Tuottavatko esineesi sinulle iloa?

Moni saattaa jo otsikosta arvata, että kyse on huippusuositusta Marie Kondon KonMari-siivousmenetelmästä ja siitä kertovasta kirjasta. Olin itsekin kuullut tästä hehkutusta jo pitkään, ja harvassa ovat ne blogit, joissa ei tähän ainakin ohimennen viitata. Tänään Helsingin Sanomia tabletilta lukiessani huomasin, että HS-sovelluksen viikon kirjana onkin tämä samainen teos (sovelluksesta saa kuukauden lukuoikeuden ilmaiseksi johonkin joka viikko vaihtuvaan e-kirjaan, mikäli Hesarin tilaukseen vain tällainen nettilukuoikeus kuuluu)! Latasin sen heti, ja – pakko tunnustaa – luin sen yhdeltä istumalta parissa tunnissa. Hieman hymyilytti siinä kohdassa, jossa Kondo kuvailee, kuinka ihmiset alkavat tehdä jotain sijaistoimintaa, kuten siivousta, esimerkiksi vältellessään tenttiinlukua. Tuolla se tenttikirja nimittäin odottelisi laukussa (jonka sisällön konmarittajat tietysti olisivat tyhjentäneet heti omille paikoilleen)…

Sanottakoon ihan ensiksi, että kirja ei ole kovin kummoisesti kirjoitettu. Alkuperäisteos on käännetty ensin japanista englantiin ja vasta siitä suomeksi, joten en osaa sanoa kuinka paljon tästä kritiikistä tulisi osoittaa suoraan kirjailijalle ja kuinka paljon on menetetty käännösvaiheessa. Teksti ei ole kovin soljuvaa, vaan paikoitellen jopa töksähtelevää. Kirjassa on myös ärsyttävyyteen asti toistoa. Itseäni (ja arvosteluja lukiessani ilmeisesti myös monia muita) ärsytti tekstin mainoshenkisyys, ”tv-shop-tyyli”, kuten joku osuvasti ilmaisi. Siistin kodin lisäksi saat kaupan päälle kuulkaa vaikka mitä, elämä muuttuu ja laihdutkin vielä. Tällainen diskurssi tuntuu olevan aika tyypillistä tällaiselle self help -tyyliselle kirjallisuudelle, joten annettakoon anteeksi.

KonMarissa ideana on siis tietyn kaavan kautta käydä läpi kaikki kotona olevat kaapit ja tavarat aina vaatteista papereihin. Ensin käydään läpi vaatteet, sitten kirjat, paperit, sekalaiset tavarat ja lopuksi ne tunne-esineet, joiden karsiminen on vaikeinta. Joka ikinen esine otetaan yksitellen käsittelyyn (kirjaimellisesti, kaikkea pitää tunnustella ja tuntea) ja pohditaan, tuottaako juuri se sinulle iloa. Jos kehosi ilmaisee välittömästi, että kyllä tuottaa, se säästetään. Jos epäröit tai toteat ettet pidä esineestä, se ”heitetään pois”. Tästä kierrätysnäkökulmasta keskustellaan lähes kaikkien kirjasta kertovien kirjoitusten ja arvostelujen kommenttiosioissa, sillä suomennoksessa ainakaan (ja ilmeisesti englanninkielisessäkään versiossa) ei kerrota, mitä niille esineille konkreettisesti sitten tehdään. Jos poisheitettävää tulee monta kymmentä 45 litran jätesäkillistä, kuten lähes luvataan tulevan, niin ei niitä kai ihan suin päin kaatopaikalle ainakaan viskata. Japanissa on ymmärtääkseni hyvinkin kehittynyt kierrätysjärjestelmä, en tiedä onko kirjasta vain kulttuurierojen vuoksi jätetty tuo osuus pois, vai mistä tämä johtuu. Itseäni ainakin jäi lukiessani häiritsemään juuri tuo huoleton poisheittäminen. Kondo kirjoittaa ihan suoraan, että mikäli sitten jälkikäteen tulee sellainen olo, että olisikin tarvinnut jotain pois heittämäänsä tavaraa, kuten kirjaa tai paitaa, niin sitten voi käydä ostamassa uuden. Ei kuulosta kovin kestävältä toimintatavalta pidemmän päälle.

Tavaroiden karsimisen jälkeen tärkeä asia oli myös se, että kaikilla tavaroilla on omat paikkansa. Tämä kuulostaa järkevältä ja itselläni ainakin on tässä(kin) asiassa vielä tekemistä. Kuitenkin tuntui, että Kondo vie tämänkin vähän liian pitkälle – kotiin tullessaan kiitellään ensin kotia ja ihan oikeasti puhutaan sille, sitten levitellään laukun sisältö lattialle ja lajitellaan kaikki oikeille paikoille ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan Kondo vaikuttaa kyllä vähän neuroottiselta siisteyden ja järjestämisintonsa kanssa. Minusta kotona täytyy näkyä elämisen jäljet, pieni kaaos saa kodin tuntumaan kodilta. Se, että huoneessa on tyhjää ja väljää, saa tilan tuntumaan vain kolkolta. En toki menisi sinne toiseenkaan ääripäähän, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

En ole tällä hetkellä kotona, joten en voi samantien kokeilla tekniikkaa. Kritiikistäni huolimatta aion käydä (taas) vaatekaappini kunnolla läpi, sillä tiedän siellä olevan taas vaikka mitä pois heitettävää. En silti tiedä, voinko ihan puhtaasti soveltaa tätä jättimäiseen kirjakokoelmaani. Silloin tällöin olen löytänyt sieltä jonkun kirjan myytäväksi, mutta en minä niistä raaski luopua. Enkä tiedä miksi pitäisikään. Kyllä kotona pitää olla kirjahyllyt ja niissä kirjoja! Paperit sen sijaan kaipaavat läpikäymistä, sitäkin olin suunnitellut jo ennen tämän kirjan lukemista. Olen luonteeltani tavaroiden keräilija ja minulle on äärimmäisen vaikeaa heittää yhtään mitään pois. Siis yhtään mitään. Kaikkea ”voisi joskus hyödyntää vaikka siinä-ja-siinä”. Kai tässä on myös jotain lastentarhanopettajalle tyypillistä, kun päiväkodeissa voi hyvin hyödyntää kaikenlaista vaikka askartelussa tai leikkivälineinä. Poisheittäminen on vaikeaa myös jotenkin tunnetasolla, ja kiinnyn esineisiin helposti. Siksi ehkä vierastin myös Kondon käyttämää esineiden elollistamista (niitä kiitellään hyvin tehdystä työstä ja vaikka mitä), sillä minulle se tekisi niistä luopumisen vielä mahdottomammaksi. En sentään ole vielä niin pitkälle mennyt, että kävisin niiden kanssa keskusteluja… Mutta tämäkin menee kulttuurierojen piikkiin, animismi lienee enemmän voimissaan japanilaisessa kulttuurissa kuin täällä.

Tässäkin asiassa pätee sama ajatus kuin niin monen muunkin asian kohdalla (kuten vaikkapa varhaiskasvatuksessa): ääripäiden sijaan kannattaa etsiä itselle sopiva kultainen keskitie. Mitään menetelmää ei kannata ottaa käyttöön ihan sellaisenaan puhtaasti, vaan etsiä sieltä kulloiseenkin tilanteeseen sopiva sovellus.

Joitain aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

– Kirjasieppo-blogi: KonMari tekee siivouksesta uskonnon (erittäin hyvin sanottu!)
– ET-lehti: Mira Ahjoniemi hurahti japanilaiseen siivousmenetelmään: ”KonMari auttoi pääsemään yli ikäkriisistä” (joillekin tämä silti toimii motivaattorina elämänmuutokseen!)
– Keskisuomalainen: Psykologian asiantuntija tyrmää KonMari-siivouskuumeen: ”Huippujen työhuoneet useammin sotkuisia kuin siistejä” (se luova kaaos!)
Marie Claire -lehti: I Tried the KonMari (AKA the Act of Tidying Up) And I Hated It (hyvä kirjoitus!)

Oletteko te lukeneet tämän teoksen ja/tai kokeilleet metodia käytännössä?

Advertisement