Haetaan: parhaat smoothie-reseptit!

20170116_142135-2

Ostin (siis itse, kyseessä ei ole sponsoroitu postaus) itselleni vihdoin smoothie-blenderin, näppärän pienen tehosekoittimen. Edellinen meni rikki jo kauan aikaa sitten. Paras puoli tässä on se, että smoothien voi valmistaa suoraan juomapulloon, eikä tarvitse erikseen kaataa sitä ensin kannusta. Pullon voi napata matkaan mukaan tai ilman kantta se toimii kätevästi myös korkeana mukina. Pulloja tuli pakkauksessa kaksi.

20170116_142440-2

Huomaan kuitenkin, että oma mielikuvitukseni smoothieiden suhteen on hyvin rajallinen, ja siksi haluaisinkin tietää teidän omat suosikkireseptinne! Mikäli vastauksia kertyy useampi, nostan ne vielä erilliseen postaukseen, jossa mahdollisesti testailen niistä ainakin osaa. Kommentoi siis tähän; mitä suosikkismoothieesi tulee? 

Mainokset

Syyskuu: lupa herkutella!

20160911_202239-2

Kuva ei tee millään tavalla oikeutta tämän omenapiirakan maulle! Sain kassillisen omenoita suoraan puusta ja ensi töikseni valimstin omenapiirakan tämän reseptin mukaan. Lisäsin joukkoon vähän kardemummaa (koska kardemumma on parasta) ja ilmeisesti sokeriakin ihan reilulla kädellä, sillä piirakasta tuli todella makeaa. Ensi kerralla laitan kyllä vähän vähemmän (luulen, että laitoin liikaa nimenomaan sitä pinnalle ripoteltavaa sokeria) – toki tämä riippuu myös omenoiden makeudesta/kirpeydestä.

Ohje ihanaan omenapiirakkaan

200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
omenoita
kanelia ja sokeria

  1. Sulata rasva ja sekoita se kulhossa sokerin kanssa.
  2. Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
  3. Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
  4. Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat.
  5. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
  6. Paista 200 asteessa n. 30 min.
  7. Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Seuraavaksi alkoi tehdä mieli uuniomenoita… Pakastimessa olisi myös puolukoita ja mustikoita, vispipuuroa voisi ainakin tehdä! Mustikoita olen syönyt luonnonjugurtin ja puuron kanssa jo pidempäänkin (kätevää, kun voi heittää niitä siihen päälle suoraan pakastimesta).

20160911_180635-2

Päivän väri on ollut yllä näkyvä roosa – huomasin kotona, että ostokseni olivat varsin sävy sävyyn! Olen kyllä alkanut pitää tuosta väristä, kunhan ei ihan liiallisuuksiin mennä. Ei vaaleanpunainen, ei pinkki, vaan vähän maanläheisempi roosa (ja yhtä lailla myös ruusukulta viehättää). Kuvassa siis pehmeääkin pehmeämpi torkkupeitto, suihkugeeli, huulipuna (harvoin käytän muuta kuin värjääviä huulirasvoja, mutta nyt ajattelin kokeilla) ja kaksi kerää Felicia-nimistä lankaa, jossa on ikään kuin valmiiksi neulottua suikaletta. Ajattelin kokeilla jonkinlaista kevyttä kaulahuivia tehdä niistä, ei tarvitsisi kuin virkata suikaleita toisiinsa kiinni. Katsotaan miten käy!

Joulunajan tuliaisia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletko menossa joulunpyhinä kyläilemään ystävien tai sukulaisten luo, muttet ole muistanut varata mitään tuomisia ja kaupat ovat kiinni? Tai et ole itse vielä saanut tarpeeksi makeita herkkuja? ;) Tässä oiva viime hetken jouluvinkki, nimittäin itse tehty kermatoffee!

Kävin läpi useita erilaisia toffeereseptejä ja muokkasin niistä jonkinlaisen yhdistelmän. Sanottakoon, etten ole aikaisemmin toffeeta tehnyt itse, joten siihen nähden nämä onnistuivat hämmentävän hyvin! Netistä luin lukuisia kommentteja pohjaanpalaneista aineksista ja pilalle menneistä kattiloista, mutta ei tässä ollut ainakaan mitään ongelmaa. Käytin teflonkattilaa ja sekoitin oikeastaan koko ajan (onnistun polttamaan mannapuuronkin aina pohjaan, joten otin varman päälle). Luullakseni olisin voinut keittää vielä pienen hetken ja ehkä vähentää rasvan määrää, lopputulos oli nimittäin melko pehmeä ja ”öljyinen”. Jääkaapista otettuna ovat oikein hyviä, huoneenlämmössä pehmenevät mielestäni liikaa. Mutta tästä vain ohjetta varioimaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KERMATOFFEE

2 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
0,5dl tummaa siirappia
n. 25 g voita tai margariinia
ripaus piparkakkumaustetta

– Sekoita ainekset kattilassa
– Anna kiehua noin 20 minuuttia, sekoita usein etenkin loppuvaiheessa
– Kun toffee alkaa saostua, pudota seosta kylmään veteen testataksesi jähmettyykö se sen verran, että se on muotoiltavissa palloksi – mikäli näin on, on toffee valmista! Lisää vielä ripaus piparkakkumaustetta (tai muuta maustetta, useissa ohjeissa lisättiin esim. vaniljasokeria) ja sekoita.
– Kaada vuokaan (n. 15x15cm riittää, itselläni oli turhan iso) leivinpaperin päälle ja anna kovettua. Leikkaa paloiksi ja säilytä jääkaapissa.
– Pakkaa nätisti. :)

Herkullista, ihanaa ja rentouttavaa joulua kaikille!

Joulukalenteri: 9.12. Jouluista kahvia

9.12.

Helppo vinkki jouluisen kahvin valmistukseen! Kauppojen valmiiden joulukahvien lisäksi joulun tunnelmaa saa tavalliseenkin kahviin lisäämällä suodatinpussiin ripauksen piparkakkumaustetta. Tällaisena minä juon kahvini joulukuussa. :) Toisenlaista tunnelmaa kahviin saa lisäämällä kardemummaa, toimii myös hyvin! Toki nämä mausteet voi hyvin lisätä myös vaikkapa kaakaoon (jonne kannattaa laittaa myös polkagris-karkkeja <3).

Olenkohan koskaan maininnut, että tämän hetken suosikkikahvini (ollut jo ainakin vuoden) on Löfbergs Lilan Harmoni-luomukahvi? Se on hyvää!

Syysherkku


Nyt taitaa olla syksy parhaimmillaan ainakin täällä etelässä! Puut ovat ihanan värikkäitä ja sää on enemmän tai vähemmän syksyinen. Kaipailen vielä vähän sellaisia ihanan kirpeitä, kylmiä syysaamuja, mutta ehkä niitä saadaan vielä jossain vaiheessa. Suosikkivuodenaikani kunniaksi tein tänään elämäni ensimmäistä kertaa vispipuuroa! Ohjeen otin mannapuuropaketin kyljestä, puolukkamehua sain sulattamalla pakastimesta puolukoita. Puurosta tuli ihanaa! Olen oikeasti yllättynyt, että se onnistui noin hyvin, ruoanlaittotaitoni on suoraan yhteydessä siihen, miten harvoin laitan ruokaa… Puuron koostumus on täydellinen ja se tuntuu näin kurkkukivusta ja muista flunssan oireista kärsivänä oikein mukavalta. :)

VISPIPUURO

7 dl vettä
3 dl vahvaa sokeroitua puolukka- tai herukkamehua
½ dl sokeria
1 1/4 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja mehu teräskattilassa, mausta sokerilla ja suolalla ja tarkista hyvä maku. Vispaa mannasuurimot kiehuvaan mehuun ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen 5-10 minuuttia. Anna puuron jäähtyä (itse kaadoin toiseen kattilaan ja hetken kuluttua laitoin kattilan kylmään vesihauteeseen, jossa vatkasin puuron). Vatkaa jäähtynyt puuro voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella (vatkasin itse käsin, ei tullut yhtä kuohkeaa, mutta ei haittaa). Puuron voi syödä myös ilman vatkaamista lämpimänä tai kylmänä marjapuurona maidon kanssa.

Ohjeessa luki, että tämä olisi ollut 3-4 hengelle mutta ainakin minun tekemäni tästä tuli kaksi tuollaista Muumi-kulhon kokoista annosta (minulle siis oikein sopivasti täksi illaksi ja huomisaamuksi, kun olen viikonlopun yksikseni kotona).



Kuvat otin auton ikkunasta joskus viikko sitten. Ei voi muuta sanoa kuin syksy <3

Ihana kasvissosekeitto!

Istuskelin tänään Z-junassa ja mietin, että mitähän sitä tänään söisi. Kirjoitin Googleen ”kasvissosekeitto” ja päädyin Mitta täynnä -blogiin. Resepti vaikutti hyvältä ja kävelinkin sen kanssa kauppaan. En ollut koskaan ennen tehnyt itse kasvissosekeittoa (miksi ihmeessä – sehän on superhelppoa!). Mielikuva reseptistä oli oikea: keitto on oikeasti hyvää! Laitoin ehkä pippuria hiukan liikaa, mutta toisaalta mausteet keitoissa ovat vain hyvä asia. Tätä kannattaa kokeilla!

Maailman paras kasvissosekeitto

2 pientä sipulia
1 pieni bataatti
3-4 porkkanaa
2 perunaa
kourallinen kukkakaalia
1/2 Koskenlaskijajuusto (esim. sipuli-ruohosipuli)
kasvisliemikuutio
pippuria
suolaa (en laittanut)

  • Kuori ja pilko kaikki kasvikset.
  • Lisää kattilaan vettä niin, että kasvikset peittyvät.
  • Mausta kasvisliemikuutiolla ja pippurilla.
  • Kun kasvikset ovat kypsyneet, lisää joukkoon Koskenlaskijaa
    ja keitä niin kauan, että juusto on sulanut.
  • Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella.

Ilmeisesti tätä syödään usein raejuuston kanssa, mutta koska itse en siitä niin välitä, söin ihan sellaisenaan. Nam!