta ensimmäiseltä työvuodelta (sen jälkeen se vain jäi), kirjoittelin ylös omia ajatuksia, työpaikan käytäntöjä ja yleistä pohdintaa ja selostusta siitä, mitä milloinkin tapahtui. Niihin ajatuksiin on kiinnostavaa palata jälkeenpäin ja huomata oma kehittymisensä!

pikkuovi

Kuva Loviisasta.

Lopuksi lisään vielä, että ripaus mielikuvitusta peliin niin kaikki sujuu! Mitä jos päiväkotiin ilmestyisikin tällainen pikkuruinen ovi? Minne se voisi viedä? Kuka ovea käyttää?

Miten teillä on syksy alkanut? :)

Ruotsin reissu 2016 – osa 3

Pitkospuut20

On matkapäiväkirjan viimeisen osan aika! (Tämäkään ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus – kaikki on maksettu omasta pussista ja kehut ja muut kommentit ovat ihan vilpittömästi annettuja.) Reissu alkoi maanantaina 18.7. (ensimmäinen osa täällä ja toinen täällä) ja nyt ollaan perjantaissa 22.7. Heräsimme siis Linköpingissä, ja suuntasimme heti aamusta jo viime vuodelta tuttuun Gamla Linköpingiin. Alue sinänsä mainostaa aukeavansa kesällä klo 10 (se on siis koko ajan auki, mutta kaupoilla ja museoilla on tietysti aukioloajat), mutta voin kokemuksesta nyt todeta ettei sinne kannata ihan heti kymmeneltä vielä mennä. Lähempänä yhtätoista alue alkoi aktivoitua ja rakennukset avautua, ja vasta silloin paikka herää eloon.

Pitkospuut21b

Pitkospuut21

Pääsimme myös todistamaan vanhanajan pankkiryöstöä, jota yllä olevassa kuvassa selvitellään. ;) Opimme myös, että tuo alueelle rakennettu tori on kopio ihan oikeasta torista, jollainen on siis ollut oikeastikin olemassa (samanlaiset rakennukset ja liikkeet ympärillä). Aika hienoa! Kuulemma iäkkäimmät kävijät muistelevat ja nostalgisoivat – voin hyvin kuvitella.

Pitkospuut22

Mutta sitten. Parkkiaika loppui ja Gamla Linköping jäi jälleen vähän kesken (pitää siis mennä vielä joskus uudelleen). Lähdimme ajamaan suunnitelmissamme käydä parissa paikassa matkalla kohti Tukholmaa. Yhtäkkiä liikenne pysähtyi täysin E4-moottoritiellä. Siellä sitten oltiin. Seuraavaan ramppiin oli matkaa viisi (5) kilometriä. Matka sinne kesti kolme ja puoli (3,5) tuntia. Välillä liikuttiin vähän, suurimmaksi osaksi ihmiset seisoskelivat tiellä tai kävelivät (tai ajoivat…) piennarta pitkin. Kuvasta käynee ilmi myös, että oli aika kuuma. Mutta enpä ollut aiemmin kävellyt moottoritiellä, nyt on sekin koettu! Syy ruuhkaan oli onnettomuus (joka oli tosin sattunut jo puolita öin, eikä suinkaan juuri meidän kohdallamme kuten luulimme), josta mm. täällä.

Päivän suunnitelmat ja ohjelma menivät siis pieleen emmekä ehtineet minnekään minne oli tarkoitus ehtiä. Ajoimme nälkäisinä lähellä olleeseen Nyköpingiin, jossa söimme ravintolassa, jolla oli osuva nimi: Ät. 

Ajoimme sitten suoraan hotellille Tukholman Brommaan, Best Western Plus Sthlm Brommaan (jossa oli ilmainen pysäköinti <3 ). Illalla ajelimme Tukholmassa maisemia katsellen. Oli jännää istua auton kyydissä Vanhassa kaupungissa, joka on lapsuuden Ruotsin risteilyiltä niin tuttu!

Pitkospuut23

Lauantaina vietimme monta tuntia Drottningholmissa, jossa osallistuimme linnaopastuksen lisäksi Kina Slottin ja teatterin opastuksille.

Pitkospuut24Pitkospuut25

Tuossa yllä olevassa kuvassa ollaan Kina Slottin yläkerrassa huoneessa, jossa on erittäin jännä akustiikka! Oma ääni kuulostaa tosi omituiselta huoneen keskipisteessä, ja toisen ääni huonen vastakkaiselta seinältä kuuluu selvästi toiselle seinälle. Olisi hauskaa kuulla jokin akustinen konsertti tuolla!

Pitkospuut26

Päivä oli kyllä kuuma! Koko reissun oli lämmintä, ehkä keskimäärin +25 astetta, mutta tämä päivä tuntui kyllä kaikkein kuumimmalta. Jotain kertoo myös se, että Drottningholmista ostetusta suklaapatukasta tuli hetkessä Nutellaa… :D

Pitkospuut27

Kävimme myös syömässä ja kävelemässä Hagaparkenissa (ei nähty Victoriaa perheineen, harmi). Pakko vielä hehkuttaa tuota kuvan raparperijuomaa! Maistui ihan omatekoiselle raparperimehulle – ei sokerille, ei esanssille, vaan raparperille. Tykkäsin!

Ajoimmekin sitten Vaxholmin (jäätelötauko) kautta Kapellskäriin, josta illalla lähti Finnlinesin laiva kohti Naantalia. Tällä kertaa meillä oli hytti, kun oli kuitenkin yö. Hytti tosin ei ollut mikään elämys: siellä oli kylmä (puhallus kävi suoraan yläsänkyyn) ja pyyhkeitäkin vain yksi (ei edes käsipyyhettä). Mutta kyllä siellä nukkui. Seuraavana aamuna tosin väsytti, kun piti vielä Helsinkiin ajaa – kotona oli pakko nukkua päiväunet.

Kaiken kaikkiaan kyllä onnistunut reissu! Olisi sitä pidempäänkin ollut, mutta toisaalta tykkäsin siitä, miten kompakti tämänvuotinen matka oli. Ei liikaa autossa istumista, mutta kuitenkin koko ajan uusia ihania paikkoja. Ja kotiin tultua nämä aurinkoiset säät jatkuvatkin! En sinänsä ole helteen ystävä, mutta sellainen 20-25 astetta on ihan kiva. Ja koska kotona on sisällä superkuuma, on hyvä että työpaikallani lämpötila on huomattavasti alhaisempi.

Kesä jatkuu, vaikka loma loppuikin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruotsin reissu 2016 – osa 2

Pitkospuut13
Matkapäiväkirja jatkuu! (Edellinen osa täällä.) Tämäkään ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus – kaikki on maksettu omasta pussista ja kehut ja muut kommentit ovat ihan vilpittömästi annettuja. :)

Keskiviikkona yksi pääkohteemme oli Kungahusetin omistama Strömsholmin linna. En juurikaan kuvannut siellä, ja muutenkin kuvasin reissun aikana aika vähän – käytössäni on vain puhelimen kamera. Mukana oli kyllä videokamera, jolla kerrankin jopa muistin kuvata jotain, mutta valokuvia on vain vähän. Ja esimerkiksi suurin osa Strömsholmin kuvista on ihan tärähtäneitä…

Pitkospuut14

Pitkospuut15

Paikka oli kuitenkin ihana, sää oli ihana ja söin reissun parhaan lounaan! Tämä laxtallrik, lohilautanen, maistui vaan niin taivaalliselta! Kaikissa ruuan osissa oli maku juuri kohdallaan.

Ajelimme myös muualla, vierailimme joissain kirkoissa, mutta koska niiden kaikkien nimet eivät jääneet mieleen eikä kaikista ole kuvia, niin ei niistä sen enempää. Lisäyksenä myös eiliseen matkapäiväkirjan osaan 1: kävimme illalla pienellä laivaristeilyllä Västeråsin satamasta – siitäkin on vain pari videopätkää, joten unohdin tässä kirjoittaessani sen kokonaan. Lisättäköön tähän vielä (ainakin itselleni, jos joskus tulevaisuudessa tulen muistelemaan reissuja näiden merkintöjen pohjalta), että kaikki tämä on tosiaan jälkikäteen kirjoitettu, ja päivissä on paljon blogiin dokumentoimattomia aukkoja. Erityisesti tämänvuotinen matkapäiväkirja on hyvin suurpiirteinen.

Pitkospuut16

Keskiviikon ja torstain välisen yön yövyimme Eskilstunassa Comfort Hotellissa. Myös Eskilstuna teki vaikutuksen – mielikuva kaupungista oli vähintäänkin neutraali, mutta sehän oli oikein viehättävä sekin. Etenkin ns. Gamla Eskilstuna oli nättiä aluetta.

Pitkospuut17

Torstain (21.7.) eniten mieleen jäänyt kohde oli sekin linna (”linna” käännöksenä sanasta ”slott” ei tosin oikein ole kuvaava, mutten keksi parempaakaan), nimittäin ihan ohimennen vierailtu Säfstaholms Slott, jonka opastus esitteli monipuolisen taideihmisen Carl-Axel Valénin. Taidenäyttelyiden opastuksia voin yleisestikin suositella, sillä taideteoksista saa siten huomattavasti enemmän irti.

Pitkospuut18

Oli esimerkiksi erittäin mielenkiintoista kuulla yllä olevasta ”seinävaatteesta”, jonka taustatarina liittyi läheisesti Kristina från Duvemåla -aiheeseen.

Pitkospuut18b

Ajoimme myös Vadstenan läpi illemmalla (vierailimme siellä edellisellä reissullamme), ja siellä olikin epävirallinen uimaranta! Itselläni ei ollut mitään uimapukuja mukana, mutta päällä oli onneksi mekko, joten pääsin kahlaamaan kuitenkin reisiä myöten. Oli virkistävää! Kuten kaikista kuvista näkyy, aurinko paistoi lähes koko reissun ajan. <3

Pitkospuut19

Yövyimme Linköpingissä hotellissa nimeltä Stångå Hotel, joka oli oikein kiva. En ole tämän reissun hotelleista kirjoittanut sen kummemmin, kaikki kun olivat hyviä eikä mitään ongelmia missään ollut. No viimeisen hotellin vedenkeittimeen oli joku jättänyt teelehtensä (kuka edes laittaa teelehtiä vedenkeittimeen…?), mistä jätin huoneeseen lapun, mutta muuten olimme kyllä kaikkiin tyytyväisiä. Hotellit olivat hiljaisia eikä kaupungin äänet kantautuneet mihinkään niistä. Oikeastaan nukuin kaikki yöt erittäin hyvin!

Matkapäiväkirjasta on tulossa vielä kolmas ja viimeinen osa – pysykää kuulolla!

Ruotsin reissu 2016 – osa 1

Pitkospuut1

Ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan, niin hei, muutamia päiviä sitten oli Pitkospuiden 4-vuotispäivä! Viimeinen vuosi on ollut vähän aiempia hiljaisempi, mutta täällä silti ollaan! Jee! Tämä tarkoittaa myös sitä, että ylipäänsä olen pitänyt julkista blogia noin yhdeksän (!!!) vuotta, sillä Pitkospuita edelsi Hiidenkivi-niminen blogini Vuodatus.comissa. Ja sitä ennen pidin ei-julkista (vain hyväksytyt kaverit saivat lukea) ”blogia” Livejournalissa vuodesta 2004 alkaen. Hurjan nopeasti kuluu aika. Jos blogini on elossa vielä vuoden kuluttua, niin pitää kyllä keksiä jotain spesiaalia 10-vuotisen blogitaipaleen ja 5-vuotiaan Pitkospuiden kunniaksi! Pysykää siis kuulolla! :D

(Huom! Tämä ei ole millään tavalla sponsoroitu postaus – kaikki on maksettu omasta pussista ja kehut ja muut kommentit ovat ihan vilpittömästi annettuja.)

Mutta nyt asiaan, eli matkapäiväkirjan osa 1 (maanantai-tiistai). Kesälomamme suuntautui siis jälleen Ruotsiin (edellisten kesien reissuista voi lukea klikkaamalla tuosta sivusta kategorian Matkapäiväkirja). Lähdimme maanantaina 18.7. klo 9:30 lähtevällä Finnlinesin laivalla Naantalista kohti Kapellskäriä. Tuon firman reittimatkat ovat siitä hyviä, että hintaan kuuluu tuolla matkalla aina kaksi ateriaa! Niinpä pääsimme suoraan aamiaiselle, ja loppumatkasta tarjottiin vielä päivällinenkin ennen Kapellskäriin saapumista. Me emme raaskineet varata hyttiä tuolle matkalle, vaan istuskelimme pöytien ääressä, kiersimme kannella ja niin edelleen. Jossain vaiheessa väsytti kyllä sen verran, että hytti olisi ollut ihan kiva (lähdimme tosiaan aika aikaisin aamulla Helsingistä), mutta meni se matka noinkin.

Pitkospuut2

Saavuimme Kapellskäriin viideltä paikallista aikaa. Ajoimme Sollentunan kautta Västeråsiin, josta olimme varanneet huoneen Best Western Hotel Esplanadesta. Käytimme jälleen tälläkin matkalla Hotels.comia hotellien varaamiseen, sillä ollaan todettu se käteväksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi. Lisäksi suurin osa varauksista kerryttää ”rewards-pisteitä”, ja kymmenen järjestelmässä mukana olevan hotelliyöpymisen jälkeen yhdennestätoista yöpymisestä hyvitetään varausten keskiarvohinta. Pari kertaa aiemmin olemme tällaisen päässeet hyödyntämäänkin, ja kyllä se on ihan tuntuva alennus kun pääsee käytännössä ilmaiseksi yöpymään yhden yön! Nyt ei hotelliöiden määrä tosin tullut vielä täyteen, mutta jäävät ne pisteet sinne kuitenkin. Jos Hotels.comin kautta ei varaa hotellia vuoteen, niin silloin ilmeisesti pisteet vanhenevat, mutta siitä tuli minulle ainakin hyvissä ajoin viesti ja onneksi tämä reissu sattui juuri tähän ajankohtaan. No joka tapauksessa. Olimme päättäneet jo ennen hotelliin saapumista varata suosiolla toinenkin yö samasta paikasta, sillä Västeråsissa emme viime kesänä ehtineet juuri mitään kierrellä ja nähtävää lähialueella on paljon. Hotellivirkailija kertoi, että heillä on kyllä tilaa, mutta saisimme luultavasti edullisemmin mikäli tilaisimme tuolta netin kautta. Kätevästi varasin sitten Hotels.comista samanlaisen huoneen – vahingossa samalle illalle! Meillä oli siis kaksi varausta samalle yölle… Sitä piti sitten puhelimitse selvitellä, ja tietenkin silloin illalla suomalainen Hotels.com-puhelin oli jo sulkeutunut. Puhelu ohjautui jonnekin Britteihin, ja selvittelin sitten asiaa englanniksi. Lopulta sain muutettua uusimman varaukseni seuraavalle päivälle (sen brittiläisen mm. soitettua siinä välissä myös ko. hotellin virkailijalle) ilman mitään lisäkustannuksia. Kaikki hyvin siis!

Pitkospuut3

Västerås oli täynnä Pokemon Go:n pelaajia. Siinä kaupungissa tämän villityksen huomasi kaikkein selvimmin, sillä jatkuvasti ohi meni useamman pelaajan ryhmiä. Minäkin voin tunnustaa ladanneeni pelin ennen reissuamme, mutta koska olin vain julkisten wifi-yhteyksien varassa, ei pelaamisesta oikein tullut mitään. Nyt olen sitten kirinyt tällä viikolla. ;) (Tavoitteeni on vain kerätä paljon söpöjä Pokemoneja, ja luulen kyllästyväni peliin aika nopeasti…) Västerås on myös oikein nätti kaupunki, suosittelen lämpimästi vierailemaan jos joskus sillä suunnalla liikutte!

Pitkospuut4

Tiistaina ensimmäinen kohteemme oli Tidö Slott.

”Tidö Slott är sannolikt Sveriges bäst bevarade och mest levande slott från stormaktstiden. Axel Oxenstierna, som var Gustaf II Adolfs rikskansler och Drottning Kristinas förmyndare, lät uppföra byggnaden 1625–1641 med hjälp av arkitekterna Simon de la Vallée och Nicodemus Tessin d.ä.” (Lähde: tidoslott.se)

Osallistuimme ruotsinkieliselle opastetulle kierrokselle, jossa meidän lisäksemme oli tietenkin ruotsalaisia, mutta myös norjalaisia ja belgialaisia (jälkimmäiset tosin ilmeisesti puoliksi ruotsalaisia tms.) – hauskaa, että ruotsi on kuitenkin se yhteinen kieli, jota kierroksella puhuttiin! Jälleen tälläkin reissulla kävi niin, että mitä enemmän ruotsia kuuli ja noille kierroksille osallistui, sitä enemmän sitä alkoi taas ymmärtää. Nyt rohkaistuin jo asioimaan hotelleissakin ruotsiksi, aiemmilla kerroilla olen hoitanut ne englanniksi, joka on kuitenkin sellainen kieli, jolla asioiminen käy helposti.

Pitkospuut5
Pitkospuut6
Pitkospuut7
Tidössä oli myös lelumuseo ja sarjakuvanäyttely, joissa kävimme samalla. Leluja oli jos jonkinlaista ja eri aikakausilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pihalla oli myös jättikokoinen Axel Oxenstjärnan istuttama tammi! Seison itse sen juurella mittapuuna (158,5 cm). ;) Tidöstä suuntasimme kohti toista linnaa, Ängsö Slottia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pitkospuut10Pitkospuut11Pitkospuut12
Söimme myös pienen salaatti+leipä -lounaan huoneessa, josta yllä oleva kuva on. Aika hieno!

Matkakertomus jatkuu seuraavassa osassa!