Finland Bucket List

Pitkospuut1

20160716_131439

Eilisessä Hesarissa oli Riku Rantalan kolumni Mitä Suomessa pitäisi kokea edes kerran elämänsä aikana? (lue täältä), josta yllä oleva kuva on katkelma. Rantala kysyy kolumninsa lopussa, että millainen sinun bucket listisi olisi, ja otan nyt haasteen vastaan! Tässä se on:

Finland Bucket List a’la Pitkospuut

Pitkospuut6

1) Nokipannukahvit nuotiolla

Kun ensin kävelee suomalaisessa luonnossa maisemia ihaillen (ja hyttysiä hätyytellen) ja saapuu viimein nuotiopaikalle, niin kunnon nokipannukahvit nuotion ääressä tuntuu taianomaiselta. Nuotiota tuijotellessa mieli lepää. ”Juuri näin asioiden pitääkin olla, kaikki on ihan hyvin”, on todennäköisin ajatus. Ja pannukahvi nyt vaan on ihan oma juttunsa! Sopii maistaa myös muualla kuin nuotion ääressä (pannukahvi on tosin pidemmän päälle suodatinkahvia epäterveellisempää, mutta se onkin parhaimmillaan harvoin nautittuna herkkuna).

2) Revontulet

Klisee, mutta totta. Finland bucket list ei ole mitään ilman revontulia. Tähän yhteyteen voi toki liittää ylipäänsä pohjoisen luonnon. Tämä on myös sellainen asia, joka löytyy kuvitteelliselta to do -listaltani, sillä omat revontulikokemukseni ovat hävettävän vähäiset. Olen ainostaan kerran elämässäni nähnyt revontulia, nekin hyvin hyvin haaleina Pirkanmaan korkeudella… Unelmissani on kyllä päästä ihan kunnon Lapin reissulle jonain päivänä, ehkä jonain syksynä. <3

3) Maisemien muutos itä-länsi- ja etelä-pohjoinen -akselilla, eli automatka läpi Suomen

Pitkospuut3

Parhaita kotimaanmatkoja ovat kyllä olleet ne reissut, joilla on nähnyt miten erilaiset maisemat eri puolilla Suomea on! Lakeuksilta vaaramaisemiin, järvien keskeltä merenrantakaupunkeihin ja niin edelleen. Tehkää automatka läpi Suomen, suosittelen!

4) Kahvila Vanha Kevar

Pitkospuut2
Mennään yleiseltä maisematasolta vähän yksityiskohtaisempiin kohteisiin. Uusi lempikahvilani: Vanha Kevar Asikkalassa. Aivan ihastuttava miljöö vanhassa kestikievarissa! Käykää! Muita suosikkikahviloitani ovat mm. Cafe Regatta Helsingissä ja Lahden sataman Kahvila Kariranta. Tykkään suomalaisesta kahvilakulttuurista ja siitä, että ympäri maata on jos jonkinlaista pientä mihinkään ketjuun kuulumatonta kahvilaa etenkin kesäaikaan.

5) Ateneumin taidemuseo

Pitkospuut4

Olisin voinut laittaa tähän monta muutakin museota, mutta sitten kuitenkin Ateneum voitti. Jos käy Suomessa vain yhdessä museossa, soisin sen olevan Ateneum. Rakastan uusittua kokoelmanäyttelyä, johon sisältyvät kaikki suomalaisen maalaustaiteen helmet. Myös vaihtuvia näyttelyitä on kiitettävästi ja ne ovat monipuolisia. Pääsymaksu ei päätä huimaa ja sisään pääsee myös Museokortilla (jollainen muuten pitäisi olla kaikilla suomalaisilla – aivan huippukeksintö!).

6) Kesäteatteri

Suomen kesään kuuluu kiinteästi kesäteatteri, jollainen on lähes joka niemessä ja notkelmassa! Melkeinpä uskaltaisin suositella myös suomea taitamattomille turisteille, sillä kyllä niistä aina jotain käteen jää. ;) Ja jos käyt kesän aikana yhdessä kesäteatterissa, suosittelen – yllätys yllätys – Nurmijärven Kivi-juhlia, jossa olen itsekin ollut mukana. Kivi-juhlat kun on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti harrastaja- ja talkoovoimin toteutettava kesäteatteri, joka toimii idyllisissä etelähämäläisissä Aleksis Kiven maisemissa. Näyttämö sijaitsee Taaborinvuoren museoalueella, joka on sekin näkemisen ja kokemisen arvoinen. Katsomo on lisäksi katettu, joten sadekaan ei haittaa. Elokuussa 2016 siellä esitetään Atro Kahiluodon ohjaama Nummisuutarit, ja lippujakin on vielä saatavilla (joskin ainakin yksi näytöksista on jo loppuunmyyty).

Pitkospuut7

7) Höyrylaivaristeily

Suomessa kannattaa ehdottomasti käydä höyrylaivaristeilyllä! Suosittelen lämpimästi esimerkiksi höyrylaiva Tarjannetta, jolla olen itse useampana juhannuksena ollut risteilemässä. Laivoja on toki useampia ja risteilylle pääsee muuallakin. Höyrylaivoissa on ihan oma tunnelmansa ääni- ja hajumaailmoineen (samasta syystä kannattaa osallistua myös höyryjuna-ajolle, jos sellainen joskus sattuu kohdalle!). Hidasta, ihanaa ja ainutlaatuista matkantekoa.

Pitkospuut5

Millainen on teidän Finland Bucket Listinne?

Mainokset

Ihana talvi!

2
Olen ihan rakastunut tähän talveen! Vihdoin, vihdoin on reippaasti pakkasta ja luntakin on satanut täällä etelässäkin koko päivän. Enää en muistakaan niitä harmaita päiviä ja ruskeita vesilätäköitä! Nyt on ihan oikeasti talvi! Jatkuisipa se tällaisena vielä pitkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ole koskaan luokitellut talvea suosikkivuodenajakseni, mutta olen silti aina tykännyt oikeasta talvesta. Lumisesta, kylmästä talvesta. Jollain tavalla nautin siitäkin, että sisällä ollessa on sen verran viileä, että täytyy pitää villasukkia ja -paitoja ja juoda teetä, kahvia ja kaakaota.

Vietin joululoman hyvin pitkälti Lahdessa, jossa pakkasta oli reilusti yli kahdenkymmenen, sen jälkeen nämä Helsingin lämpötilat eivät tunnukaan enää missään (toki pakkanen Lahdessakin on jo vähän lauhtunut). Raaka tuuli tekee kuitenkin ilmasta toisella tavalla kylmän.

talvi

Näillä näkymin pakkassäät jatkuvat ainakin ensi viikon! <3

(PS. Gradu on esittelyä ja sen jälkeisiä muokkauksia vaille valmis!)

Luontoretkellä


Kävimme sunnuntaina kävelemässä Lapakiston luonnonsuojelualueella Nastolassa. Paikasta tuli heti yksi suosikkiluontokohteistani! Alueen retkeilyreitistön rakentaminen oli vielä kesken (pitkospuiden rakentaminen ym.), mutta hyvin siellä silti pystyi kulkemaan ja nuotiokin syttyi.

Opastaulussa kerrottiin alueesta näin: ”Lapakisto on Koiskalassa oleva 230 hehtaarin alue, jossa on 18 hehtaaria vesistöä. Vaikka nuorten metsien ja taimikoiden osuus on vielä Lapakistossa suuri, ministeriö pitää aluetta suojelun arvoisena sen monipuolisuuden, sijainnin ja koon vuoksi. Rauhoitettu Lapakiston luonnonsuojelualue käsittää kangasmetsiä lehtomaisista kankaista karukkokankaisin ja kallioalueita. Sille ovat tyypillisiä kuusivaltaiset rantametsät ja karummat mäntyvaltaiset kalliokumpareet. Ahvenlammin lounaispuolella on laaja vanha männikkö, jossa kasvaa sekapuuna kuusia, koivuja ja joitakin haapoja. Alueella on uuden metsän ohella vanhaa, arvokasta kuusimetsää ja lisäarvoa alueelle tuo sen monipuolisuus; pieniä lampia, kallioita, viisi erämaista järveä ja soita. Eläimistö on erityisen runsas. Alueella elääkin runsaan metsä- ja vesilinnuston lisäksi mm. majavia, hirviä, peuroja, ilveksiä ja liito-oravia. Onpa alueella nähty myös karhu ja susi.
Alue on rakenteilla ja varovaisen arvion mukaan kokonaisuudessaan valmis syksyllä 2014, jolloin kaikki suunnitellut toiminnot ovat käytettävissä.

Reitistöt oli merkitty maaleilla puunrunkoihin (pari luovempaakin ratkaisua näkyi) ja niitä oli helppo seurata. Meillä oli kartta mukana ja kuljimme ”omaa reittiä”, muistaakseni ainakin sinisiä ja valkoisia merkkejä piti etsiä (minä en ole meistä se suunnistustaitoinen…). Kartta kannattaa muuten tulostaa netistä etukäteen, tuolla niitä on ilmeisesti joskus ollut mutta nyt kaikki oli loppu. Opastaulun mukaan alueelle valmistuu yhteensä 6 tulentekopaikkaa puukatoksineen.

Opastaulun mukaan alueella on sallittua:

  • Liikkuminen jalan, pyöräillen ja hiihtäen
  • Marjojen ja ruokasienten poimiminen talouskäyttöön
  • Onkiminen ja pilkkiminen
  • Avotulen teko vain kartalla merkityissä erikseen rakennetuissa paikoissa
  • Leiriytyminen hetkellisesti vain tulentekopaikoilla


Alueella on opastaulun mukaan kiellettyä:

  • Lemmikkieläinten vapaana pitäminen
  • Avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana
  • Moottoriajoneuvolla ajo
  • Yöpyminen alueella (teltta, laavu)
  • Selkärangattomien eläinten pyydystäminen tai kerääminen
  • Maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten ja kaivoskivennäisten ottaminen
  • Puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
  • Metsästäminen, luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen
  • Roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen
  • Kaikenlainen muu kalastus kuten verkko-, katiska-, viehe- ja perhokalastus, koskee myös alle 16-vuotiaita ja yli 65-vuotiaita
  • Suunnistus- ja maastokilpailut sekä näiden harjoitukset


Opastaulun mukaan muuta huomioitavaa:

  • Retkeilijä ei jätä roskia luontoon
  • Liiku alueella kaikella tavalla luontoa kunnioittaen
  • Ota mukaan tulentekovälineet, makkaratikku, wc-paperia, juomavettä, hyttyskarkotetta, tukevat jalkineet (suoalueilla tarvitaan kumisaappaita) [makkaratikut oli joku veistänyt meitä ennen, käytimme niitä]
  • Muista, että alueella liikkuu kyykäärmeitä
  • Aluetta koskevat tiedustelut Nastolan kunta / Juhani Juva, vihertyönjohtaja (puh. 044-7909403, juhani.juva(at)nastola.fi)




Kuten kuvistakin näkee, paikka on kaunis. Juttelimme kävellessämme jotain siitä, miten maastossa ja luonnossa liikkuminen tuntuu kropassa eri tavalla kuin asvalttitiellä. ”Mä en ota tätä niinkään fyysisenä asiana vaan ennemminkin henkiseltä kannalta”, totesin. Tähän voisi vielä lisätä kaikenlaisia kliseitä (tällaisessa maisemassa sielu lepää, esimerkiksi), jotka kaiken huipuksi olisivat ihan totta! En nyt kuitenkaan lisää, kyllä te tiedätte. :)

Lapakiston reittikartta löytyy klikkaamalla tästä!

 

Metsään!

Viikonloppuna kävimme vaihteeksi taas vähän ajelemassa. Kiertelimme siellä sun täällä (apua, en muista edes ylläolevassa kuvassa olevan näkötornin nimeä!), ja yksi kohokohta oli pienen pieni metsäkävely Orimattilassa. Metsään pitäisi päästä useammin… Tunnelmia alla:

Seurasaaressa

Kävimme sunnuntaina Seurasaaren ulkomuseossa. En ole siellä koskaan aikaisemmin käynyt, vaikka ”aina” on pitänyt mennä. Kerran olen kävellyt alueella, mutta silloin museomökit olivat vielä talviteloilla. Onhan tuo ainutlaatuinen miljöö, jossa kannattaa siksikin jo käydä!


Kurssin talon (Kuortaneelta) seinä oli vuorattu Helsingin Sanomilla.

Pertinotsan talo Suojärveltä on hyvä esimerkki siitä, että rakennukset ovat tosiaankin siirretty Seurasaareen joka puolelta eivätkä ne ole ns. alkuperäisessä kontekstissaan.

Tuulimylly Punkalaitumelta, ns. harakkamylly.


Yllä olevat kuvat ovat umpipihatalo Antista (Säkylästä). Jos muuten joskus liikutte Laitilassa, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Kauppilan umpipihaan, joka – toisin kuin Seurasaaressa – on säilynyt alkuperäisellä paikallaan.
Pitihän sitä tietysti käydä myös Kaffeliiterissä. :)

Kaiken kaikkiaan Seurasaari on kyllä käymisen arvoinen kohde. Kaikki alueen rakennukset tosin eivät ole auki (ilmeisesti resurssipulasta johtuen), mutta kyllä sinne silti kannattaa mennä. Kun paikalle saapuu siltaa pitkin, on sillan päässä suoraan lipunmyyntikoppi. Sieltä saa mukaansa erittäin selkeän kartan, johon on merkitty rakennukset (lipunmyyjä ympyröi kartasta auki olevat kohteet) ja jossa on lyhyesti myös tietoa rakennuksista. Alueella saa vapaasti kierrellä myös ilman pääsylippua, mutta sisälle rakennuksiin pääsee vain lipulla.

Seurasaaren ulkomuseo
Seurasaari, 00250 Helsinki

Avoinna
15.5. – 31.5. ja 1.9. – 15.9.:
ma – pe klo 9 – 15
la – su klo 11 – 17

1.6. – 31.8.:
ma – su klo 11 – 17
(Museo on suljettu 21.6.2013)

Pääsymaksut:
Aikuiset 8,00 €
Alennuslippu 6,00 € (opiskelijat, eläkeläiset yli 65-v, varusmiehet ja yli 10 henkilön ryhmät)
Lapset 7-17 v. 2,50 €
Perhelippu 18,00 € (2 aikuista ja 1-4 lasta)
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Seurasaarisäätiö
Seurasaari / Museovirasto

Tulvaharrastajat liikkeellä

Tähän aikaan keväästä on hauskaa käydä katselemassa tulvivia koskia. Kevättulvat olivat huipussaan viime viikonloppuna ja kävimme pienellä päiväretkellä sunnuntaina.
Tönnönkosken sillalta. Vanhankaupunginkoskella. Muutama muukin oli katsomassa tulvivaa koskea. Joku kanootti-ihminenkin oli uskaltautunut virtaan. Vesi oli korkealla myös Vantaankoskella. Täälläkin riitti porukkaa – on hauskaa, että tällaiset luonnonilmiöt kiinnostavat ihmisiä!
Kävimme myös Nurmijärven Kuhakoskella, missä muina vuodenaikoina ei virtaa paljoakaan vettä. Nyt koski pauhasi sen sijaan kovalla voimalla (mikä ei tosin käy ilmi tästä kuvasta). Viikonlopun luontohavainnot: sitruunaperhonen, kimalainen, leskenlehti, joutsen, peippo, västäräkki. Kevät!

Oivallus ja kaipuu

Istutin tänään rairuohoa ja työntäessäni kädet multaan ymmärsin, että ainakin osittain tämä alakuloisuus ja muutenkin kummallinen (ja minulle vieras) olotila johtuu luonnonkaipuusta. Kun asuu ja työskentelee kantakaupungissa, huomaa pikkuhiljaa tottuneensa siihen, että ympäristö koostuu kerrostaloista, asvalttikaduista ja autoista. Etenkin talviaikaan, kun puistotkin ovat tasaisen harmaita. Kesällä on vähän helpompaa, kun puissa ja pensaissa on lehtiä – Suomessa kaupunkien keskustoissa on yllättävän paljon vihreää, kun sillä silmällä katsoo. Ei ihan kokonaan vieraannu luonnosta.

Olen kotoisin (silloin) pienestä kylästä, jossa oli tasan yksi kerrostalo ja useita pieniä kivoja metsiä joka puolella. Asuin siellä elämäni ensimmäiset 19 vuotta, kunnes muutin nykyiseen asuinpaikkaani kaupungin keskustaan. Olen tottunut kaupunkilaiselämään yllättävän hyvin, mutta silloin tällöin huomaan etten kuitenkaan ole täällä täysin kotonani. Tutkin tänään sattumalta Luonto-Liiton nettisivuja ja lasten kevätseurantajuttuja, kun heräsin taas ajattelemaan asiaa. Minusta on niin surullista että ne ”meidän lapset” päiväkodissa elävät lapsuutensa niin kaukana metsistä ja muusta ei-rakennetusta ympäristöstä. Heidän elämänsä koostuu kodista (asunto kerrostalossa), päiväkodista (kerrostalon alakerrassa, ulkoilu sisäpihan aidatulla alueella jossa liukumäki, kiipeilyteline ym.) ja lähipuistoista. Kaikki ulkoilu tapahtuu välttämättä aikuisen valvovan katseen alla, koska en minäkään uskaltaisi lasta päästää yksinään iltaisin mihinkään kaupungin keskustan puistoon leikkimään naapurin lasten kanssa. Sisäpihat ovat usein aika ankeita, meidänkään asunnon sisäpihalla ei ole mitään oleskelupaikkaa – roskakatos ja pyöräteline ainoastaan. Päiväkodit tekevät toisinaan metsäretkiä, mutta silloin pitää tietää joku paikka, minne voi esimerkiksi metrolla lähteä. Pitää siis nähdä melko paljon vaivaa, että pääsee oikeasti edes jonnekin perus-puistoa kauemmaksi. Vielä joskus olen töissä päiväkodissa ihanassa vanhassa päiväkodiksi remontoidussa omakotitalossa, jossa on iso piha ja edes suhteellisen lyhyt matka metsään! Metsän ei edes tarvitse olla mikään iso ja hieno, kunhan ei ole ihan pelkkä risukko kahden autotien välissä (tällaiseenkin olen kerran päätynyt erään päiväkodin kanssa ”metsäretkelle”).

Ehkä lääkkeenä tähän ”kevätväsymykseen”, mikä sitten onkaan, voisi olla pieni kävelyretki pois kaupungista. Reissaamme muutamastakin syystä usein Lahti-Helsinki -väliä autolla ja yleensä teemme samalla pieniä ajelureissuja pois moottoritieltä. Nämä maisemanvaihdokset eivät näköjään enää riitä, vaan pitää päästä ihan konkreettisesti hengittämään raittiimpaa ilmaa. Olen aina pitänyt maaseuduista siksi, että siellä ”näkee kauemmaksi”. Ei tule heti seuraavan talon seinä vastaan. Kuten olen monesti todennut: ei minusta ole pysyvästi kaupunkilaiseksi.